Blogi

Vuonnisen ainutlaatuinen hirsirakennusarkkitehtuuri


Eittämättä Itä-Suomikin on valokuvauksellista seutua, mutta itärajan takana karjalaiskylissä on vielä paljon mielenkiintoisempaa nähtävää, koska siellä ei länsimainen suoraakulmaa suosiva elämänmuoto ole vielä ainakaan täysin pilannut maisemaa. Jos korona vielä joskus helpottaa, lähden I. K. Inhan tapaan valokuvaamaan Karjalaa kännykälläni.
 
 
Museoviraston Finna.fi -arkistosta löytyy esimerkiksi I. K. Inahan kuva Vuonnisen tsasounasta vuodelta 1894, joka todistaa, että Karjalassa pyrittiin jo silloin nykyaikana kovasti korostettuun kestävän kehityksen mukaiseen elämäntapaan ja jopa tsasounat hyödynnettiin perusteellisesti niiden elinkaaren loppuun asti korjaamalla niitä pontevasti.
 
 
Muutenkin Vuonnisen kylässä on ollut vankka hirsirakentamisperinne, vaikkakin nyt se on häviämässä, sillä sosialistisesta mediasta luin juuri, että kylän maailmankuulua kaltevaa vesitornia ei enää ole, vaan se on kaatunut ja palannut siten luonnon suureen kiertokulkuun.
 
 
Sääli, etten ehtinyt sitä näkemään koko komeudessaan, kun aikoinani niillä main liikuin. Minusta Vuonnisen kalteva vesitorni olisi täyttänyt selkeästi Unescon ihmiskunnan arvokkaan kulttuuriperinnön suojelukriteerit. Se olisi ollut jopa Pisan tornia vaikuttavampi rakennushistoriallinen suojelukohde, koska Pisan torni on vain pikkuisen vinossa, mutta Vuonnisen vesitorni oli hakeutunut vaativampaan Z-kirjaimen muotoon. Lainaan Vuonnisen vesitornin kuvan tähän Wikipediasta.
 


Kommentit (0)



Pekka Vesainen - kaukopartiojohtaja


Nähtäväksi jää, onko maamme niin rikas kaukopartiokirjallisuustuotanto päättymässä, koska aihe alkaa olla loppuun kaluttu. Ihmettelen kuitenkin sitä, ettei Suomen historian huimimmasta kaukopartioretkestä ole vielä kunnollista kaukopartioteosta saatu aikaiseksi.
 
Nimittäin vuonna 1589 hiihteli Tornion ja Kemin alueen talonpojista koottu Pekka Vesaisen johtama kaukopartio-osasto satojen kilometrien päähän Petsamoon ja oivallista sissioveluutta osoittaen hyökkäsi juuri joulujumalanpalveluksen aikana Petsamon luostariin.
 
Vesaisen partion hyökkäys oli menestys. Vihollisia tuhottiin kirkkoon peräti 116 kpl. Tosin täydellinen suomalaismenestys ei ollut, koska kuusi kpl vihollismunkkeja pääsi pakenemaan jouluyönä luostarin lähellä sijaitsevalla tunturille, jota jostain syystä alettiin myöhemmin kutsumaan Pelastusvuoreksi.
 
Kuva esittää Petsamon luostaria ilmeisesti 1930-luvulla. Vierailin kolmisen vuotta sitten nykyisessä vuonna 2012 rakennetussa luostarissa, mutta kännykkäkuvani ovat niin huonoja, että lainaan Museoviraston Finna.fi-kuvaa. Taustalla häämöttää korkea mäki ja sillä varmuudella, jonka vain täydellinen tietämättömyys voi synnyttää, väitän sen olevan Pelastusvuoren.
 
Mielestäni mäki on liian suuri ollakseen Petsamon historiaan liittyvä kuuluisa katumuskumpu. Tarinan mukaan muudan vireä munkkipoika salakuljetti kerran naisenpuolen keljaansa, mutta jäi teostaan kiinni ja hänet määrättiin rangaistukseksi kantamaan loppuikänsä säkillä multaa tietylle paikalle luostarin lähistölle. Siihen kohosi vuosikymmenien saatossa ainakin tarinan mukaan melkoinen kukkula, jota sitten saksalaiset hyödynsivät sota-aikana sijoittamalla sen laelle it-tykin. Tietääkseni sanonta itku pitkästä ilosta syntyi vireän munkkipojan maansiirtourakan seurauksena.
 
