Blogi

Runebergin kämmenpatukka

Luin juuri Panu Rajalan kirjan kansallisrunoilija J.L.Runebergista ja paljastui, että kansallisrunoilijalla oli viehtymystä väkivaltaiseen käyttäytymiseen, joka ei ole ollenkaan harvinainen luonteenpiirre runoilijoiden keskuudessa. Esimerkiksi toimiessaan nuorena miehenä Porvoon Kymnaasin rehtorina, huolehti hän oppilaitoksensa kurinpidosta riuskoin ottein.

 

Järjestyksen ylläpitovälineenä hänellä oli käytössään kämmenpatukka, joka oli koivunoksista punottu vitsa. Se oli varmasti tehty kestämään kovaa käyttöä, mutta aina ei sekään kestänyt, vaan murtui kansallisrunoilijan iskujen painosta. Runeberg oli iso ja vahva mies, hyvin paljon samannäköinen kuin hänen kaksimetrinen ja vanttera sukunimikaimansa, joka työskenteli huumepoliisina ja tuli tunnetuksi Aarnion tapauksen yhteydessä.

 

Kerrankin Runeberg muisteli antaneensa rikkomuksiin syyllistyneille kolme kertaa kaksitoista ja kaksi kertaa kuusi lyöntiä, jota iskujen määrää en itse täysin ymmärrä, ilmeisesti rangaistavia huonotapaisia lukiolaisia oli 5 kpl, mutta hurjalta asia kuulostaa. Hän kehui jälkeenpäin suorituksensa tasapuolisuutta sillä, että "kukaan ei voi tulla moittimaan, että viimeinen isku olisi ollut vähemmän luja kuin ensimmäinen".

 

Kansallisrunoilijan kurinpitotoimet eivät rajoittuneet pelkästään kouluympäristöön, vaan niitä sai kokea myöskin vaimo Frederika.  Runeberg oli innokas verkkokalastaja ja hän tarvitsi vaimoaan soutajaksi. Rajalan mukaan hän yritti kouluttaa soutuasiassakin vaimoaan samoilla keinoilla kuin oppilaitaan. Tosin tulokset olivat huonot. Itsekin olen sen verran verkkokalastusta harrastanut, että ymmärrän pitkälle kansallisrunoilijan käyttäytymistä, vaikka en voi sitä täysin hyväksyä.


Kommentit (0)



Jalkapallokausi käynnistyi viime yönä

Yleensä tähän aikaan vuodessa olen ollut hyvin stressattu, koska pyrkimykseni on ollut seurata kaikki Kuopion jalka- ja potkupallokamppailut. Lienen kaupungin innokkain tuossa asiassa ja se on herättänyt välillä kiusallistakin huomiota, kun seisoessani sateessa pitkä sadetakki päällä pallokentän laidalla teinityttöjen pelejä seuratessani, ovat monet teinityttöjen äidit katselleet minua mietteliään näköisinä.

 

Tällä kaudella minulla ei ole ollut sattuneesta syystä stressiä jalkapallon vuoksi. Kuitenkin viime yönä olin seuraamassa Suomen Cupin loppuottelua Kupsin ja Interin välillä. Ilmeisesti ottelu tullaan pelaamaan vasta loppusyksystä, koska olosuhteet unessani olivat hyvin syksyiset. Itse pelissä ei ollut mitään yllättävää, koska Kups oli selvästi parempi ja voitti 2-0. Samat lukemathan loistivat tulikirjaimin valotaululla jo viime syksynä Suomen mestaruuden ratkaisseen joukkuiden välisen koitoksen jälkeen.

 

Sen sijaan yllättävää ottelussa oli se, että Kupsin kärkimieheksi oli palannut Ilja Venäläinen. Iljahan lopetti uransa muutama vuosi sitten ja siirtyi verovirkamieheksi, mutta niin vain mies oli taas palannut kentälle. Se on tietysti ihan hyvä asia. Pahaa pelkään, että ennusuneni voi hyvinkin toteutua, koska moni Veikkausliigajoukkue on talousvaikeuksissa ja epäilen, että Kupsinkin hyvät ulkomaalaisvahvistukset saattavat vielä mieluilla Keski-Euroopan rahakentille. Sen jälkeen Kuopiossa saatetaan värvätä edustusjoukkueeseen viimeisetkin reservit ja jopa nostoväen miehet, joihin itsekin katson lukeutuvani, saattavat saada tilaisuutensa. 


Kommentit (0)



Pervitiinihiihto

Eilen illalla tuli  tv:stä uusintana Suomen ohjelma Suomen huume- ja hiihtohistoriasta. Alan erikoisasiantuntija suurhiihtäjä Aku Kiuru ei ottanut jyrkästi kantaa siihen, että käyttivätkö ihan kaikki maamme hiihtohirmut sodan jälkeen saksalaisten kehittämää pervitiiniä, joka valmistajamaassa kiellettiin sota-aikana liian vaarallisena, mutta jota oli vielä 1970-luvulle asti Suomen Hiihtoliiton varastoissa.

