Erilainen Nurmi


ERILAISEN NURMEN TOISENLAISET VOITTAJAT


Epäilemättä Paavo Nurmi on maailman historian merkittävin urheilusankari. Mutta huippuvuosinaakaan hän ei ollut lyömätön. Tosin kovin tavalliset ihmiset eivät kyenneet häntä voittamaan.

RANSKALAINEN ILVEILIJÄ

Suomalaiset inhosivat Antwerpenin olympialaisissa 1920 ranskalaisten juoksijasuuruutta Joseph Guillemotia. Urheilijanhan tuli suomalaisen näkemyksen mukaan olla vakaa ja totinen. Hänen ei sopinut hymyillä, naureskella tai piestä suutaan, sillä hän oli isänmaan asialla.

Nurmi täytti nämä urheilijan vaatimukset, mutta ei sen sijaan Guillemot. Tämä nautiskeli elämästään - kuljeskeli ympäriinsä savuke suupielessä, nyökkäili tutuille ja tuntemattomille, ja haastattelijoille hän jutteli mielellään, vaikka näyttikin tietävän oman arvonsa. Kaiken kruunasi muodikas pukeutuminen ja kävelykeppi, jota Guillemot innokkaasti huiskutteli. Nurmella puolestaan ei ollut uransa alkuvaiheessa varaa edes päällystakkiin.

5 000 metrin loppukilpailussa Nurmi yritti uuvuttaa muut silmittömällä vauhdilla. Taktiikka onnistuikin melkein. Viimeisessä kaarteessa Guillemot kuitenkin ohitti vaivattomasti Nurmen ja jätti lähes kymmenen metriä. Kun kuninkaan adjutantti tuli kilpailun jälkeen hakemaan Guillemotia majesteetin aition, mies oli jo rento itsensä, ja kehoitti kuningasta odottelemaan kunnes hän olisi saanut tukkansa kammatuksi.

Suomalaisten onneksi Guillemot erehtyi syömään tukevan lounaan juuri ennen 10 000 metrin juoksua, ja sen matkan Nurmi vaivatta voitti. Maalissa Guillemot oksensi voittajansa jaloille.

SAKSALAINEN HUJARI

Syksyllä 1926 yli 25 000 ihmistä oli todistamassa sitä ihmettä, että vuosien jälkeen Nurmi kohtasi parempansa. Saksalainen Otto Pelzer paransi yllättäen 1 500 metrillä omaa ennätystään 7,6 sekuntia ja juoksi uuden loistavan maailmanennätyksen 3,51,0. Nurmi hävisi yli sekunnin.

Huikean vahdin ja lahjakkuuden julkisivun takana kupli Otto Pelzerin toinen minä, jonka monet aavistivat, mutta josta harvat puhuivat ääneen. Rehellisyys ja luotettavuus eivät nimittäin olleet Pelzerin parhaita avuja. Elämänsä lopuun asti Otto Pelzer käytti nimensä edessä tohtorin titteliä. Kukaan ei tosin tiedä, missä ja milloin hän oli tutkintonsa suorittanut. Julkaisemissaan muistelmissa hän sekoittaa faktan ja fiktion täysin, ja kertoo juoksuista ja tuloksista joita ei koskaan juossut ja matkoista joita ei koskaan tehnyt.

Mikään inhimillinen ei ollut Pelzerille vierasta. Hän tuli aikanaan kokemaan myös keskitysleirin kauhut. Rangaistuksen syyksi väitettiin homoseksuaalisia taipumuksia, mutta kyllä hän myös aidosti inhosi Hitleriä ja hänen rotuoppiaan.

Pelzeriä pidettiin tiedemiehenä eikä turhaan. Yhtenä ensimmäisistä urheilijoista hänen huhuttiin käyttävän dopingia. Hänen väitettiin kuljettavan mukanaan isoa laukkua erilaisia nesteitä ja pillereitä. Itse hän korosti niiden olevan pelkästään terveyttä edistäviä luontaistuotteita.