Kaukopartiopäällikkö Pekka Vesaisesta tuli huiman retkensä ansiosta Suomessa juhlittu sankari, jolle on pystytetty kaksikin näyttävää patsasta. Vesaisen mukaan on nimetty myös erään maamme keskeisen hallituspuolueen lapsijärjestö. Vesaisen kaukopartioiskun perusteluna on pidetty sitä, että vähän aiemmin idästä tulleet vainolaiset olivat lahdanneet jopa noin tuhat Kemi-Tornion seudun asukasta.
 
Lahtaajat luultavasti perustelivat tekoaan sillä, että he ainoastaan hävittivät mailleen syntyneitä laittomia siirtokuntia. Ainakaan täyttä varmuutta ei ole siitä, että verilöylyn tekijöinä olisivat olleet Petsamon luostarin väki.

Kommentit (2)



Hesarin emämoka

Pääkaupunkiseutulaisille näyttää olevan vastenmielistä myöntää, että Kuopio on maamme jalkapallopääkaupunki, mutta tänä aamuna ilahduin aamukahvia juodessani ja Hesarin urheilusivua tutkiessani, kun vaikutti siltä, että Kupsin edellisen illan peli oli näköjään huomioitu ja pikkujuttu pelistä löytyi urheiluaukeaman oikeasta yläkulmasta.

 

Tosin ihmettelin sitä, että lehden mukaan Kupsin peli ei tällä kertaa hurmannut, vaikka itse, joka katselin ottelun Jim-kanavalta olin kovasti hurmaantunut Kupsin pelistä ja varsinkin kolmesta komeasta maalista. Pitkään piti miettiä, ennen kuin tajusin, ettei Hesarin urheilutoimittaja kertonutkaan Kupsin edellisen päivän pelistä, vaan hänen juttunsa käsitteli jostain syystä, jota voin vain arvailla, kahden viikon takaista Kups-Ilves -ottelua. Olisiko urheilutoimittajalle nykyajan tietotekniikka tuottanut tepposen ja hän on painanut epähuomiossa läppärinsä väärää nappulaa eikä juttuja tarkastava toimitussihteeri, joka on luultavasti seitsemän laudaatturin ylioppilas, sukupuoli jääkööt mainitsematta, ole jalkapallohenkilöitä.

 

Pikkuisen viiveellä näyttää siis Hesarin urheilutoimitus toimivan, kun kyseessä ovat muun maan tapahtumat. Toivoisin, että Helsingin Sanomat korjaisi erheensä ja huomisaamuna reportoisi tulikirjaimin siitä, miten Kups upeita otteita esittäen kukisti maamme kolmanneksi parhaan jalkapallojoukkueen vieraskentällä ja että Kups on tekemässä kaikkien aikojen ennätystä, koska se on pelannut ylimmällä sarjatasolla 18 tappiotonta ottelua peräkkäin.

 

Edellä kerrotusta tapahtumasta tulee mieleeni, kuin Hesarin musiikkitoimittaja Seppo Heikinheimo tuomitsi jutussaan jyrkästi erään konserttiesityksen, vaikka kyseinen konsertti oli jäänyt kokonaan pitämättä. Savon Sanomien toimittaja Elina Karjalainen oli samoihin aikoihin liikenteessä Heikinheimon asunnon suunnalla ja hän oli käynyt jututtamassa tätä maamme johtavaa musiikkiauktoriteettia siitä, miltä hänestä nyt tuntuu, kun tuollainen moka tuli tehtyä. Heikinheimo ei ollut nähnyt asiassa mitään huvittavaa.

 

Seppo Heikinheimo tosin ampui myöhemmin itsensä, mutta juuri ennen kuolemaansa julkaistussa muistelmateoksessaan hän kertoi tulevan itsemurhansa pääsyyksi sen, ettei nykyään enää voi seurata pesäpalloa ilman, että taustalla soi kamala mökämusiikki. Samaan ongelmaan olen törmännyt muissakin palloilulajeissa.


Kommentit (0)



Sotamies Pokka

Isoveli näköjään valvoo meitä visusti. Eilen kirjoitin Spedestä ja Rokasta ja kun tänään avasin sosialistisen median, tarjosi Youtube ensimmäiseksi minulle videonpätkän, jossa Spede esittää sotamies Pokkaa, joka persoonaltaan vaikuttaa jossakin määrin alikersantti Rokalta.