 

Sen verran suulas karjalaisukko Kiuru kuitenkin tiesi asiasta kertoa, että ellei joku huippuhiihtäjä ainetta käyttänyt, niin hän oli helevetin tyhmä. Itse olen miettinyt sitä, että jos hiihtäjät olivat riittävä fiksuja käyttämään pervitiiniä, niin mikä oli juoksijoiden laita. Voiko olla niin, että esimerkiksi 1950-luvun eräät kovat juoksulajien ennätykset on sittenkin tehty piristeiden voimalla, vaikka asiasta ei ole pahemmin huudeltu.

 

Internettiin on muuten siirretty koko Kansa Taisteli-lehden arkisto vapaasti luettavaksi ja eräästä vuoden 1978 numerosta löytyy kaukopartiomies Aimo Koivusen värikäs kertomus omasta pervitiinikokeilustaan. Koivunen alkoi talvella -44 tuntea uupumuksen oireita eräällä partiomatkallaan ja turvautui lopulta mukanaan olleisiin piristeisiin. Mies oli kuitenkin jo sen verran sekaisin, että nappasi yhden pillerin sijasta niitä yhden kourallisen.

 

Ja sitten alkoikin matka taittua. Kovassa pakkasessa hän hiihteli seuraavan parin viikon aikana sekavassa mielentilassa ainakin reilut 400 kilometriä ravintonaan männynkasvaimet ja yksi raakana nautittu kuukkeli.  Lopulta Koivunen hiihti miinaan ja makasi lumihangessa 20 - 30 asteen pakkasessa viikon päivät apua odottaen. Kun hänet saatiin lopulta pelastetuksi, oli hänen sydämensä lyöntinopeus lähes 200 kertaa minuutissa. Paino oli pudonnut 43 kiloon. Ei ihme, että amfetamiinia käytettiin myös laihdutuslääkkeissä.

 

Kansa Taisteli-lehden jutun löytää tästä linkistä:

http://kansataisteli.sshs.fi/Tekstit/1978/

Kansa_Taisteli_04_1978.pdf


Kommentit (0)



Nuorisolevottomuudet Oulussa

Vallan pelästyin, kun eilen aamulla Teksti-tv:ssä luki, että Oulussa oli ollut edellisenä yönä nuorisomellakka, jossa ei edes henkilövahingoilta vältytty. Kuulosti aivan hirmuiselta ja uhkaavalta, sillä Oulussa on vahvat nuorisolevottomuus perinteet, joilla on ollut maailmanhistoriallisiakin seuraamuksia.

 

Nimittäin elokuussa 1967 Oulun nuoriso mellakoi edellisen kerran yhteiskunnan asettamia rajoituksia vastaan, eivätkä käynnistyneet levottomuudet rajoittuneet vain Ouluun, vaan levisivät sieltä seuraavana kesä 1968 muuallekin Eurooppaan ja  jopa Uudelle Mantereelle asti. Voidaan siis perustellusti väittää, että maailmalla koettu hullu vuosi, joksi vuotta 1968 alettiin myöhemmin kutsua, sai alkunsa Oulusta.

 

Elokuussa 1967 Oulussa ei kapinoitu kulkutautien aiheuttamia käskyjä ja kieltoja vastaan, vaan kapina kohdistui ns. Heinoslaiseen herätysliikkeeseen, jonka teologisen näkemyksen mukaan maailmanloppu oli alkamassa ja sen piti nimen omaan alkaa juuri Oulusta. Monisatapäinen nuorisojoukko kokoontui sitten pimenevässä illassa protestoimaan Heinoslaisten ennustamaa maailmanloppua vastaan ja tilanne äityi niin pahaksi, että maailmanlopun vastustajia rauhoittamaan tulleita poliisiautoja heiteltiin jopa kananmunilla.

 

Kaikkitietävä Wikipedia kertoo Heinoslaisuuden alkujuurista seuraavaa:

"Heinoslaisuus eli Oulun profetia oli Oulun seudulla 1960-luvulla vaikuttanut uskonnollinen liike, jota johtivat profeettasisarukset Laila ja Aune Heinonen.

Liike sai alkunsa elokuussa 1960, kun Oulun lääninhallituksen kanslistina työskennellyt Laila Heinonen kertoi saaneensa Jumalalta seuraavan ilmoituksen:

"Jos tämä kansa ei tee parannusta ennen vuotta 1962, niin Minä annan tämän kansan vihollisen käsiin, ja kukaan ei pääse pakoon, sillä kaikkia kohtaa sama rangaistus, niin uskovia, kuin niitä, jotka eivät usko. Jos löytyy 800000 sellaista, jotka todella ovat puhdistaneet sydämensä Kristuksen, Minun Poikani, verellä, niin minä armahdan tätä kansaa. Mutta jos niitä ei löydy vuoteen 1962, niin se, mitä sanoin, toteutuu. Laila Heinonen julkaisi näitä lopun ajan ennustuksiaan Palavin lampuin -nimisessä lehdessä. Nämä profetiat koottiin myös kirjaksi Suomi, sinun pelastuksesi on Minun Poikani veressä (1961), jota painettiin noin 30 000 kappaletta."

