Juttua Kärkkäälästä

Umpikiero luikero

Kuopion taidemuseossa avattiin kuvanveistäjä Pekka Kauhasen näyttely. Kauhasen kansan syvät rivit muistavat virallisen Urho Kekkosen monumentin luojana. Ihmiset tuntevat tämän spiraalimaisen työn paremmin nimellä "Umpikiero luikero". Monumentin ajatellaan kuvastavan entisen presidenttimme elämää.

Varmaan se niin tekeekin.

 

Luin tuossa Pekka Visurin kirjan Suomi kylmässä sodassa. Siitä oppi arvostamaan taas tätä umpikieroa luikuria. Korostettakoon, että tätä kylmän sodan aikakautta kannattaa tarkastella siinä valossa, että vähän aiemin sodassa oli tapettu 55 miljoonaa ihmistä. Neuvostoliitto menetti 27 miljoonaa eli 15 % väestään, Puola 4,5 miljoonaa eli 13 % ja Jugoslavia ehkä miljoonan tai kaksi eli 6,5 %. Suomikin sijoittui seitsemänneksi 90.000 ja 2,4 prosentillaan. Paasikivellä ja Kekkosella oli muitakin kuin tekstiviestiongelmia.

Ehkäpä Kekkosen logiikka oli yksinkertaisesti se, että jos naapurissa asuu täysin arvamaton juoppohullu väkivaltainen jättiläinen, on yritettävä elellä sitä mitenkään ärsyttämättä ja koko ajan kaveruutta korostaen. Pahakurisia kakaroitakin on syytä vahtia, että osaavat olla turhia huutelematta.

Muuten Kekkosen suvun ensimmäiset edustajat tavataan Suonenjoen Mustolanmäeltä, joka taitaa kuulua Halolanmäen kylään. Halolanmäen nimi tulee varmaankin Halosista. Sääminkiläiset ovat ainakin toistaiseksi ylpeitä Halttusistaan, jotka nyt tunnetan Busheina ja Kiuruveteläiset olivat aiemmin ylpeitä Nikkisistään, jotka ovat nykyään Nixoneita, mutta osataan sitä Suonenjoellakin. Tosin jos mennään 10 sukupolvea taaksepäin, on meillä 500 esi-isää ja -äitiä ja 20 sukupolven takaa niitä taitaa löytyä jo puoli miljoonaa. Joten ei ihme, että tsaari Romanovitkin olivat Kuopion Kauhasia, joiden esiäiti muutti nimensä Argillanderiksi ja pariutui Pietari Suuren kanssa.

Suonenjoen Kärkkäälän kylän presidentillistä haaraa edusti Hivelo-Kekkonen, jolta puuttui täysin maineikkaan sukulaisensa häikäilemätön päättäväisyys. Mies yritti elättää itsensä myyskentelemällä pullia kyläläisille. Kerran kaupustelumatkallaan ollut Hivelo joutui pakottavan tarpeen ajamana pistäytymään pensaasen ja jätti pullakorinsa tielle. Siitä pysähtyi ihmettelemään eräs neitonen, jolle Hivelo-Kekkonen huusi pensaasta. "Anteeksi tämä epämukava asento, mutta ostaako neiti pullaa, aivan tuoretta pullaa".

 

Kakkisen Olli

Tällä sivulla oleva kuva (tai tämän linkin takaa löytyvä kuva http://www.kolumbus.fi/koivistoiset/valokuva9.html ) ei ole elokuvasta "Punainen viiva", vaan Olli Koivistoinen on siinä perheineen. Kuva on sadan vuoden takaa eli ajalta, jolloin vain puolet pikkulapsista saavutti viiden vuoden iän ja kaksi suomalaista tunnissa kuoli keuhkotautiin. Ollin ja hänen vaimonsa Kustaavan molemmat pojat kuolivat kuitenkin tietääkseni isorokkoon.

Olli Koivistoista kutsuttiin Kakkisen Olliksi. koska hän asui ja hallinnoi Kakkisen saloa, joka oli kivikkoinen, louhikkoinen ja soinen ainakin sadan neliökilometrin erämaa Suonenjoen ja Karttulan rajoilla Kakkisen järven ympärillä. Nykyään alue on täynnä metsäautoteitä, joten erämää se ei enää ole, mutta asutusta ei ole siellä vieläkään.

Kakkisen Olli oli lievästi sanottuna erikoinen ihminen. Kauko Vainio julkaisi hänestä 50-luvulla kirjan nimeltään "Kakkisen Olli" ja kirjan evoluutioversio ilmestyi 1977 nimellä "Kopratalakkunnoo". Vaikka teos varmaankin esittelee Ollin siistitymmän puolen, ei sitä kuitenkaan voi suositella erityisen herkille lukijoille.

Kerrankin tämä "Salon muaherra" oli ollut lestadiolaisten hurmosmaisiksi kehkeytyneissä seuroissa ja kertoi myöhemmin, että "se loppukirj olj siellä niin hurjoo, että siitä oes voennu kehittyä semmoset mulukkutalakoot, että minun pit sieltä lähtee…."

Tämän linkin takaa löytyy ilmeisesti jonkin verran digitaalisesti käsitelty Ollin muistokivi ( http://kotisivu.dnainternet.net/jms/ollinkivi.jpg ) ja lisää asiaa miehestä on Jouhtenisen metsästysseuran sivuilla ( http://kotisivu.dnainternet.net/jms/alueet_maja_jms ).

 

Olli ja pommitus

 

Talvisota-aikaan loppiaisena -40 pudottivat venäläiset pommikoneet Kakkisen Ollin mökin lähistölle Kauko Vainion kirjan mukaan kuutisenkymmentä järeää räjähdyspommia. Koneita kerrotaan olleen toistakymmentä. Henkilövahingoilta säästyttiin, aineellista tuhoa syntyi sen verran, että Ollin mökin seinältä putosivat kello ja puntari. Vainion mukaan ensimmäisen pommiaallon jälkeen mökin isäntä kehoitti "koneita turistamaan toisenkin sieraimensa."

Pommituksen syytä on vaikea ymmärtää. Erään silminnäkijän mukaan koneet laskivat korkeutta ennen pommien irrottamista, joten se saattoi tarkoittaa, että iskulla pyrittiin osumaan johonkin. Ehkäpä Suojärven laajaa suota pidettiin vaikkapa Rissalan lentokenttänä.

