Blogi

Maamme menestynein potkupalloseura Kultakoevet

Kerran kesässä täytyy käydä seuraamassa maamme työläisjalkapalloilun tilannetta ja niinpä kävin männä viikolla Itkonniemen työläiskaupunginosan kentällä seuraamassa Kuopion Elon reservijoukkueen ja Kultakoepien välisen 5.-divisioonan ottelun. Kultakoevet voittivat 4-2 eikä se ihme olekaan, koska seura on ilmeisesti maamme menestynein jalkapalloseura.

 

Kultakoevet on voittanut historiansa aikana peräti 60 SM-kultaa, 30 hopeaa ja 22 pronssia, tosin tämä tilasto voi olla jo vanhentunut, koska uusia mitaleita on tulossa jatkuvalla syötöllä suorastaan tasaisena virtana. Saattaa olla, että Hjk:n tai Tps:n juniorijoukkueilla voi olla enemmän SM-mitaleita, mutta aikuistasolla Kultakoepien mitalimäärä on uskoakseni Suomen ellei peräti koko Pohjoismaiden, ennätys. 

 

Puijon Pallon Kultakoepien menestyksen salaisuus paljastetaan seuran nettisivulla seuraavasti:


SPL käynnisti ikämiesjalkapalloilun 1982 Futura cupin nimellä. Puijon Pallo osallistui 1984 ensimmäistä kertaa SM-lopputurnaukseen nimellä PuPa Kultakoevet ja mestaruus tulikin jo ensimmäisellä yrityksellä. Tuossa vaiheessa päätettiin erikoistua kokonaan ikämiesjalkapalloon ja sen jälkeen PuPa onkin hallinnut lajia suvereenisti. 80-luvulla PuPa pelasi myös IV-divisioonassa.

 


PuPa:n hyvä menestys pohjautuu pitkälti 60-, 70- ja 80-lukujen hyvään Kuopiolaismenestykseen jalkapallossa. Tuolloin parhaimmillaan KuPS, KPT ja Elo pelasivat yhtäaikaa mestaruussarjassa. Vaikka tuohon aikaan seurat olivat kovia kilpailijoita toisilleen, mahtuivat pelaajat aktiiviuransa jälkeen samaan seuraan ilman ongelmia. Tämä on taannutkin PuPa:lle riittävästi laadukkaita pelaajia vuosien ajan. Täydennystä on tullut alempien sarjatasojen seuroista sekä muutama uusi pupalainen on löytynyt myös naapurikaupungeista.

 

 

 


Kommentit (0)



Naisolettama

Merkillisiä tarinoita olympialaisten tapahtumista on kirjassa Olympialaisten merkillinen historia 1896-2016. Merkillisin ja ihmeellisin tarina, jos se vain totta on, on tarina puolalaisesta pikajuoksijattaresta nimeltään Stanislawa Walasiewiczowna, joka voitti Los Angelesin vuonna 1932 kisoissa kultaa ja Berliinissä hopeaa naisten satasella siitä huolimatta, että hänellä on pikajuoksijattarelle harvinaisen epäsopiva nimi.

 

Los Angelesissa hän voitti ajalla 11,9, jolla nykyään ei voitettaisi edes Pohjois-Savon piirinmestaruutta. Neljä vuotta myöhemmin voiton vei amerikkalaislahjakkuus Helen Stephens, mutta sen voiton jälkeen puolalaistoimittaja alkoi väittää, että Sephens oli sukupuoleltaan oikeasti mies. Stephens todisti kuitenkin KOK:n järjestämässä tutkimuksessa, että hän olikin todella nainen.

 

Mutta ihan aiheetta puolalaistoimittaja ei epäillyt vilunkia. Nimittäin Berliinissä hopealle jäänyt Stanislawa Walasiewiczowna menehtyi joulukuussa 1980 ollessaan käymässä kaupassa USA:n Clevelandissa, jonne hän oli muuttanut, kun kaupassa tapahtui aseellinen ryöstö, jonka yhteydessä vallan ammuskeltiin ja entinen pikajuoksijatar sai kuolettavan osuman.

 

Stanislawa Walasiewiczowna ruumiinavauksessa selvisi, että hän olikin mies. Tätä yllättävästä käänteestä huolimatta virallisissa tilastoissa Stanislawa Walasiewiczowna sai edelleen pitää naisoletettuna hankkimansa olympiamitalit.