Tosin pitää muistaa, että myös Nurmi mainosti Ruotsin lehdissä pässinkivesuutetta, jonka kerrottiin edistävän rasituksesta toipumista. Ja mikä ettei, sillä aine sisälsi testosteronihormoonia.

RUOTSALAINEN LUOPIO

Berliinin tappion jälkeisenä iltana Nurmi juoksi kahden mailin kilpailun Edvin Wideä vastaan ja hävisi senkin. Wide juoksi uuden maailmanennätyksen 9. 01,4. Nurmi hävisi peräti 3,6 sekuntia. Se oli Widen uran kohokohta. Suomen Urheilulehti kirjoitti Widen kansallisuuden kohdalle paljon puhuvasti ‘luopio’. Ajan henkeä kuvaa se, että vastaavasti Ruotsin suurin sanomalehti otsikoi maaottelun jälkeen urheilusivullaan, että ‘Vinosilmäisten suomalaisten ilta stadionilla’.

Wide oli loikkari. Kansalaissodan tapahtumien järkyttämänä nuori ja ihanteellinen opettaja pakeni soutamalla Torniojoen yli ja aloitti Ruotsissa uuden elämän. Hän vaali terveyttään mm. amatöörimäisen juoksuharrastuksen avulla. Itse hän jälkeenpäin on otaksunut, että hänestäkin olisi tullut suurjuoksija, jos hän olisi jäänyt Suomeen, missä oli mahdollisuus ammattimaiseen harjoitteluun. Suomalaisethan treenasivat jo tuohon aikaan kaksi kertaa päivässä. Esimerkiksi mestarijuoksijoiden Englannissa korostettiin sitä, että hyvä juoksija harjoittelee kerran viikossa, kilpailee kerran ja lataa lopun ajan akkujaan.

Se oli Widellä ja Nurmella yhteistä, etteivät he nuorina olleet mitenkäään sotilaallisesti suuntautuneita. Wide pakeni armeijaa Ruotsiin, ja vaikeuksia oli Nurmenkin sotilaan uralla. Jo heti armeija-aikansa alussa hän kieltäytyi armeijan aamuvoimistelusta väittäen sen tapahtuvan väärällä tavalla. Se vielä jotenkin hyväksyttiin. Mutta kun hän kieltäytyi vielä sotilasvalastakin, oli skandaali valmis. Urheilumaineensa avulla Nurmi säästyi pahemmilta seuraamuksilta, vaikka häntä uhattiin sotaoikeudella. Kuitenkin joukko-osaston salaisen hälytyssuunnitelman mukaan Nurmi tuli hälytyksen sattuessa pidättää. Kansalaissodasta oli kulunut vasta vuosi, ja Nurmi oli taustaltaan pelkkä työmies Turun pahamaineisesta Raunistulan kaupunginosasta.

HÄRMÄN HÄJY

Nurmen kovin vastustaja oli Ville Ritola. Hänelle Nurmi hävisi viimeisissä olympialaisissaan Amsterdamissa 1928 5 000 metrin juoksussa.

Nurmi kärsi tuolloin jalkavaivoista, mutta ei se ollut koko selitys, sillä vaivainen oli Ritolakin. Tältä oli nilkka nyrjähtänyt pahasti estejuoksun alkuerissä. Kovaluonteinen Ritola ei kuitenkaan antanut periksi, vaan hän turvautui menetelmiin, joita nykyaikana kutsuttaisiin vaihtoehtoisiksi. Ensin hän siveli nilkkaansa etikkaa ja alkoholia. Sitten jalan ympäri kierrettiin ‘hantuukia’ ja lehtiä niin tiukalle, ettei siihen päässyt yhtään ilmaa väliin. Jalkaterä muuttui aivan siniseksi, mutta tälläkin jalalla Nurmi ja Wide kukistuivat.