Suunnistaminen oli siihen aikaan lentokoneille hankalaa. Niinpä esimerkiksi syksyllä -44 Rissalasta lähti suomalainen pommikone kurittamaan Rovaniemen lähistöllä majailevia saksalaisia. Kauan harhailtuaan se luuli olevansa lähellä Rovaniemia ja pudotti pomminsa, jotka tosiasiassa putosivat perunapellolle jossakin Savossa - tietääkseni Itä-Karttulaa on pommitettu ja tämä tapaus saattoi liittyä siihen.

Kone jatkoi lentoaan ja ohjaaja luuli tekevänsä pakkolaskun Perämeren rannikolle, mutta tosiasiassa kone laskeutui järveen lähelle silloista Leningradia. Ehkä venäläiskoneidensuunnistajat sydäntalven hämärässä erehtyivät samalla tavalla Ollin seinäkelloa vaurioittaessaan.

Pitäisi muuten tarkastaa liittyykö Jorma Sorvannon kuuden pommikoneen alasampuminen viidessä minuutissa Suojärven suon pommitukseen. Sorvanto tuhosi Kuopion suunnalta palaavat koneet nimenomaan loppiaisena -40. Olisi mielenkiintoista, jos joku Suojärven suon pommituksen silminnäkijöistä kertoisi lisää asiasta.

 

Nunna ja nyrkkeilijä

Luinpa ensin nunna Kristodulin ja kansanedustaja Suvi-Anne Siimeksen kirjeenvaihtokirjan "Taivas alkaa maasta" ja heti sen jälkeen entisen ammattinyrkkeilijä Olli Mäen muistelmat. Myönteinen yllätys oli ensiksikin se, että Olli Mäki, tämä uuttera kehätyöläinen, vielä muistaa niinkin paljon ja toinen ylläri on se, että huolimatta uralla kärsityistä suurista vääryyksistä koko kirja tihkuu elämänviisautta, lempeyttä ja suurta humaaniutta.

Nunna Kristoduli sen sijaan yllättää antamalla lukijalleen alan asiantuntijana tärkeitä ohjeita perhe- ja sukupuolielämää varten. Valitettavaa on, että nunna sotkeutuu myös politiikkaan ja väittää, että entinen ihan ja pelkästään henkisillä avuilla ministeriksi kohonnut Tyyne Leivo-Larsson olisi ollut kokoomuslainen. Sitä hän ei ollut; hän edusti TPSL:ä, joka muistaakseni tarkoitti työväen- ja pieneläjäin sosialistista liittoa tms. Ja mikä pahinta entinen vasemmistoliiton pj Siimes ei oikaise väärää tietoa.

Nunna Kristodulin isä on entinen hovioikeuden presidentti Heimo Lampi, joka tavallaan kytkeytyy myös Kärkkäälän kylän elämään. Hän julkaisi vuonna 1960 kirjan nimeltään "Lähimmäistä niinkuin itseäsi". Idean kirjaansa Lampi sai istuessaan Suonenjoella käräjiä, jossa hän törmäsi mielenkiintoiseen halolanmäkeläisten naapuruussuhderiitaan, jossa toisena osapuolena oli Kärkkääläistaustainen Tuomas Kiiskinen. Mainittakoon, että Lammen kirja on yksi maailman kirjallisuuden historian huonoimmista. Paremmin Lampi onnistui hävittjälentäjänä ja juhannuksena 1941 hän pudotti alas kolme entistä kotikaupunkiani Heinolaa pommittaneista venäläiskoneista.

Tuomas Kiiskisestä pitää joskus kertoa enemmänkin, kuten myös hänen veljestään Aarosta, joka oli Kärkkäälän kylän teurastaja. Molemmissa olisi ainesta huomattavasti parempaankin romaaneihin, kuin mitä Heimo Lampi teki. Aarosta ja Tuomaasta löytyy muuten lisää juttua Korhosen Oivan kirjoista - muistelen, että Oivan täti oli Tuomaan vaimo.

Kiiskiset eivät olleet suinkaan mitään yläluokkaisia ihmisiä, pikemminkin päin vastoin. Amerikan tienesteillä Tuomas sentään hankki itselleen tilan, jolle annettu nimi kertoo paljon kaupan luonteesta. Tilan nimi on Petos. Aarolla ei tainut koskaan olla omaa kotia, vaan hän asusteli toisten nurkissa. Henkikirjoituksen yhteydessä hän pyysi, että kirkkoherra merkitsisi hänet kylänperäläiseksi, kuten sitten tapahtuikin.

Kuitenkin kenraali Hägglund äsken ilmestyneissä muistelmissaan kertoo tämän kylänperäläisen veljen tyttären vaiheista. Tuomaksen Anja-tytär on teräväpäinen ja hän on lukenut itsensä peräti liikuntatieteiden professoriksi ja on tällä hetkellä Saksan Maltan lähettilään puoliso. Kiiskisen Anjan diplomaattimies on kenraali Hägglundin hyviä kalakavereita. Etteikö Suomessa tapahdu säätykiertoa.

 

Suomalaisen hiihdon ja Kärkkäälän historiaa

Suomi on taas palannut maailman hiihtourheilun huipulle. Ja kuka tietää vaikka ihan puhtailla menetelmillä. Ainakin Hannu Mannisella on mahdottoman rehelliset kasvot. Häneltä ostaisi käytetyn auton melkein yhtä helposti kuin Kari-Pekka Kyröltä, jota ei ihme kyllä ole värvätty eduskuntavaaliehdokkaaksi, vaikka hän on niin rehdinoloinen ihminen, että läpi menisi heittämällä.

Kuitenkin olen jostain syystä viime tuntien aikana varovasti kurkistellut teksti-tv:n uutisia - ettei sinne vain ilmaannu virtsanvärisin kirjaimin, että suomalaisten näytteissä ongelmia, esimerkisi, että sinkkiämpärin pohja irtosi suomalaisia testattaessa.

Muuten vuonna 1998 ilmestyneessä Pentti Jussilan ihanteellisessa ja Mikä Myllylää ylistävässä kirjassa "Suomen hiihto" sivulla 38 kerrotaan, että 1890-luvulla Suomeen alettiin perustaa hiihtoseuroja mm. Helsinkiin, Kuopioon, Viipuriin ja tietenkin myös Suonenjoen Kärkkäälän kylälle.

Tietääköhän kukaan asiasta enempää?

 

Kakkisen Olli ja mustalaiset

Olli ei ollut välilöissä mustalaisten kanssa, joita kierteli Kakkisen saloilla. Miehen asenteisin vaikutti ehkä se, että Ollin pysyvä parisuhde ei ollut kaikista onnistunein ja vaimosta löytyi kovan paikan tullen sekin vika, että hän oli tummaverinen ja niinpä hän sai mieheltään kuulla olevansa haakertti.

