Suomi lähti vahvana ennakkosuosikkina turnaukseen ja taisteli upeasti, mutta hyvin ei käynyt. Pettymys on päällimmäisenä mielessä. Pronssipelissäkin Suomi pelasi upeasti, mutta niin vain jäi leijonille luu käteen. Niinhän meille aina täällä käy, käy, käy...., kuten laulussa sattuvasti sanotaan.

Onneksi ensi viikonloppuna on iskelmälaulannan EM-kisat ja sinnekin Suomi lähtee vahvana ennakkosuosikkina. Nähtäväksi jää, voitammeko siellä. Pikkuisen pelkään, että udmurtti-mummojen pirtsakka kuoro ja tanssiryhmä kiilaa loppuhetkillä ohitsemme. Onneksi voitto jää kuitenkin suomalaisugrilaisille.

Kohta alkaa loppuottelu ja rohkenen ennustaan Venäjän näytöstä. Naapuri voittaa koska siellä on jaksettu harjoitella. KHL:ssä pelaavat suomalaiset ovat valittaneet, että he ovat tottuneet kotona treenamaan vain kaksi kertaa päivässä; venäläisten valmentajien vaatima kolmas kerta on jo liikaa. Onneksi kuulemma joukkueiden lääkäreillä on dropit, jotka auttavat jaksamiseen.

Toivon kuitenkin, että slovakkien hurmos jatkuu ja kuulemme alkuyöstä Slovakkian todella kauniin kansallishymnin. Slovakkipelureilla on vielä tapana laulaa se häpeämättömästi täysin palkein ja toisiaan häpeämättömästi kaulaillen. Suomalaiset miehet eivät niin tee, koska pelkäävät, ettei heidän seksuaalisesta suuntautuneisuudestaan ole sen jälkeen enää täyttä varmuutta.

Lopuksi hiljennymme kuuntelemaan veljeskansamme hyvää musaa. Muuten jotenkin Slovakkia on vähän kuin Suomi; juuri samankokoisia valtioita, joiden molempien länsinaapuri on vähän isompi sekä rikkaampi ja yleensä parempi vähän kaikilla mittareilla.

http://www.youtube.com/watch?v=n0dDz8O1qGs

Vaikka jääkiekko on yksi turhimmista asioista auringon alla, on mieleni apea, koska niinhän siinä kävi, kuten Honkajoki Tuntemattomassa sotilaassa realistisesti ennusti, että ne jyräsi meitin. Kuopion katukuvassa esiintyi pelin jälkeen poikkeuksellisen runsaasti juopuneita miehiä.

Ja koska jalkapalloilu on inhimillisessä mielessä jonkin verran jääkiekkoilua arvostettavampaa toimintoa, on mieleni apea, koska äsken todistin pallokentän laidalla, kuinka Kupsin B-juniorit, jotka ovat vielä pikkupoikia, hävisivät Kaarina-nimisen paikkakunnan B-junioreille, jotka olivat jo aikamiehiä, uskomattomasti 0 - 5, jotka lukemat mairittelevat savolaisia.

Peliä katsellessa huomasi, että ilmeisesti se väite, jonka mukaan ruotsalaiset ja eteläitalialaiset ovat geneettisesti lähempänä toisiaan kuin itä- ja länsisuomalaiset pitää paikkansa.

Tässä tunnelmassa lohtua tarjoaa tämä Järnefeltin Kehtolaulu.

http://www.youtube.com/watch?v=Mou3m3IuwlY

Kuunelkaa, miten nätisti sello soi.

Tätä kaunista sävelmää voisi soittaa kansainvälisissä urheilutapahtumissa Maammelaulun asemasta, kuten jo Elmo, Kainalniemen Hiki, vaati. Jostain syystä Kehtolaulu tuo mieleeni Elmoa paremmin Mika Myllylän ja hänen traagisen kohtalonsa.

Kehtolaulun säveltäjä Armas Järnefelt oli tavallaan Kuopion poikia, mutta ei hän kuitenkaan ollut mikään tyypillinen savolainen pienviljelijä-metsuri; isä oli kenraali ja äiti ihan oikeasti venäläinen aatelisneito Elisabeth Clodt von Jurgensburg. Häneen iisalmelaisen körttipapin aikamiespoika Juhani Aho oli palavasti rakastunut 22 vuoden ikäerosta piittaamatta.

Vaikka jääkiekkoilu on yksi turhimmista asioista auringon alla heti mäkihyppelyn jälkeen (epäilen, että tulevaisuudessa ulkoavaruudesta saapuvat muukalaiset miettivät päänsä puhki koettaessaan keksiä selityksen Lahden sementtimäkien olemassaololle; nehän säilyvät pystyssä tuhansia vuosia, ja ulkoavaruuden muukalaiset varmaankin epäilevät, että sementtimäkiä käytettiin jonkinlaisena uskonnollisena kulttipaikkana, jossa nuoria miehä uhrattiin jumalille sinkoamalle heitä taivaaseen) ja vaikka jääkiekko on pohjimmiltaan äärimmäisen yksinkertaista ja ilotonta eestaas rynkyttämistä verrattuna vaikkapa jalkapalloiluun, jossa välillä näkee todella mielenkiintoisia esileikkejä, niin kuitenkin mieleni on äärimmäisen iloinen siitä, että viiden miljoonan asukkaan Suomi kukisti 300 miljoonan asukkaan Pohjois-Amerikan Yhdysvallat ja vielä tavalla, joka kilpaurheilussa on tärkeää, sillä kilpaurheilussahan tärkeintähän ei ole voitto vaan vastustajan totaalinen nöyryyttäminen, jollainen eilen eittämättä nähtiinkin.

