Blogi

Tar ja nen

Suurella mielenkiinnolla olen lukenut Perttu Immosen massiivista Suomen rahvaan historiaa, joka paljastaa ennen kaikkea sen, että tavallisen suomalaisen elämä oli vuosisatoja sitten viheliäistä ja viheliäisen elämän harvoja hyviä puolia oli se, että kärsimyksen täyteinen elämä oli onneksi lyhyt.

 

Varsinkin sodat söivät miehiä. Tosin taisteluissa kuoli vähemmistö, selvä enemmistö kuoli sotien mukanaan tuomiin tauteihin. Se tavallinen tarina oli, että jostain Savon saloilta vietiin väkipakolla miehiä puolustamaan Ruotsin kuningasta jonnekin kauas ulkomaille ja puolen vuoden kuluttua oli puolet miehistä sortunut erilaisiin tauteihin.

 

Epäilen, että harvaan asutussa Suomessa, jossa pakkasetkin pitivät bakteereja kurissa, ihmisten vastustuskyky suuren maailman sairauksia vastaan oli heikko. Samalla tavallahan Pohjois-Amerikan intiaanit menehtyivät kasapäin eurooppalaisiin lastentauteihin, kun valkoinen mies astui Uudelle Mantereelle.

 

Mutta on ainakin Savon rahvaan historiassa ollut myönteisiäkin asioita. Nimittäin naisten asema oli vahva, sillä Savon miehet olivat jo silloin kovia reissaamaan eikä heitä juuri kotona nähty. Jatkuvasti oltiin sodissa, erällä tai kaskimailla ja naiset pitivät sillä aikaa taloja pystyssä.

 

Itä-Suomessa oltiin nimiasiassa jopa tasa-arvoisempia kuin nykyään. Nainen säilytti avioliitossa sukunimensä, jossa oli tytärtä tarkoittava tar-pääte. Miehillä sen sijaan sukunimissä oli nykyäänkin muodissa oleva nen-pääte, joka tarkoitti jonkun poikaa.

 

En ole päässyt vielä selvyyteen, milloin tar- ja nen-päätteistä luovuttiin, mutta ainakin vuonna 1910 ilmestyneessä Maiju Lassilan Tulitikkuja lainaamassa-romaanissa eräs kirjan keskeinen vaikuttajahahmo on Kaisa Karhutar; nykyään hän olisi Kaisa Karhunen.


Kommentit (0)



Karalahden viimeiset sanat Puijonsarven pihalla

Luin tuossa Jere Karalahden muistelmat ja kirjan lukemisen jälkeen arvostan jalkapalloa ja jalkapalloilijoita entistäkin enemmän. Karalahti-kirjassa pistää silmään varsinkin sen paksuus. Yllättävää, että mies muistaa vielä kaiken kokemansa jälkeenkin niin paljon asioita.

 

Itseironiakaan, joka on yksi huumorin parhaista muodoista, ei kirjasta puutu. Kuopiossa käydessään Karalahti joutui Puijonsarvessa jonkinlaiseen selkkaukseen tunnetusti lupsakkaiden savolaisten kanssa. Selkkauksen alkusyynä oli se, ettei Karalahden hyvää kaveria Olli Jokista voinut syyttää ainakaan kaikin ajoin liiasta vaatimattomuudesta.

 

Karalahti päätti rauhoittaa tilanteen ja ehdottaa eräällä savolaiselle kovanaamalle, että he poistuisivat kaksistaan pihalle selvittämään rehdisti tilanne, ilman että muiden hauskanpito siitä kärsisi. Sitten seuraavat Karalahden viimeiset sanat: "OJ, pidä takkia. Tässä ei mene kauan."

 

Mielestäni taistelupaikalle olisi saatava pronssinen muistolaatta, yleensähän valtiot ja paikkakunnat pystyttävät muistomerkkejä tärkeille taistelupaikoilla. Samalla kerralla toisen muistolaatan voisi pystyttää vähän matkan päähän sille taistelupaikalle, jossa mestari mäkihyppääjä Hemmo Silvennoinen löi vastaan tullutta Savo-lehden toimittaja Hemmo Kuuranhallaa turpaan ihan mitään sanomatta, mutta ihan syystä.

