Blogi

Tappara on terästä

Kyllä ei hyvin mene Kalpallakaan. Öylönnä seura vahvisti taas asemaansa sarjan peräpään valvojana. Tappara voitti 5-0, ja pelin luonteesta kertoo hyvin se, että siitä huolimatta kotijoukkueen maalivahti palkittiin joukkueen vakuuttavimpana pelaajana mitä sillä sitten tarkoitetaankaan.

 

Kalpa oli hengetön porukka ja niin oli hengetön erikoistarjouslipulla lähes täyteen houkuteltu katsomokin. Paljoa ei kannustusta kuulunut. Ainoastaan ihan pelin lopulla muistin, miten Kiiskin Saku jossain 60-luvun Suovan pesäpallo-ottelussa huusi, että "pelatkaa pojat aikaa". Toistin kuuluvasti tuon neuvon, joka kertoo paljon huutajan asiantuntemuksesta.

 

Kalpan herroille haluaisin esittää sellaisen idean, että 10 euron sijasta lippu voisi ihan hyvin maksaa vaikka 20 euroa, mikäli kotijoukkueen hävitessä lippu oikeuttaisi saamaan vaikkapa 15 euron alennuksen seuraavan ottelun lipusta. Tämä saattaisi olla piristysruiske kuopiolaisten ponnettomalle yritykselle.

 

Ja SM-liigan herroille seuraava idea. Rangaistuslaukaukset näyttävät nykyään hyödyttävän kohtuuttomasti rikkonutta joukkuetta. Maalivahdit, tai ainakin heidän varusteensa, ovat kasvaneet niin paljon, että vain joka neljäs rangaistuslaukaus onnistuu.  Sääntöjä pitäisi muuttaa siten, että ellei rankkarista synny maalia, niin rikkonut joukkue saa kuitenkin 2 minuutin jäähyn.

 

Se hyödyttäisi varsinkin Kalpaa. Tosin joukkue ei saisi sääntöuudistuksen myötä yhtään lisämaalia, mutta toisaalta eipä niitä tekisi jäähyllä istuva vastustajakaan.


Kommentit (0)



Häpeäraivo

Vihdoinkin näyttää ratkeavan päivälleen 50 vuoden takainen presidentti John F Kennedyn murha. Tapauksen taustat paljastuvat Taru Mäkelän elokuvasta Mieletön elokuu. Pohjimmiltaan kysymys oli mustasukkaisuudesta ja sen aiheuttamasta häpeäraivokohtauksesta. Sellainenhan on yleensä henkirikosten taustalla eikä asiaa voi ehkäistä niin pitkään kuin miesten suonissa virtaa verta eikä vettä.

 

Murhaaja Lee Harvey Oswald toimi aivan yksin. Oswald oli palavasti rakastunut Marilyn Monroehin, mutta tämä oli pettänyt häntä Kennedyn kanssa. Tilanne kärjistyi, kun Oswald Helsingin nuorisofestivaaleilla elokuussa 1962 rakastui palavasti Marilynin Monroen kaltaiseen suomalaiseen vaaleaverikköön, joka ei kuitenkin jaksanut pysyä uskollisena, vaan vaihtoi hänet pikaisesti ajan supertähteen avaruuslentäjä Juri Gagariniin. Kyllähän siinä tilanteessa hermostuu jo rauhallisempikin mies, ja sellainen kohtelu synnyttää ihan ymmärrettävää, vaikkakaan ei hyväksyttävää häpeäraivoa.

 

Helsingin festivaaleilta poistuessaan Oswald ilmoitti, että hän palaa Amerikkaan selvittämään välinsä Kennedyn kanssa, kuten hän sitten tekikin. Ihmettelen, etteivät Kennedyn murhan viralliset tutkijat ole pystyneet ratkaisemaan rikosta yhtä uskottavasti kuin elokuvaohjaaja Taru Mäkelä. 

 

Tästä linkistä voi tutustua Mieletön elokuu-elokuvaan:

http://www.finnkino.fi/Event/299761/


Kommentit (0)



Juristi ampui pankkiiria haulikolla kasvoihin fasaanijahdissa

Palataanpa pankkiiri Wahlroosin epäviralliseen elämänkertaan. Iltapäivälehdet olisivat voineet vuosia sitten repäistä lööppinsä myös uutisella, jonka mukaan "Huippujuristi ampui pankkiiria haulikolla kasvoihin". Nimittäin sellainen häverikki sattui eräälle pankkialan huippujuristille pankkiiri Wahlroosin kartanon metsässä. Ilmeisesti miehen päätähtäimessä oli kuitenkin ensisijaisesti viaton luontokappale. Syytteitä asiasta ei nostettu, vaan se hoidettiin herrasmiesten kesken, sillä vaatiihan miehiä taistelukin, saati fasaaninmetsästys.

 

Aika erikoinen ilmiö tuo fasaanien massalahtausilmiö. Suuri joukko hyvin kauniita puolikesyjä lintuja päästetään irti, ja joukko yhteiskunnan eliittiin lukeutuvia herroja saa sitten mielihyvän tunteita niiden räiskimisestä. Jos ns. kettutytöt, joita yleisesti inhotaan, rientäisivät estämään moisen tavallisesta kansasta vastenmieliseltä tuntuvan verilöylyn, ihailtaisiin kettutyttöjä sen jälkeen yleisesti.