Kerrankin, kun eräs romaniseurue ajoi hänen pihaansa, oli Olli portailla kirveen kanssa vastassa ja tiedusteli, että "onko teitä ennen tapettu". Kuullostaa lupsakkaalta menolta, mutta aina ei ollut hauskaa. 30-luvun pulavuosina palailivat Baltzarit Kuopion markkinoilta ja hevonen väsyi Kakkisen jäälle talvipakkasessa sillä seurauksella, että jokunen kyydissä olleista paleltui kuoliaaksi. Ruumiit vietiin säilytykseen Kuoppalan aittaan. Siihen aikaan maalla oli vielä rottia ja lopun voi sitten arvata. Iltapäivälehtiä ei silloin vielä ollut.

Ilmeisesti kyydissä oli Ison-Valtin perhettä. Valtti itse pelastui, koska hän eleli vielä 60-luvulla Suonenjoella. Hänen pojistaan toinen oli 204 cm ja vanttera, pikkuveli oli 197 cm ja vanttera. Ison-Valtin pojanpoika on muuten Suomen tunnetuin asianajaja Heikki Lampela. Veljenpoika taitaa olla kirjailija Veijo Baltzar, joka voisi julkaista kirjan nimeltä "Sukuni tarina", kuten Jari Tervo on tehnyt huomattavasti vaatimattomammista aiheista.

 

Eemeli, Hööpel-Aapel ja aforismit

Yllä oleva kuva (<http://www.kolumbus.fi/koivistoiset/valokuva8.html> ) esittää Eemeli Koivistoista perheineen 30-luvulla. Eemelin perhe asusti silloin Suonenjoen Kärkkäälän kylässä Satulamäen tien varressa kunnan omistamassa mökissä. Kärkkäälässä oli tuolloin kolme kunnan mökkiä, joissa köyhät saivat asua ja viljellä pientä palstaa. Se oli sen ajan sosiaalipolitiikkaa.

Eemelin jälkeen mökissä asui Otto Laitisen perhe ja niinpä paikkaa kutsutaan nyt Otonpelloksi, vaikka tontti onkin jo metsittynyt. Paikalla kasvava tiheä pihlaja-angervopusikko kertoo kuitenkin, että seudulla on joskus asuttu. Otonpellolla pitäisi olla muuten lähde ja se täytyy joskus vielä etsiä. Vähän matkan päässä Patasuolla oli toinenkin lähde, mutta se hävisi ojituksen yhteydessä. Lähteitä ei ole enää montaa jäljellä ja ne olisi syytä suojella.

Eemelillä oli neljä poikaa ja tämän vuoksi mökkiä kutsuttiinkin sattuvasti Kikurilaksi. Eemelin pojista Toivo on muuttanut Lohjalle, Veikko Helsinkiin, Väinö Kotkaan ja Reino Karkkilaan. Kaikki ovat jo kuolleet. Eemelin perhe on jo hävinnyt kyläläisten muistista. Sen sijaan Eemelin appiukosta Hööpel-Aapelista, kuulee vielä juttuja. Ennen kaikilla oli lisänimi ja lisänimen Hööpel Aapeli sai, kun väitti olleensa vääpelinä Turkin sodassa. Kyläläisten mukaan hän oli toiminut korkeintaan hööpelinä. Aapelin mukaan Turkin sodassakin kyllä pärjäsi, kun vaan muisti pistää ennenkuin turkkilainen.

Eemelin pojanpoika Raimo näyttää asuvan Jyväskylässä ja hän julkaisi muutama vuosi sitten ihan hyvän aforismikokoelman Lasinen labyrintti, josta omavaltaisesti kopioin seuraavat mietelauseet - mitähän tuo venttiilijuttu oikein tarkoittaa?

Runo on se yksi kromosomi, joka erottaa ihmisen apinasta.

Ilon kyyneleet ovat surun kyyneleitä, joita ei ole itketty.

Luonnonkansat lepyttelevät henkiä. Me vastaamme haasteisiin.

Ennen oli 12 lasta ja yksi venttiili, nyt yksi lapsi ja 12 venttiiliä.

Politiikka ei kiinnosta ihmisiä, koska heidän asiansa ovat hyvin tai toivottoman huonosti.

Toiset sitoutetaan työhön viideksi vuodeksi huippupalkalla, toiset eliniäkseen nälkäpalkalla.

Demokraattiset oikeudet ilman tietoa ovat kuin kirjan kannet ilman sisällystä.

Bittejä ei voi syödä eikä niissä voi asua.

Globalisaatio on kolonialismin perillinen.

Koulutuskurssi on hartaustilaisuus, jossa yhden tunnin ryhmätyöllä ratkaistaan ongelmat, joita ei sitten työpaikalla pystytä koskaan ratkaisemaan.

Nykyään eletään reaaliajassa. Ennen sitä sanottiin kädestä suuhun elämiseksi.

Ajattelen Jumalaa. Hän on siis olemassa.

Ellei kristinusko olisi niin pitkään jarruttanut luonnontieteellistä kehitystä, en kenties olisi ehtinyt näkemään tätä maapalloa ennen tuhoa.

Me etsimme rakkautta kissojen ja koirien kanssa.

Mies pyytää ja nainen valitsee. Naistenhan maailma on.

He purjehtivat avioliiton satamaan. Mikseivät merelle?

Nykyään noidat saavat vapaasti tarjota palveluksiaan. Ennen heidät ymmärrettiin polttaa.

Ravintolan pisuaarin eteen kävellessäni valokenno kytki vesisuihkun päälle. Olen siis olemassa

Hilja-Kustaava

Yllä oleva kuva esittää Suonenjoen kärkkäälän kylän kansakoululaisia noin vuodelta 1914. Opettaja on legendaarinen Hilja-Kustaava Vainikainen, joka huolehti kyläläisten sivistämisestä yli 40 vuotta. Hilja-Kustaava oli tietääkseni tyttönimeltään Nikulainen ja hän oli kotoisin Ikaalisista. Hän avioitui maanviljelijä Esa Vainikaisen kanssa, joka isännöi Satulamäen taloa. Esa oli pitäjän napamiehiä ja hän toimi mm. kunnanvaltuuston puheenjohtajana. Satulamäessä yritettiin hänen aikanaan viettää kunnon kartanoelämää sillä seurauksella, että talo ajautui 30-luvun pulavuosina näyttävään pakkohuutokauppaan.