 

Toimittaja Kuuranhalla oli vastuussa siitä, että Savo-lehti julkaisi vähän väritetyssä muodossa Hemmo Silvennoisen kisaraportteja Cortinan olympialaisista, jonka johdosta maamme mieshiihtäjät antoivat Hemmolle niin perusteellisen sakinhivutuksen, että vahvalta ennakkosuosikilta meni mäkikisa pieleen. Onneksi Antti Hyvärinen ja Aulis Kallakorpi ottivat kaksoisvoiton.


Kommentit (0)



Itsenäisyysmiehet

Tuokin on maamme itsenäisyyteen elimellisesti kytkeytyvä kuva, joka on lähtöisin Gennadiy Frelken pensselistä ja nimeltään From revolutionaries. Siinä palaveeraa joukko Suomen itsenäisyyden takuumehiä eli bolshevikkien johtoa. Kuva oli esillä uutena vuotena Pietarin Erartan  taidemuseon näyttelyssä, jossa aiheena oli Venäjän vallankumouksen juhlavuosi.

 

Väitän tunnistavani kuvasta Leninin, Trotskin, Zinovjevin ja Kamenjevin, jotka kaikki olisivat nykyään oikeutettuja Israelin kansalaisuuteen, eli he täyttävät juutalaisuuden kriteerit. Leninkin oli äitinsä puolelta juutalaissukua, vaikka sitä ei hänestä nenän perusteella uskoisi, tosin äidillä oli myös ruotsalaisgeenejä. Isän puolelta Leninillä oli suomalaisugrilaisia eli mordvalaisia geenejä. Leninilläkin onkin savolaisnenä; muilla itsenäisyysmiehillä on sangen tyypillinen juutalaishaistin.

 

Ilmeisesti taulun maalari on ainakin alitajuisesti korostanut sitä, etteivät oikeat venäläiset olleet Venäjän vallankumouksesta vastuussa, vaan syy vieritetään juutalaisille. Juutalaisvastaisuus taitaa olla Venäjällä vieläkin hengissä, sillä ainakin Pietarin suuren synagogan  ohi ajettaessa pisti silmään, että eräs paikan vartija näytti pahasti mukiloidulta. Neuvostoliiton aikaan juutalaisia oli maassa 2 miljoonaa, nyt enää 200.000.


Kommentit (0)



Ristlahden venäläinen muistomerkki

Tavallaan tämä on hyvin ajankohtainen maamme itsenäistymiseen liittyvä kuva. Viime syksynä rajan takana käydessäni törmäsin tähän hämmästyttävään Ristlahden taistelun muistomerkkiin ymmärtääkseni Uukuniemen luovutetulla alueella. Uukuniemen kirkonmäellä seisoo toinen saman kahakan muistomerkki, mutta näköjään vuonna 2014 on vastaava pystytetty myös Venäjän puolelle oikealle tapahtumapaikalle. Vaikka muistomerkin tekstit ovat valtaosin venäjää, uskon suomalaisten olevan hankkeen takana, sillä venäläisillä ei juuri syytä muistella tätä sotahistoriallista selkkausta.

 

Kiven kuvat ovat juuri samoja, mitä on Uukuniemen kirkonmäelle vuonna 1982 pystytetyssä paadessa, joten epäilen, että ne on siirretty nykyaikaisen tietotekniikan keinoin. Uukuniemellähän kuvat ovat pronssia ja ne ovat peräisin 1930-luvun lopulla Ristlahdelle pystytetystä muistomerkistä, jotka käsittääkseni Moskovan rauhansopimuksen artikloita väljästi tulkiten evakuoitiin rajan tälle puolelle.