 

Omasta mielestäni olen lukenut maailmassa jokseenkin kaiken lukemisen arvoisen, mutta jostain syystä tuo Laila Heinosen teos Suomi, sinun pelastuksesi on Minun Poikani veressä on houkuttelevasta nimestään huolimatta vielä jäänyt lukaisematta.

 


Kommentit (0)



Silta yli synkän virran


Melkoisen erikoinen on tuo Heinolan silta yli synkän virran, jota rakentamassa oli myös uistinkeksijä Toivo Pylvänäinen. Ainakin hyvän tarinan mukaan tämän monumentaalisen rakennelman tekeminen maksoi puolet valtion yhden vuoden budjetista. Itse en tuota ihan usko, ehkä se maksoi puolet jonkun vuoden valtion rakentamisbudjetista.

 

Erikoista tässä rautatiesillassa yli synkän virran on se, että rautatie päättyy siltaan. Luulen, että sillan rakentamisesta päätettäessä Itä-Hämeellä oli hyvät lobbarit eduskunnassa. Toisaalta silta rakennettiin pahimpaan pula-aikaan ja oli varmaankin sen ajan elvytystä parhaimmillaan. Kalliita koneita ei ollut ja halpaa työvoimaa oli tarjolla paljon.

 

Ihan turha tuo silta ei ollut, koska 13.2.1940 yrittivät uljaat neuvostolentäjät pommilla katkaista suomalaisten valkobandiittien sillan Heinolan kaupungissa ja melkein siinä onnistuivatkin. Todella läheltä piti. Iso ehkä 500-kiloinen miinapommi on viistosti suhahtanut sillan kannen ja kaiteen välistä, ainoastaan pyrstö on hipaissut kaidetta. Näköjään isokaan pommi ei putoa suoraan vaan liitää viistosti.  Pommi räjähti vasta Kymenvirran pohjassa, jossa ainakin hyvän tarinan mukaan on sen jäljiltä syvä monttu vieläkin.  

 

Luin joskus Untamo Utrion toimittamasta kirjasta Taistelu eetterissä radiotoimittajan silminnäkijä kertomuksen tapauksesta. Sillä kertaa pommikone uhrasi peräti kaksi kallista pommia kaupunkiin, mutta onneksi henkilövahingoilta Talvisodassa vältyttiin. Vähän ennen Jatkosodan virallista alkua juhannuksena -41  jälki oli sitten paljon pahempaa. Pommituksessa kuoli 16 heinolalaista siviiliä ja laskujeni mukaan noin 18 neuvostoliittolaista sotilaslentäjää, koska Heimo Lampi, Eero Kinnunen ja Jorma Sarvanto ampuivat alas kuusi konetta kaupungin pommittamiseen osallistuneesta 18 pommikoneesta.

 

Heinola oli sotien aikaan sikäli sotilaallisesti merkittävä kohde, että Päämajan propagandaosasto oli sijoitettu kaupunkiin. Talvisota-aikaan sieltä lähetettiin myös radio-ohjelmia, koska Lahti oli pommitusten vuoksi liian vaarallinen paikka radiotoiminnalle. Heinola oli jo silloin hyvin kansainvälinen kaupunki, koska sieltä lähetettiin ohjelmia propagandamielessä myös Neuvostoliittoon.

 

Suomen kansalaisuuden saanut aatelismies Pjotr Sokolov, joka oli emigrantti, entinen Venäjän jalkapallomaajoukkueen maalivahti, mestarinyrkkeilijä ja vakoilijanakin kunnostautunut mies, huuteli komealla bassolla entisille maamiehilleen lähetyksen aluksi, että "slushaitje, slushaitje, gavarit Finlandija (kuunnelkaa, kuunnelkaa, Suomi puhuu).  Sotien jälkeen Sokolov pakeni Ruotsiin, vaihtoi nimensä ja säilytti henkensä. 

 

Aluksi Heinolan radiostudio toimi matkailijakoti Turistin tiloissa ihan Jyrängön sillan poskessa, mutta vähän myöhemmin se siirrettiin 300 metrin päähän kauppias Juurikkalan kiinteistöön. Ilmeisesti sillan vieressä olevaa studiota pidettiin pommitusten vuoksi liian vaarallisena paikkana.

 

Heinolassa ei ollut Talvisodan alussa minkäänlaista ilmatorjuntaa, mutta sitten kapteeni Reino Palmroth, eli Palle, joka oli rauhan aikaan sotamuseon palveluksessa, sai museostaan hankittua ikivanhan konekiväärin sillanposkeen. Tosin laitetta käyttäneet kypsään ikään ehtineet verkkaiset hämäläismiehet eivät kertaakaan ehtineet aseelle ilmahälytysten sattuessa.

  


Kommentit (2)



<< Edellinen sivu 6-10 / 4464 Seuraava sivu >>