 

Tosin Spedeä kuunnellessa ja katsellessa ymmärtää sen, ettei hänen nuori ikänsä ehkä sittenkään ollut esteenä ensimmäisen Tuntemattoman sotilas-elokuvan Rokan rooliin, sillä Spede on kyllä tehty kovasti vanhoihin nahkoihin, kuten Savossa sanotaan, mikäli joku näyttää selvästi ikäistään vanhemmalta. Luulenpa, että pääsyy siihen, miksi Reino Tolvanen valittiin Rokan sankarirooliin oli, että hän hallitsi karjalan murteen, Spedehän taas viäntää selevee savvoo eikä savoa viäntävä voi suomalaisessa elokuvassa olla sankari.

 

Kaikki tietävä Wikipedia vahvistaa epäilykseni oikeaksi. Rivien välistä voinee lukea, ettei Reino Tolvanen koskaan toipunut Rokan roolistaan. Erikoista nimittäin on, että Tuntemattoman sotilaan jälkeen hänet huolittiin vain yhteen elokuvaan ja siinäkin pieneen rooliin. Sekin on kummallista, että agronomimies muuttaa Australiaan varastokirjuriksi ja jatkaa sitten Etelä-Afrikkaan, jossa hän kuoli 54-vuotiaana.

 

Speden suoritusta sotamies Pokkana voi katsoa tästä linkistä:

 

https://www.youtube.com/watch?v=KQLLGyOO8BE



Kommentit (0)



Speden menetetty maine

Äsken tv:ssä näytettiin karkean arvioni Hopeaa rajan takaa -elokuva 37. kerran. Edellisen kerran se nähtiin viime tammikuussa pari viikkoa sen jälkeen, kun rajan takaa vuonna 2019 löydetyt luut oli tunnistettu geeniteknisin menetelmin kaukopartiomies Eugen Wistin luiksi. Äskeisessä elokuvassa häntä esitti Jaakko Pakkasvirta. Pari viikkoa sitten Eugen Wist haudattiin Lappeenrannassa sotilaallisin menoin ja saattaa olla, että elokuva esitettiin hänen muistokseen, vaikka sitä asiaa ei erikseen mainittukaan.

 

Hopeaa rajan takaa on sikäli erikoinen elokuva, että siinä Spede Pasanen esittää Paukku -nimistä iloluontoista veikkoa, joka kovan paikan tullen osoittautuu heikoksi raukaksi ja pelkuriksi. Spede näytteli kymmenissä filmeissä ja kaikissa muissa hän esitti vahvaa sankaria. Häntä muuten kaavailtiin jopa sen ensimmäisen Tuntemattoman sotilaan Rokaksi, mutta 24-vuotiaana hän oli kuitenkin siihen rooliin liian nuori.

 

Sikäli Hopeaa rajan takaa vääristelee asioita, sillä todellisuudessa Paukku, joka oli oikealta nimeltään Toivo Paavilainen, ei ollut heikko raukka ja pelkuri. Nimittäin pari viikkoa sen jälkeen, kun hän palasi hopean hakureissulta, hänet lähetettiin jatkosodan alussa kaukopartioon rajan taakse eikä sellaista olisi tapahtunut, mikäli hänen selviämiseensä ei olisi luotettu. Siltä partioreissulta hän ei kuitenkaan selvinnyt elossa eikä hänen luitaan ole tietääkseni löydetty.

 

Äskeinen elokuva vääristeli sikälikin todellisuutta, etteivät Eugen Wist, Toivo Paavilainen ja Urpo Lempiäinen, joka sodan jälkeen opittiin tuntemaan kirjailija Esa Anttalana, olleet pelkästään hopean haussa, vaan kyllä he olivat Suomen sotilastiedustelun palveluksessa. Miehistä ainoastaan Lempiäinen selvisi sodasta elossa.

 

Sodan jälkeen Lempiäinen julkaisi yli 20 romaania, joista valta osa käsitteli kaukopartiotoimintaa. Hänen viimeiseksi kirjakseen jäi Yli rautaesiripun, joka kertoi suomalaisten kaukopartiomiesten kylmän sodan aikaisista ilmapalloretkistä itärajan taakse. Pian kirjan ilmestymisen jälkeen Lempiäinen kuoli hieman epäselvissä oloissa, mutta internetistä löytyvien tietojen mukaan kuolinsyynä oli sydänkohtaus. 

 

 

 

 

 

 


Kommentit (0)



1-5 / 4965 Seuraava sivu >>