Kuvasta tunnistan ainakin sukunsa näöstä Korholan pojat Yrjö ja Heikki Korhosen ja luultavasti myöskin heidän serkkunsa Kalle Korhosen. Korholan samannäköisiä poikia ehti olla kylän koulussa sadan vuoden aikana neljä sukupolvea, ennen kuin koulu lakkautettiin vuonna 2006. Isoin poika kuvassa keskellä on Vehmaan Pekka eli Pekka Koivistoinen. Hän kuoli vähän myöhemmin aivokalvontulehdukseen. Kaikista pienin tumma tyttö on tätini Helmi Närhi, joka oli mummoni Hilda Närhin avioton tytät. Isä oli tiettävästi yksi Vainikaisen ison talon veljeksistä, joka myöhemmin muutti Amerikkaan. Sellaista sattui sata vuotta sitten usein ison talon poikien ja torpan tyttöjen välillä, jolloin ei vielä ymmärretty puhua seksuaalisesta häirinnästä.

Talvella 1918 kylän suojeluskuntalaiset suojelivat opettaja Hilja-Kustaavaa ja koulua niin innokkaasti, että Vainikaisen veljeksistä Rietu ammuttiin ns. vahingonlaukauksella. Tapauksista liikkuu tietenkin kaikenlaisia huhuja ja tietääksen koulun sisätiloista pitäisi vieläkin löytyä tapettien alta luotien iskeymät. Paljon mahdollista, että tapaus oli puhdas vahinko, vaikkakin vahingonlaukaus helpotti Satulamäen talon perimysasioita. Ampuja lienee ollut yksi muualta tullut renki. Tapahtumien kulku on saattanut olla se, että Rietu on tullut koulun sisälle varoittamatta pimeässä ja hermostunut vartiomies on peloissaan hänet ampunut. Rietu oli kuulema juossut laukauksen jälkeen noin 50 metrin päähän Närhilän talon aidan viereen ja siihen kuollut.

 

Ullan tarina

Olli Koivistoinen ei ollut Kakkisen salon ainut asukas, vaan vielä 1800-luvun lopulla Kakkisen rannalla oli yksi pieni mökki nykyään Ullan rannaksi kutsutulla paikalla. Vieläkin rannalta erottuu mökin paikka ja ikivanhat pihakoivut. Mökissä eleli Jalkasen pariskunta, joka elätti itsensä kalastelemalla ja metsästelemällä. Lisäksi mökin emäntä Ulla toimi kupparina ja niinpä häntä kutsuttiin Kupin Ullaksi.

Runsaat sata vuotta sitten pariskunta ryöstettiin ja surmattiin. Jälkiensä peittämiseksi murhamiehet polttivat mökin. Raunioista löydettiin miehen ruumis, mutta Ullan jäännöksiä ei löydetty. Puhutaan, että hänet olisi upotettu säkissä Kakkiseen taikka peitelty läheiselle suolle. Ehkä nainen pääsi pakenemaan, mutta tavoitettiin myöhemmin ja surmattiin.

Kauko Vainio kertoo kirjassaan, että yksi mies tuomittiin ryöstömurhasta, koska häneltä löydettiin Ullan silkkiliina. Kylällä kiertelevien huhujen mukaan tekijöitä oli toinenkin, joka myöhemmin unissaan houraili, että "Ullan luut ovat huonossa korjuussa…" Jotenkin tästä tapauksesta sen muistavat vanhat ihmiset puhuivat kiertelemällä enkä vieläkään tiedä teosta tuomitun nimeä, sen sijaan syyllisyydentuntojen vaivaaman toisen epäillyn sukunimen on joku minulle paljastanut. Pitäisi varmaankin tutkia vanhoja oikeuden arkistoja.

 

Sukuhistoriaa

 

Isäni serkku Veikko Koivistoinen kertoi minulle 70-luvun lopulla, että Koivistoisten suvun Savon sukuhaaran kantaisät olivat kolme miestä, joiden alkuperäiset sukunimet olivat Kallio, Kivekäs ja Otonpoika ja että he olivat jonkinlaisia karkureita. Tarinassa lienee jokin totuuden siemen, ainakin kun sitä vertaa Koivistoisten sukusivuilta ( http://www.kolumbus.fi/koivistoiset/ ) löytyviin tietoihin, joiden mukaan sukumme on Ison Vihan aikaisten sissien eli nykykielellä terroristien jälkeläisiä. Inkeriläisiä sissejä kutsuttiin Kivekkäiksi johtajansa mukaan. Olisi mielenkiintoista tietää, onko joku muukin kuullut kyseisen Veikko Koivistoisen kertoman tarinan.

Markus Koivisto kertoo äskettäin ilmestyneessä kirjassaan Inkerin Koivistoiset - Koivistojen tarina, että oman sukuhaarani kantaisä inkeriläinen Tuomas Koivistoinen olisi viety maaorjana Kuurinmaalle eli nykyisen Latvian alueelle, josta hän olisi paennut Savoon hukutettuaan sitä ennen työnantajapuolen edustajan. Olen kuullut tapauksesta sen version, että Tuomas oli tulosvastuulla toimiva kalastaja-maaorja, jonka tulostavoitteet eivät täyttyneet.Uskon, että esimiehen hukuttaminen liittyi kehityskeskusteluihin, joita nykyäänkin työpaikoilla käydään tarvittaessa ja vaikka en voikaan Tuomaksen tekoa hyväksyä, niin pitkälle sitä ymmärrän.

Suonenjoen Kärkkäälän kylän liepeillä on Kuurtila-niminen talo, joka on ehkä saanut nimensä Tuomaksen aiemman asuinpaikan pohjalta. Tuomaksen sukunimikin on joissain yhteyksissä ollut Kuurtilainen. Muistaaksen joko Matti Kankaanpään Iso Viha-kirjassa tai Antti Kujalan Miekka ei laske leikkiä-kirjassa kerrotaan, että jalkarakuunoissa palvelleita Nuutti ja Paavo Koivistoista, jotka ilmeisesti olivat Tuomaksen veljiä, esitettiin ylennettäväksi peräti luutnantin arvoon - toisen ylennysperusteena oli muuten mainittu raittius, joka suvun myöhemmät vaiheet huomioon ottaen ei tunnu täysin uskottavalta.

Tuomar-Jussi

Yllä olevassa kuvassa vaarini Jussi Koivistoinen vaimonsa Hildan (os. Närhi) ja poikansa eli isäni Toivon kanssa noin vuonna 1927. Kuva on tietääkseni otettu Suonenjoen maatalousnäyttelyiden aikaan. Huomion arvoista kuvassa on mummoni tyylikäs leninki - varmaan sen hankimisen kunniaksi on tämä kuvakin otettu. Mummollani on poikkeiksellisen mairea ilme. Siihen aikaan mökin akalle leningin osto vastasi nykyajan rouvan auton hankintaa.