 

Ristlahden taistelu käytiin vuonna 1614 ja sen seurauksena Laatokan Karjala siirtyi Lännen etupiiriin. Sillä seikalla oli maamme myöhemmän kehityksen kannalta suuri merkitys. Kun Suomi itsenäistyi vuonna 1917, suomalaisten lukutaitoaste oli yksi Euroopan ja koko maailman korkeimmista, mutta venäläisten lukutaito oli maanosan huonoimpia. Se oli yksi selitys Suomen itsenäistymiselle. Nykyään muuten Pisa-tutkimuksen mukaan venäläislapset ovat sen sijaan suomalaisia parempia lukijoita.

 

Kiitos siitä, että Laatokan Karjala jäi Lännen etupiiriin, kuuluu Hannu Munckille ja hänen sotilailleen,  joiden ansiosta Ristlahden kahakka päätyi luterilaisten voittoon. Evankelis-luterilainen kirkko on satoja vuosia kannustanut alamaisiaan kirjan ääreen, kun taas ortodoksipuolella lukutaitoa ole ei pidetty niin kovin tärkeänä asiana. 

 

Ristlahden taistelussa Idän joukkoja johti karjalainen sissipäällikkö Maksima Räsänen, josta asiasta voisi päätellä, että kyseessä taisi pitkälle olla savolaisten ja karjalaisten välinen koitos, koska uskon Hannu Munckin joukoissa olleen vankan savolaisedustuksen. Vähän Ristlahden tapauksen jälkeen suuri osa alkuperäisistä karjalaisista läksi evakkoon Tverin Karjalaan melkein tuhannen kilometrin päähän ja siellä pagistaan vieläkin karjalan kielellä. Sen sijaan Uukuniemellä viännetään seleväksi savoksi, sillä Savonlinnan suunnasta vyöryneet imperialistiset renkipojat valtasivat pitäjän 1600-luvulla.


Kommentit (0)



SM-hiihdot 1963

Innostuin viikonlopun SM-hiihtojen innoittamana selaamaan nettiä etsiessäni vanhoja kisatuloksia ja suureksi ilokseni löysin Suomi-Filmin uutispätkän vuoden 1963 Suomen mestaruuskisoista. Siitä ilmenee eittämättä, että ennen sauvottiin huomattavasti näyttävämmin kuin nykyään, jolloin kilpahiihto lähinnä pelkkää sätkyttelyä.

 

Tosin maisemat vaihtuivat entisajan hiihtäjiltä huomattavasti nykyistä hitaammin, vaikka lumi pöllysikin muinoin ankarammin. Mäkihypytkin olivat uljaampaa katseltavaa. Silloin mäkihyppyä harrastivat oikeat raavaat aikamiehet; nythän se on pelkästään aliravittujen pikkupoikien ilmavirtausten mukana tapahtuvaa liitelyä.

 

Jostain syystä miesten hiihtomatkojen loppuajat olivat kuitenkin vuonna 1963 noin kaksi kertaa nykyistä huonompia, eli 50 kilometrillä voittaja hätyytteli silloin 3 tunnin maagista haamurajaa ja naisten vitosella viivyttiin yli 20 minuuttia. Mäkihypyssä haamuleiskautukset saattoivat ylittää nippanappa 60 metriä.Nykyäänhän mäkihypyn maailmanennätys on muistaakseni 253,5 metriä.

 

Tarkastakaa itse, miten vuonna 1963 talviurheilutapahtumat olivat rehdimpiä ja mieltä ylentävämpiä kuin nykyään. Meitä kaikkia suonenjokelaisia hiihtourheilun ystäviä elähdyttää lisäksi se, että Hiihto-Niilo Väisänen, Suonenjoen Vasama, on viidelläkympillä ihan kärkiporukoissa ja vilahtaa kuvassakin. Katsokaa vaikka itse:

 


http://www.elonet.fi/fi/elokuva/134900 

 

 


Kommentit (0)



1-5 / 3605 Seuraava sivu >>