Kommentit (2)



Olympialaisten merkillinen historia

Nyt, kun tämän kesän olympialaiset peruttiin, luin korvikkeeksi asialle Luciano Wernicken arvokkaan oloisen teoksen nimeltään Olympialaisten merkillinen historia 1896-2016 ja olen vallan äimän käkenä. Nimittäin en kyllä huomaa malkaa omassa silmässäni, mutta huomaan kyllä rikat toisten silmissä.  Kirjasta paljastuu nimittäin kaksi kummallista virhettä, jotka saavat epäilemään teoksen muidenkin tietojen oikeellisuutta.

 

Luciano Wernicke ei ilmeisesti ole mikään yleisurheilumies, koska hän rohkenee väittää, että Jesse Owens voitti Berliinin kisoissa neljä olympiakultaa ja lajeina olivat 100 metriä, 200 metriä, pituus ja 400 metrin viesti. Jokainen suomalainen, joka urheilusta yleensä jotain tietää, tietää, että Owens ei juossut 400 metrin viestiä, vaan oli mukana USA:n  4X100 metrin viestijoukkueessa. Olisiko pienen lapsuksen selityksenä se, että jossain päin maailmaa 4X100 metrin viestiä kutsutaankin 400 metrin viestiksi.

 

Toinen moka on sitten vielä pahempi. Kirjassa korostetaan muinaisen Neuvostoliiton olympiamenestystä, mutta väitetään, että kun maa tuli mukaan kansainväliseen yleisurheilutoimintaan Pariisin vuoden 1946 maailmanmestaruuskisoihin, se ei saavuttanut yhtään mitalia, vaan joku maan johtajista kävi henkilökohtaisesti ostamassa pokaalin pariisilaiselta kultasepältä, koska hän ei kehdannut palata kotiin tyhjin käsin.

 

Tuossa tarinassa ei ole sitten totuuden siementäkään. Ensiksikin Pariisissa ei vuonna 1946 järjestetty yleisurheilun mm-kisoja. Ensimmäiset yleisurheilun mm-kisat järjestettiin Helsingissä vasta vuonna 1983. Vuonna 1946 tosin Oslossa pidettiin yleisurheilun Em-kisat ja niissä Neuvostoliitto oli mukana. Toiseksi mitaleitta hyvä itäinen naapurimme ei jäänyt, sillä menestys oli hyvä, eli 6 kultaa, 7 hopeaa ja 4 pronssia. Neuvostoliitto voitti mitaleiden määrässä jopa silloisen johtavan yleisurheilun suurvallan Suomen, joka voitti vain 4 kultaa, 3 hopeaa ja 5 pronssia.


Kommentit (0)



Häirikkö Kalle Järvinen


Pahapäinen oli eilen mainittu kuulantyöntäjä Kalle Järvinen, mikäli yhtään on uskominen Työväen Urheiluliiton pitkäaikaisena puheenjohtaja Pekka Martinin muistelmia. Hän kertoo, miten toukokuun lopulla 1933 Tampereella järjestettiin Sosialidemokraattisen puolueen puoluekokous, jota paikalliset suojeluskuntalaiset pyrkivät häiritsemään esimerkiksi mädillä kananmunilla heittelemällä piiripäällikkönsä Aaro Pajarin johdolla, vaikka paikalla ollut poliisimestari Luukas yritti saada häiriköt noudattamaan laillista yhteiskuntajärjestystä, jonka tueksi suojeluskuntajärjestö oli alun perin perustettu. Pajarihan sitten eteni toiminnastaan huolimatta myöhemmin vallan kenraalin arvoon asti.

 

Varsinkin paikalla olleet punaliput ärsyttivät ja suojeluskuntalaiset poistivat valtakunnan lippua häpäisevät punaiset vaatteet alas, koska heidän mukaansa punaisen luokkataistelun symboli ei saa liehua julkisella paikalla itsenäisessä Suomessa. Myös sosialidemokraattien kulkueen kimppuun käytiin ja punaiset liput revittiin niiden kantajien käsistä. Sen jälkeen TUL:n painijoista ja nyrkkeilijöistä muodostettiin lipuille suojavartio.

 

Martinin mukaan eräs hulinoitsijoista oli keihäänheittäjä Matti Järvisen kuulantyöntäjä veli Kalle Järvinen, johon työläisurheilijoiden monien mielestä oikeutettu kosto kohdistui. Hänet TUL:n miehet tunsivat, ottivat kiinni, napittivat miehen takin edestä tiukasti, kaiketi pyyhkäisivät vähän "motoon" (ilmeisesti kirjassa painovirhe, pitäisi ehkä olla "muotoon") ja nostivat takin ja selän välistä aidan seipääseen roikkumaan. Nykyään tuollainen tapaus saattaisi helposti ylittää ainakin iltapäivälehtien uutiskynnyksen.