Ja mieleni on äärimmäisen iloinen siitäkin, että USA:ssa juuri kukaan ei ole pahoillaan nöyryytyksestä, koska juuri kukaan amerikkalainen ei pidä jääkiekkoilua kengurukepillä hyppimistä tärkeämpänä asiana. Ja ne harvat, jotka jääkiekosta jotain tietävät, tietävät, etteivät kyseessä ole mitkään oikeat MM-kisat, koska noin 200 parasta pelaajaa ei ole mukana.

Mieleni on äärimmäisen iloinen myös siitä, että huomenna kaatuu 20 miljoonan neliökilometrin Venäjä ja samana päivänä kaatuisi siinä sivussa myös 1300 miljoonan asukkaan Kiina, mikäli kiinalaiset ja venäläiset eivät tulisi poikiamme vastaan yhtä aikaa vaan kansakunta kerrallaan.

Netin Gutenbergista http://www.gutenberg.org/browse/authors/a#a1773  

löytyy kiitettävästi niitä vanhoja kirjoja, joiden tekijänoikeudet ovat jo umpeutuneet, mutta jostain syystä Juhani Ahon Hajamietteitä kapinaviikoilta- kirjaa sieltä ei löydy. Sitä ei näytä olevan edes Kuopion kaupunginkirjastossa, ellei se siiten ole jossain varaston Juhani Ahon kootuissa teoksissa.

Olisin halunnut tarkastaa, esittääkö Aho päiväkirjassaan sen terävän havainnon, että nälkä on punikki. Vielä 1930-luvulla kolmannes kutsuntaikäisistä nuorista miehistä oli aliravittuja. Talvella -18 tilanne oli varmaankin vielä pahempi.

Sisällissota oli Juhani Aholle hyvin traaginen kokemus. Hän oli vapaamielinen porvari, mutta taiteilijavaimo Venny ja opiskelijapoika Heikki kannattivat punaisia. Heikki jopa kuului Punakaartiin ja herätti suurta huomiota vierailemalla Tuusulan taiteilijayhteisssä kiväärin ja punaisen hihanauhan kanssa. Vähempikin aiheuttaa jännitteitä perhe-elämään.

Sodan lopulla Heikki Aho vangittiin ja vietiin Suomenlinnan vankileirille. Tarvittiin isän yhteiskunnallisia suhteita, jotta poika pelastettiin elämälle. Se oli suuri lahja Suomen valokuva- ja elokuvataiteelle.

Muistelen kuitenkin, että vielä 70-luvulla eräs maamme johtavista upseereista paheksui sitä, että kun tavalliset oppimattomat työmiehet sovittivat tekonsa hengellään, niin ylioppilaspunikki jätettiin ampumatta. Hänen omatuntonsa ja järkensä vaativat tasa-arvoa tällaisessakin asiassa. 

Suomi on ajautumassa Kreikan kaltaiseen poliittiseen kaaokseen. Meilläkin hallitus on joutumassa toimintakyvyttömäksi. Päivän lööppien ykkönen on, että kristillinen sisäministeri Päivi Räsänen on ollut kännissä. Tämä tapahtui 40 vuotta sitten, eli kun hän oli 12-vuotias. Ja senkin jälkeen on tullut jonkun kerran otettua, myönsi hän avoimesti tv:n suuressa kännikeskustelussa. Nähtäväksi jää, nauttiiko sisäministeri vielä eduskunnan luottamusta.

Uutinen ei ole ihan tuore. Jo vuosia sitten kirjassaan Räsänen tunnusti, että 12-vuotiaana tuli juotua vanhempien kotiviinit kavereiden kanssa tuulen suojaan, ja sen jälkeen krapula oli kerrassaan armoton. Itse en osaa krapulan armottomuutta arvioida, koska itse en ole koskaan ollut kankkusessa. Jos Räsänen joutuu eroamaan juopottelun vuoksi, saatan siis olla ihan hyvää ainesta hänen seuraajakseen. Poliitikon on oltava nykyään nuhteeton.

Epäilen nimittäin, että tapahtumien vyöry tulee jatkumaan, sillä pahempia paljastuksia on tulossa. Juopottelupaljastus oli vasta alkusoittoa eli verryttelyä urheilukielellä. Nimittäin sisäministeri Räsänen on jossain haastattelussa tunnustanut syyllistyneensä myös ajokortitta ajoon. Tietooni ei ole tullut, etteikö alkoholilla olisi voinut ihan hyvin olla osuutta myös siinäkin tapauksessa.

Muistan aivan selvästi, että nykyinen sisäministeri on haastattelussa kertonut, että ennen autokoulun inssinajoa, hän kävi isänsä kanssa lain käskyistä ja kielloista piittaamatta harjoittelemassa auton käsittelyä. Rikospaikkana oli Konnunsuon kaatopaikalle johtava tie. Räsänen myös paljasti, että uskonnollisen heräämisensä jälkeen hän soitti pitäjän nimismiehelle ja yritti ilmiantaa itsensä tekemästään rikoksesta. Vallesmanni oli ollut hyvin vaivautunut ja oli yrittänyt kääntää keskustelua muihin aiheisiin. Ja sekin virkavirhe on vielä tutkimatta ja rankaisematta.