Eniten Nurmea Ritolan menestyksessä harmitti se, että hän itse pääsi huipulle kovan ja tieteellisen harjottelun avulla, mutta Ritola juoksenteli lahjoillaan. Ritola oli 17-vuotiaana muuttanut Pohjanmaalta Amerikkaan ja elätti itsensä siellä kirvesmiehen hommissa. Vapaa-aikana mies oli kova ryyppäämään ja tappelemaan. Kerrankin kun Wide tuli Ritolan olympiavoittojen jälkeen kyselemään tätä rakennustyömaalta, sanoi arkkitehti Ritolaa tarkoittaen: “Tuo mies on hyvä juoksija, mutta vielä parempi se on karpenterina”.

Työkaverit vähän kusoittelivatkin Ritolaa työhulluudesta. Kerra Villen kirvesvarsi rasvattiin vaseliinilla, ja kun tämä alkoi hakata, lensi kirves kädestä kymmeniä metrejä.

Ilmeisesti kyse oli pelkästä sattumasta, että Ritola ei ole Nurmen sijaan kaikkien aikojen suurin olympiasankari. Jo Antwerpenin olympialaisten aikaan 1920 Ritola oli kovassa kunnossa, mutta hän jätti kisat väliin. Ville oli nimittäin juuri mennyt naimisiin, ja hän oli niin kiintynyt Selmaansa, ettei suostunut lähtemään pitkälle kilpailumatkalle. Lisäksi hän oli vastikään saanut hyviä urakoita, jotka olisivat kusseet pahasti kintuille olympialaisten vuoksi.

Kun Hannes Kolehmainen palsi Amerikkaan mainituista kisoista, hän sanoi, että kyllä Ritola olisi siellä kaikki matkat voittanut.

KOVAT MIEHET PEHMENEVÄT

Urheilu-uransa jälkeen Nurmi ryhtyi rakennusurakoitsijaksi ja jatkoi tälläkin alalla peräänantamatonta linjaa. Yrittäjänä hän piti aina sanansa ja kohteli työntekijöitä hyvin, mutta siitä huolimatta hänestä tuli yksi maamme rikkaimmista miehistä.

Ritola taas jäi kirvesmieheksi Harlemiin. Kun vanha-Ville yritettiin kuudennen kerran ryöstää Harlemin kaduilla, hän alkoi liikkua pitkä kauhavalainen taskussaan. Kotona kotirauhan takasi ovenkarmissa roikkuva pitkävartinen kirves, jota oltaisiin kovan paikan tullen varmasti käytetty. Jo Villen vaari oli Peräseinäjoella, kun häjyt tulivat häihin mekastamaan ja ihmisiä härnäämään, rauhoittanut tilanteen hakkaamalla häjyjä kirvespohjalla. Seuraavalla kerralla hän lupsi käyttää teräpuolta. Pikku-Ville seurasi tapahtumia uuninpankolta.

Nurmi ja Ritola eivät vuosikausiin pitäneet yhteyttä toisiinsa. Kuitenkin kuultuaan, ettei Ville uskaltanut enää liikkua Harlemissa ulkona, ilmoitti Nurmi, että asunto järjestyy Helsingistäkin, jos Ritola haluaa palata Suomeen. Tietenkin Ritola halusi palata. Nurmi ei yleensä kehunut lähimmäisiään, mutta Ritolan kohdalla hän teki poikkeuksen. Nurmen kerrotaan vanhempana myöntäneen, että kyllä se Ritola oli sittenkin hyvin sisukas mies.

Lähteet:

Antti Arponen, Ateenasta Atlantaan. WSOY, Porvoo 1996
Antero Raevuori, Paavo Nurmi - juoksijain kuningas. WSOY, Porvoo 1988
Raevuori & Arponen & Hannus, Urheilu 2000 1. WSOY, Porvoo 1994
Ville Ritola (toim. Jouko Lehtonen), Pantiin Ritolaksi. Weilin & Göös, Helsinki 1974.