 

Edellä kerrottu tapahtui Hämeen puistossa lähellä kuvan esittämää Tampereen Vapaudenpatsasta. Siinähän komearaajainen savolainen körttipappi Elias Simojoki seisoo munasillaan ja heiluttaa kylkirautaansa kiukkuisesti kohti Tampereen työväentaloa vallan korkeimmanhallinto-oikeuden luvalla. Tampereen kaupunkihan ei suostunut antamaan lupaa patsaan pystyttämiseen, vaan siihen tarvittiin lopulta korkeimmanhallinto-oikeuden lupa.


Kommentit (0)



Muu kuin vihollistoiminnasta johtuva

Törmäsin eilen mainitsemaani ilmaisuun "muu kuin vihollistoiminnasta johtuva" alikersantti Kaarlo (Kalle)  Verner Järvisen kuolemaa tutkiessani. Hänen osaltaan kuolinsyyksi ilmoitetaan sota-arkistoissa muu kuin vihollistoiminnasta johtuva. Kuten sukunimi Järvinen ja varsinkin toinen nimi Verner paljastavat, kyseessä on kuuluisan urheilusuvun edustaja. Hänen isäänsä Verneriä pidetään tavallaan virheellisesti Suomen ensimmäisenä olympiavoittajana, koska hän saavutti kiekkokultansa vain ns. Ateenan välikisoissa 1906. Sen sijaan Kallen veli Matti Järvinen voitti keihäässä olympiakultaa ja toinen veli Akilles voitti kymmenottelussa kaksikin olympiahopeaa.

 

Kalle Järvinenkin oli aikansa huippu-urheilija, joka ensimmäisenä eurooppalaisena ylitti vuonna 1927 kuulantyönnössä hirmuisen 15 metrin haamurajan tuloksella 15,17 ja hän paransi myöhemmin ennätystään peräti lukemiin 15,82, joka jäi vain 28 cm silloisesta maailman ennätyksestä. Niin lähelle maailmanennätystä meikäläinen kuulamörssäri ei ole päässytkään. Kalle Järvinen harrasti menestyksellä muitakin urheilulajeja; kolmiloikkaennätys oli 14,21, pituuden 6,82 ja kiekon 43,55. Lisäksi tämä 188-senttinen ja vanttera mies, joka oli sen ajan mieheksi jättiläinen, harrasti painia.

 

Kalle Järvisen traagisesta kuolemasta Wikipedia kertoo seuraavaa:

Kalle Järvinen suoritti asepalveluksensa vuosina 1922–1923. Hän oli saanut arestirangaistuksia juopumuksesta ja epäsotilaallisesta käyttäytymisestä. Tällaisista tekijöistä huolimatta hänet kelpuutettiin muutamaa vuotta myöhemmin kanta-aliupseeriksi.

Jatkosodassa alikersantti Järvinen kuului 10. Tienhoitokomppaniaan, jossa hänet opittiin tuntemaan hankalana ja äkkipikaisena luonteena. Tämä oli vaikuttamassa siihen, että hänet ampui oma palvelustoveri. Sekä tekijä että uhri olivat vahvasti juopuneita, ja Järvinen oli yrittänyt ampua asetelineestä tempaisemallaan kiväärillä, joka oli kuitenkin lataamaton. Järvisen surmannut sotamies tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi kuritushuoneeseen. Kenttäsairaala ei suostunut ottamaan ruumista vastaan, mistä johtuen asetoverit hautasivat Järvisen Ruskealan multiin. Hautakivi on kuitenkin Tampereella Kalevankankaan hautausmaalla.

 

Sodassa menehtyneiden tietokanta kertoo, että Kalle Järvinen olisi haudattu Tampereelle, mutta tieto ei pitäne paikkaansa, vaan Kalle jätettiin rajan taakse. Olen sitä mieltä, että nykyään, kun etsintäpartiot hakevat Karjalasta sinne jääneitä kaatuneita palautettavaksi kotiseutunsa multiin, tulisi myös Kalle Järvisen maalliset jäännökset tulisi etsiä ja siirtää asiaan kuuluvin kunnioittavin menoin Kalevankankaan sankarihautausmaahan.

 


Kommentit (0)



<< Edellinen sivu 96-100 / 4647 Seuraava sivu >>