Koska ennen kaikilla ihmisillä Savossa oli lisänimi kutsuttiin vaariani tuomar-Jussiksi, koska hän toimi lautamiehenä ja myös jonkinlaisena itseoppineena asioitsijana. Hänen mainittavin saavutuksensa maamme oikeushistoriassa on, että hän oli pyytänyt erästä auskultoijaa esittämään ennen oikeudenkäynnin alkamista henkilöllisyystodistuksensa, jotta voitiin varmistua siitä, että oikeuden puheejohtaja oli täysi-ikäinen.

Isäni kertoman mukaan Jussi kykeni vetämään leukaa yhdellä kädellä ja siihen pystyy ehkä yksi ihminen muutamasta kymmenestä tuhannesta. Koivistoisten sukusivuilta
<http://www.kolumbus.fi/koivistoiset/> löytyy kuva Aarne Koivistoisesta, joka oli 20-luvulla USA:n olympiajoukkueen jäsen, mutta ei päässyt itse kisoihin, koska ei ollut maan kansalainen. Ehkä suvussamme on olemassa jonkinlainen geneettinen taipumus leuanvetoon, koska itsekin vedin kokeeksi 40 leukaa sen jälkeen kun luin, että painija Pertti Ukkola oli vetänyt 57.

Urheilusta ja maatalousnäyttelytoiminnasta vielä sen verran, että kun Suonenjoella vuonna 1967 (eli 40 vuotta vaarini näyttelyreissun ja leningin oston jälkeen) järjestettiin maatalousnäyttelyt, osallistuinpa tapahtuman järjestelyihin minäkin. Kisojen yu-kilpailujen yhteydessä toimin virallisena keihäänkantajana ja mieleeni on jäänyt, että olympiavoittaja Pauli Nevala myöhästyi kilpailujen alusta, koska hänen kertomansa mukaan "perkele autosta puhkesi rengas". Jotakin romahti mielessäni silloin ja pitkään mietin, että kuulinko väärin vai kiroilevatko huippu-urheilijatkin oikeasti.

 

Paikkojen nimistä

Suonenjoen Kärkkäälän kylän Putinanmäen nimeä olen ihmetellyt. Muistan kuulleeni jutun, jonka mukaan nimi tulee siitä, että Ison Vihan aikaan
kyläläiset olisivat olleet siellä piilossa ja kuunnelleet venäläisten putisemista. Ihan hyvä tarina, mutta erään murresanakirjan mukaan putina on
länsisuomalainen nimitys pyöreäpohjaiselle puuastialle.

Voi olla, että kummallisen nimen ovat antaneet hämäläiset eränkävijät, joiden pyyntimaita Sisä-Savo muinoin oli. Kuopiolainen "isokeisari" professori Lampen, joka oli maamme ensimmäinen matkakirjailija, kertoo eräässä 20-luvulla ilmestyneessä kirjassaan, että hänen vaarinsa oli poikasena tavannut vanhan miehen Hämeen Kärkölässä , joka oli kysellyt uteliaana, että vieläkö siellä Nilakassa on niitä tosi keltamahaisia lahnoja. Lampenin kertomuksesta voi päätellä , että hämäläiset erämiehet kiertelivät Sisä-Savossa ehkä vielä 1700-luvun lopulla. Kerrotaan, että savolaiset uudisasukkaat olivat törmänneet eräällä järvellä hämäläisiin kalamiehiin, jotka olivat vakuuttaneet, että "menkää pois, tänne ei enää mahlu. Tähän lupsakka savolainen oli sutkaissut, että "kyllä myö mahlutaan, kunhan teijät ensin tapetaan".

Putinan lähellä on lampi nimeltään Moskula. Moskula tarkoittaa jossakin murteessa vaijerin päässä olevaa rautamötikkää, jollaista käytetään lyömäaseena. Moskulakin voi olla hämäläisten nimeämä. Vanhassa kartassa Moskulan nimeksi väitetään myös Melkulan lampi. Sen sijaan Pasko-Petäinen kuullostaa jotenkin tutulta ja järven luonnetta kuvaavalta, mutta eräs Turun mies oli sitä mieltä, että pasko saattaa tarkoittaa myös kuikkaa jossain päin Suomea. Kakkisen järvi, joka vaikuttaa jotenkin Pasko-Petäisen kaltaiselta, on saanut nimensä Kakkisten suvulta; kakkinen muuten tarkoittaa haltiaa.

Kakkisen järven ympärillä olevalla salolla on mitätön suolampi, jonka kartassa väitetään olevan Vattulampi. Vattujen kanssa lammella ei ole mitään tekemistä, sillä eiväthänän vatut suolla kasva - selityksen merkilliseen nimeen antaa se, että vanhoissa kartoissa puturan väitettiin olevan nimeltään Hävytön lampi.

Mutta mitäpä tarkoittavatkaan nimet vaikka Tollanpuro, Ilottu tai Kartiska, jollaiset paikat myös löytyvät kotikulmilta.

Kärkkäälä

Tässäpä jokunen Suonenjoen Kärkkäälän kylään liittyvä linkki tai ainakin läheltä liippaava linkki; esimerkiksi Jouhtenisen metsästysseuran sivulta löytyy tietoa Kakkisen salosta ja siellä vaikuttaneesta muaherrasta Ollista. Toivottavasti toimivat.

http://www.airport-images.com/city_811364_K%C3%A4rkk%C3%A4%C3%A4l%C3%A4 <http://www.airport-images.com/city_811364_Kärkkäälä>

<http://fi.wikipedia.org/wiki/Suonenjoki>

<http://www.suonenjoki.fi/sivut/Yhdistyk.htm>

<http://www.suonenjoki.fi/map/map.html>

<http://www.kolumbus.fi/koivistoiset/>

<http://www.karkkaistensukuseura.fi/index.php?id=sukuseuranhistoria>

<http://www.genealogia.fi/sukus/poyhonen/>

<http://kotisivu.dnainternet.net/jms/toiminta_jms.html>

 

Teologisia kysymyksiä

Eittämättä Suomen kuuluisin mies eli Maajussi Jussi Rossi Suonenjoen Halolanmäeltä (tosin äitinsä puolelta kärkkääläisiä) esitteli Ajankohtaisella kakkosella vaalien jälkeisiä tunnelmiaan. Eduskuntapaikkaa ei tullut ja niinpä mies totesi olon olevan kuin epäonnistuneen yöjalkareissun jälkeen ja jatkoi, että myönteistä on kuitenkin se, että naisia on kuitenkin siunaantunut viimeaikoina elämään kiitettävästi. Ihan iloisella mielellä näytti tämä kristillisdemokraatti olevan.