 

Luulen, että entinen korkeushypyn Suomen ennätysmies Urho Kekkonen omistaa myös fasaanien lahtaamisen Suomen ennätyksen. Hän lahtasi 250 lintua kahdessa tunnissa. Siinähän on jo vaarassa, että aseen piippu sulaa samalla tavalla kuin Rokan Antin pyssystä siinä kuuluisassa joukkolahtikohtauksessa.

 

Kummallisia nuo herrojen huvitukset. Presidentti Kekkonen harjoitteli nuorena miehenä haulikon käsittelyä siten, että kävi aamuisin ennen viraston aukeamista ampuilemassa kaatopaikalla lokkeja ja variksia. Mannerheim sen sijaan tykkäsi enemmäkin kissojen tappamisesta.

 

KOP:n ja Outokumpu Oy:n entinen johtaja vuorineuvos Pertti Voutilainen korostaa muistelmissaan leppoisasti, että aina hän on ampunut, kun kissa on tullut kiväärin kantaman hollille. No kerran hän on poikennut tavoistaan. Nuornamiesnä hän sitoi dynamiittipötkyn kissaan kiinni ja sytytti tulilangan. Kissa pelästyi moista tointa ja ryntäsi ladon alle, joka lensi kohta taivaalle tuhansina päreinä. Siinäkös riitti kyläläisille ihmeteltävää vuosikymmeniksi. Vuorineuvos Voutilainen on tunnettu kansanomaisesta huumoristaan.


Kommentit (0)



Naapurikateus

Ei sitten mennyt yksikään Pohjoismaa jalkapallon mömmön-kisoihin, ja tunnen asian vuoksi jonkinlaista helpotusta. Emme ole sittenkään hirmuisen paljon naapureita huonompia tässäkään asiassa. Epäilen, että kohufilosofi Pekka Himanen on oikeassa arvostellessaan suomalaisia kateudesta, jonka lausunnon vuoksi  hän sai kommentillaan kateelliset kanssafilosofit kimppuunsa.

 

Ruotsalaiset ainakin väittävät, että he pitävät urheilukilpailuissa aina suomalaisen puolta, mikäli ruotsalainen ei ole mukana. Itse epäilen, että meikäläiset eivät pidä vastaavassa tilanteessa Ruotsin puolta. Epäilen jopa, että jos venäläinen ja ruotsalainen ovat vastakkain, niin suomalainen toivoo, että venäläinen antaisi ruotsalaiselle vuorostaan oikein isän kädestä. Kyllä länsinaapurit ovat elämässään ihan kohtuuttoman helpolla päässeet.

 

Muistanpa itsekin, että kun maailman paras painija Aleksander Karelin paini maailman toiseksi parasta ruotsalaista Thomas Johansonia vastaan, niin pidin Karelinin puolta, vaikka suomeakin puhuva Tomppa asui Haaparannassa viiden metrin päässä Suomesta ja hänen äitinsä oli Muhoksen Voiton tyttöjä.

 

Mutta pahin nöyryytys meille suomalaisille on vasta tulossa. Norjalainen nuori ja lupaavaa Carsen on voittamassa shakin maailmanmestaruuden aivan ihan yhtä ylivoimaisen esityksen jälkeen, jollaiseen maan hiihtäjät ovat viime vuosina yltäneet maailman kisaladuilla. Ei tunnu norjalaisen suoritus ihan rehelliseltä peliltä. Se tuntuu ihan samanlaiselta vilunkipeliltä, mitä maan hiihtäjien epäilen harrastaneen.


Kommentit (0)



Peukkuja Islannille

Ja tänään pidämme peukkuja Islannille. Onhan se huima juttu, että 300.000 asukkaan valtio on etenemässä jalkapallon MM-kisoihin; käsipalloilun olympiahopeahan heillä jo onkin. Ennustan islantilaisten olevan ruotsalaisia lähempänä lopputurnauspaikasta kisailtaessa. En jaksa usko, että tulen tässä elämässä näkemään, että Suomi pystyisi samaan.

 

 

Ja luulenpa, että Islannin joukkue koostuu täysin oman saaren pojista. Heidän ei ole tarvinnut turvautua siirtotyöläisiin kuten esimerkiksi Suomen ja Ruotsin, jonka menestys on mielestäni pitkälti Ola Toivosen ja häntä hyvin avustaneen Zladan Ibrahimowichin varassa.

 

 

Ja toivottavasti Islannin menestys kannustaa Ahvenanmaata panostamaan yhä entistäkin enenevämmässä määrin jalkapalloiluun. Jo nyt Maarianhaminan ifk on maamme huipulla. Luulen, että saarelaiset saisivat halutessaan oikeuden osallistua kansainvälisin turnaukseen samalla tavalla kuin Fär-saaret, mikäli Palloliiton herrat viitsisivät vähänkin vaivautua asian suhteen.

 

 

Ja vaikka en usko ehtiväni näkemään Suomea MM-kisoissa, niin Ahvenanmaa sinne saattaisi edetä, koska he suhtautuvat maahanmuuttajiin mannersuomalaisia ystävällisemmin. Jo pelkästään kokoamalla vaikkapa Balkanin pakolaiset samaan joukkueeseen Maarianhaminaan, olisi koossa nykyistä maajoukkuettamme parempi yhdistelmä, mikäli joukkueen jäsenet jaksaisivat olla karkaamatta toistensa kimppuun. Balkanin kansanryhmien välillä on tietääkseni jännitteitä.


Kommentit (0)



<< Edellinen sivu 2741-2745 / 4849 Seuraava sivu >>