Ilmeisesti Rossi on imenyt jostakin Paavo Ruotsalaisen körttiläisvaikutteita. Paavonkin mielestä tekopyhyys oli suuri synti ja jos syntiä sitten tehtiin, sitä oli tehtävä hilpeällä mielellä, joskin myöhemmin saattoi olla tarpeen katua. Niinpä kun Paavoa aikanaan arvosteltiin elämäntyylistään ja hänen piti saapua Suonenjoelle johonkin seuratilaisuuteen selittelemään tekosiaan, totesi hän heti sisälle astuttuaan olevansa janoinen ja otti ryypin pullostaan eikä tämä riittänyt vaan sen jälkeen hän ripotteli vielä tupakkaa päälleen. Paavo oli aikansa rock-tähti.

Muuten Kärkkäälän hengellisestä elämästä vastasi vuosikymmeniä kylän viimeinen ammattimetsästäjä Kalle Vepsäläinen. Hän myös piti lapsille pyhäkoulua. Kerrankin hän aloitti tämän yleensä hartaahkon tilaisuuden toteamalla, että "no niin lapset, eiköhän aloteta, että piästään muihin hommiin." Kalle hallitsi priorisoinnin ennen kuin koko termiä oli keksitty.

Toinen merkittävä teologinen vaikuttaja kylällä oli Tikka-Jussiksi kutsuttu mieshenkilö, joka kierteli seuroilla Sanaa tulkitsemassa. Hänen Raamattuun nojaava tutkimustuloksensa naisen asemasta seurakunnassa ei välttämättä miellytä nykyajan feministiteologeja. Jussi vankka käsitys kuulemma oli, että nainen on luotu miehen aluseksi.

 

Kiviset pellot

Tutkimusten mukaan maailman hoikimmat miehet löytyvät Kiinan Sanghaista ja Ruotsin Göteborgista. Luulen, että lievästi sanottuna maailman voimakasrakenteisimmat miehet löytyvät Suonenjoen kaupungista. Olin äsken pilkillä Moskulanlammella ja törmäsin siellä vuosien jälkeen Jussilan Mattiin eli maanviljelijä Matti Kauppiseen ja ihmettelin, miten hoikkana hän on jaksanut pysyä ja epäilin, että nyt on löytynyt suomalaisen kestävyysjuoksun pelastaja. Matti kertoi painavansa 124 kilogrammaa, mutta Savossa ihmiskäsitykseni on niin muuttunut, että sen painoinen mies vaikuttaa riisitautiselta.

Kyläpäällikkö muuten painaa 199 kilogrammaa ja toinen naapuri, joka pääsi sisätöihin Riihimäen keskusvankilaan painaa 182 ja häntä käytetään riehuvien kriminaalien hillitsemiseen - tämä tuhti vartija istuu häirikön päällä niin kauan, että tämä ymmärtää rauhoittua.

Matti tiesi kertoa, että ensimmäinen Kärkkäinen, josta Kärkkäälän kylä on saanut nimensä, asusteli Jussilan ja Kallelan välissä ja että Matin isä oli ollut poikasena purkamassa talon kivijalkaa. Luulen Kärkkäisen rakentaneen asumuksensa 1600 -luvun alkupuolella.

Hiihdin seuraavaksi Vehmaan järvelle ja siellä törmäsin kaukaiseen sukulaiseeni professori Pekka Koivistoiseen, joka on samojen metsärosvojen jälkeläinen kuin itsekin. Pekka on kerännyt tietoa suvustani ja myös Kärkkälän kylästä. Hän epäili, että Jussilan lähellä asunut Kärkkäinen ei ehkä sittenkään ollut ensimmäistä Kärkkäispolvea. Tilojen rekisteritunnuksista voisi päätellä, että tila "Kärkkälä 1." on sittenkin Kärkkäisten kantatila.

Professori Koivistoinen oli Lapissa törmännyt saamelaisten nimeämään paikkaan, jonka nimi kuullosti suomalaisen korvaan "Kärkkäälältä" ja tarkoitti saameksi kivistä paikkaa. Ja sellainenhan se Savonkin Kärkkäälä on, joten hän epäili, että kylämme nimi saattaa olla muinaisten lappalaisten antama. Ehkäpä sukunimi Kärkkäinen onkin saanut nimensä asuinpaikan perusteella. Kovasti hyvä ja mielenkiintoinen teoria.

Kärkkäälän mansikkapellot lienevät maailman kivisimmät ja teatterinero Jouko Turkka, joka tietää kaiken eikä edes yritä sitä peitellä, on väittänyt, että siellä missä on kivisimmät pellot, on myös paras huumori. Ainakin Savossa ja Skotlannissa kiviä riittää

.

Professori Pekka Koivistoinen myös epäili, että järvi Vehmaa, kuten myös sen rannalla oleva samanniminen talo, ovat saanet ehkä nimensä Juvalla olevan Vehmaan kartanon mukaan. Vehmaan Grotenfeltithän muinoin omistivat suuren osan Savosta. Nykyään Vehmaan kartanossa sijaitsee Butiken på landet-myymälä, jossa kerrotaan myytävän hyviä ja laadukkaita työvaatteita. Itsekin siellä kävin, mutta enpä löytänyt kohtuuhintaisia sarkalyyssejä enkä kumiteräsaappaita. Enemmänkin tuotevalikoima viittasi sinne Skotlannin kivisten maiden lordeihin yms yläluokkaisiin ihmisiin.

 

Kiiskin Aaron metot

Nurmen Vili-pässi sairastui ja se piti teurastaa. Yleensä Aaro Kiiskinen kävi vain sian pesussa (lapsille suunnattu kiertoilmaus porsaan tappamisesta), mutta lampaat hän teurasti. Kun Vilille suoritetun palvelun hintaa kysyttiin, vastasi Aaro miettimättä "3 markkoo 20 penniä". Se on loppuun asti mietitty hinta, josta ei tee mieli ruveta tinkaamaan mihinkään suuntaan.

Muutenkin Aaro oli tarkka mies, ainakin silloin kun hän kertoi jotakin. Harmi, ettei hänen juttujaan saanut nauhalle, mutta onneksi painetusta sanasta löytyy yksi. Oiva Korhonen kertoo kirjassaan "Mansikat, viikarit ja sortovallat" siitä, kuinka Kiiskin Aaro kuvaili metsojen ampumistaan päätalomaisen pikkutarkasti tasan kahden kirjan sivullisen verran. Lainaanpa häpeämättä Oiva-vainaan tekstiä tapauksen loppuhuipentumasta:

"Otin jyvälle mustan. Piukautin. Se rupes räpisköemään. Toeset lähtivät lentoon. Yks män Myllynpiälle päen. Panin panoksen piippuun. Toeset lentivät Kutsetin puolelle. Läksin kojusta. Juoksin ensimmäese saran. Sitte kävelin. Tartun koepiin. Pikkusen vielä heilahti. Tartun toesta koepii. Ei heilahtanu. Katon kelloo. Se ol justiisa kakstoesta minnuuttia yl kuus. Keräsin kuus höyhentä muasta. Laeton ne sammaleen alle. Tarkastin. Vielä yks höyhen löyty. Vein metot kojjuun. Mittasin matkan. Sitä ol kakskymmentä kaheksa askelta. Ja kengänteränmitta piälle, sen isomman luo. Mänin kojjuun. Tartun koepii. Katon kelloo. Se ol kuustoesta yl kuus. Läksin kävelemään Harjulle. Otin reiluja samankokoisia askelia. Kojulta Harjun alarapulle ol justiisa 1431 askelta. Siinä ojan kohalla joutu pakosta ottamaan yhen aeka pitkän."

Aaro oli syntynyt muistaaksen 1898 ja hän kuoli 1976. Omaa kotia hänellä ei ollut, vaan mies eleli työmiehenä eri taloissa, aika pitkään ainakin Honkosessa ja Sikasessa. Aarosta ei taida olla valokuvaa, mutta jos sellainen löytyy, niin siitä voi ulkopuolinen tarkkailija huomata, että hän oli ihan Nikita Hrutshevin kaksoisolento.

Mualiman kirjat sekasi

Numen Kaisu kertoi, että jäät lähtivät tänä vuonna Petäisestä 16.4. Jo on aikoihin eletty. Marraskuun alussa kävin jo sielä hiihtämässä ja pilkillä, sitten iski takakesä voimalla ja vielä viikko ennen joulua kävin veneellä vetämässä uistinta, jouluiltana tosin veneily ei enää olisi onnistunut.

Aikaisempi jäiden lähtöennätys oli tietääkseni vuodelta 1934, jolloin jäät lähtivät 24.4. Tiedän, että historia osoittaa, että yleensä pessimistit ovat olleet väärässä - yleensä he ovat suhtautuneet tulevaisuuteen liian toiveikkaasti. Kuitenkin uskalla ennustaa, että ennen juhannusta vielä käyn jäällä pilkillä ja ehkäpä kuten suurina 1860-luvun nälkävuosina menen reellä jäätä pitkin juhannuskirkkoon, jos sinne nyt jostain syystä katson aiheelliseksi mennä.

Muuten muistelen, että vaikka vuosina 1867-1868 maassamme kuoli 10 % väestä, niin Sisä-Savo ilmeisesti pääsi aika helpolla. Vaikka ruoka oli loppu kaikkialla Suomessa, niin nälän heikentämiäihmisiä kuoli ennen kaikkea tauteihin niillä alueilla, joissa liikkui kerjäläisiä ja heidän mukanaan tauteja. Sisä-Savo oli silloin niin syrjäistä seutua, ettei täällä liikkunut edes kerjäläisiä.

Maallikosta tuntuu siltä, että kasvihuoneilmiö on pahempi, kuin mitä on ennustettu ja vaikka sen estäminen taitaisikin olla monella tapaa helppoa vaikkapa istuttamalla muutama miljoona neliökilometri uutta metsää, niin kyllä se tulee ja sitten mualiman kirjat vasta sekasin onkin.

On muuten syytä pohtia sitä, että kun lämpötila alkaa olla Keski-Euroopan viljavien seutujen tasolla sillä erotuksella, että täällä aurinko paistaa kesällä yötä päivää, niin kannattaisikohan mansikanviljelijöiden alkaa opiskella maissin ja riisin kasvatusta ihmiskunnan ruokahuollon turvaamiseksi.

Pallosalamoita ja torakoita

Kotimökkini on osa maailman kirjallisuuden historiaa. Kirjassaan Mansikat, viikarit ja sortovallat Palakeen Oeva eli kansakoulunopettaja-kirjailija Oiva Korhonen kertoo sivulla 27 seuraavaa:

"Kostin mökillä oli salama tullut tupaan oven raosta. Se oli liikkunut tuvassa kuin jotakin etsien eikä ollut kehenkään koskenut. Savupiipusta se oli ulos mennyt ja ollut padan kokoinen pallo.Torakatkin kahto seinän raosta, sanoi Iso-Hilda (siis mummoni, jonka korvat eivät olleet suuret, vaan ne olivat valtavat) jälkikäteen ja yritti nauraa."

Oivan kirjassa mainittuja torakoita vielä jossain on, mutta pallosalamat ovat hävinneet. Olen nykyihmisiltä kysellyt, mutta enää niitä ei nähdä eikä tiedekään ole niitä pystynyt todistamaan olevan olemassa puhumattakaan, että niitä pystyttäisiin keinotekoisesti tuottamaan. Luulisi, että jos pallosalamoita oikasti olisi, olisi niille paljon hyötykäyttöä maamme energiahuollossa, sillä kansanperinteen kertomusten mukaan hyvin kevyeen ainemäärään on niissä pakattu tuhottoman paljon tehoa. Jokaiselle alkaa olla kamerakännykkä plakkarissaan, joten toivottavasti joku onnistuu ilmiön ikuistamaan videolle ja samalla hän myös ikuistaa itsensä tieteen historiaan.

Pallosalamoiden lisäksi Kärkkäälän kylällä liikkui ennen myös taitavia kaivonkatsojia, jotka taikavarvulla löysivät erehtymättä vesisuonet. Nykyään amerikkalainen taikuri ja skeptikko James Randy on luvannut miljoona dollaria sille, jonka taikavarpu toimii tieteellisissä kokeissa - nyt kaikki kylän varpumiehet ilmoittautukaa allekirjoittaneelle. Olemme kohta kaikki upporikkaita.

Laulajapoikia

 

Laitisten opettajapariskunta muutti Kärkkäälästä Iisveden sahayhdyskuntaan eikä Kai Laitisen muistelmien mukaan ongelmia ollut, vaikka isä-Kalle oli suojeluskuntaupseeri ja vaikka vuoden 1928 kunnallisvaaleissa laitavasemmisto sai Iisvedellä 70,2 % annetuista äänistä. Naapurissa asui Iisveden punakaartin päällikkö Junkkarinen, jonka perheen pojat saattoivat olla koulussa heittiöitä, kuten tapana oli sanoa, mutta laulunumeroihin sekään ei vaikuttanut. Ja hyvinhän se Erkki Junkkarinen on laulanut kouluaikojen jälkeenkin.

Kärkkäälän kylällä asuneet Vepsäläiset olivat Junkkarisille sukua - ettei vain ollut peräti niin, että ammattimetsästäjä ja pyhäkoulun opettaja Kalle oli Erkin eno. Muistan, että Kallen poika Viljami oli myös laulumiehiä ja saattaisiko musikaalisuus asua Vepsäläisten suvun geeneissä. Nimittäin Salmisen asemamies Vepsäläisen poika Kari Vepsä(läinen) on maamme iskelmätähtiä.Vepsäläisen Viljami ei ollut punakaartissa kuten sukulaisjunkkariset, vaan hän kuului suojeluskuntaan. Kuulema syynä oli se, että sieltä sai ruutia, jota pystyi käyttämään myös metsästysaseissa. Niinpä Viljami olikin lähes sokea, sillä kiväärin ruuti oli räjäyttänyt haulikon miehen silmille.

Metsästysharrastusta tapaturma ei estänyt - korkeintaan hidasti. Ensimmäisiä asioita, joita elämässäni muistan on se, kun Viljami Vepsäläinen ampui pihakuusestamme oravaa. Isäni seisoi ampujan takana johtamassa tulta ja kyllähän siinä kurrelle huonosti lopulta kävi, kun vastassa oli kaksi miestä.

Kun muutin Kuopiossa nykyiseen asuntoomme, kysyin huoneiston entiseltä asujalta vanhalta kuopiolaiselta mäkikotkalta Juhani Putkoselta, että kilpailiko hän koskaan samoissa kisoissa kuuluisan suonenjokelaisen mäkihyppääjä Kari Tapio Jalkasen kanssa. Ei ollut kilpaillut, mutta Kari Vepsän kanssa kyllä.

Muuten Suomen toiseksi parhaan iskelmälaulaja Kari Tapion setämies Niilo Jalkanen asui Kärkkäälässä ja myös hänessä oli taiteellistalahjakkuutta. Hän veisteli näyttäviä kaappikelloja ja muistelen pitäjänlehdessä mainitun, että hän olisi nuoruudessaan opiskellut veistoalan taidelaitoksessa.

Mainittakoon, että vielä Kari Tapiotakin parempi laulaja Olavi Virta oli Itä-Hämeen eli Sysmän poikia. Asuin ennen itsekin sillä suunnalla eikä minusta Virta saanut siellä hänelle kuuluvaa arvoa. Sysmässä nimittäin ihminen ei ole ihminenkään, ellei hänellä ole vähintäin 100 hehtaaria maata. Lisäksi Virran (eli Ilmenin) suvussa oli mustalaisverta, joka näkyi mestarin ulkonäössä ja kuului myös hänen äänessään. Lisäksi Ilmenin suvun miehet kuuluivat Sysmän punakaartin kantaviin voimiin ja taisipa kaiken huipuksi olla vielä niinkin, ettei se Olavikaan ollut mikään vesipoika.

 

Hilja-Kustaavan edeltäjä Aino Forsström

Legendaarinen 40-vuotta kylän sivistystyöstä vastannut Hilja-Kustaava Vainikainen ei ollut Kärkkäälän kansakoulun ensimmäinen opettaja, vaan hänellä on ollut luultavasti ainakin kaksi edeltäjää. Iisvedellä syntynyt kirjallisuuden professori Kai Laitinen kertoo muistelmateoksessaan Pitkät vedet ja maailman rannat, että hänen äitinsä Aino Laitinen os. Forsström toimi koulun opettajana vuosina 1906-1910.

Pusulalaisen Aino Forsström Kärkkäälään muuttamisen syy oli, että hän seurusteli Lempyyltä kotoisin olevan kansakoulunopettaja Kalle Laitisen kanssa ja niinpä sukunimi myöhemmin vaihtui Laitiseksi. Oppilaatkin ymmärsivät tilanteen, koska heidän kerrotaan joskus nähdessään sulhasmies Laitisen lähestyvän koulua virittäneen virren Iloitse morsian. Naimisiin mentyään Laitiset muuttivat Iisvedelle opettajiksi.

Savoa Aino Laitinen ei oppinut koskaan kunnolla, vaan puhui selkeää kirjakieltä. Hän tapasi kuvata Savon kielen hankaluutta kertomalla kaskua entisestä Kauppisesta, joka havaitsi Savoon saavuttuaan sukunimensä vääntyvän "Kaappiseksi". Tästä työlästyneenä hän muutti nimensä muotoon Kaappinen - jolloin kutsumanimeksi tuli tietenkin "Kuappinen".

Jos Hilja-Kustaava oli kolmas opettaja ja Aino Forsström toinen, niin selvitettäväksi vielä jää, kuka oli Kärkkäälän kansankynttilänä vuosina 1904 - 1906.

Nätti-Jussi ja Nätti-Ville sekä Mörkö-Kalle

Nätti-Jussi on Suomen kuuluisin Nätti. Nätti -Jussi oli pieni ja heiveröinen metsätyömies viime vuosisadan alkupuolen Perä-Pohjolassa. Mies oli vielä kaiken lisäksi pahasti invalidi; toinen jalkaterä osoitti taaksepäin, joten helppoa hänen elämänsä ei ole ollut Lapin metsätyömailla. Huumorin avulla hän kuitenkin sinnitteli elämänsä läpi ja jätti jälkeensä paljon tarinoita, joista taitavasti varastan tähän yhden:

"Pisalaiset ja Jaatilalaiset oli tapellu ja nättikin oli joutunu siihen mukhan, tappelun loputtua Nätti oli tuntenut pääsä kipua ja menny käymhän lääkärisä. Lääkäri vilikasi nättiä ja totes, että sullahan on kirves täälä takaraivosa, mutta en voi sitä täsä alakaa irrottamhan, vaan lähetän sinut rovaniemele tutkittavaksi, Nätti tuumas siihen, että voiskos sitä kirveen vartta vähä lyhentää, että mahtuis ees lakki päähän. "Tästä linkistä löytyy Jussin kuvia ja enemmänkin tarinaa miehestä.
<http://www.rovaniemi.fi/?deptid=7559>. Huomatkaa alakuvan Jussin taaksepäin kääntynyt jalkaterä.Suomen toiseksi kuuluisin Nätti oli Kärkkäälän kylältä kotoisin ollut Nätti-Ville. Muistelen Anne Koivistoisen kertoneen, että Ville olisi tämän linkin kuvan keskellä oleva herrasmies <http://www.kolumbus.fi/koivistoiset/valokuva3.html> . Oikealta nimeltään Nätti-Ville oli Ville Koivistoinen ja hän oli Närhilänä paremmin tunnetun talon poikia - tätä taloa asuu nyt Pekka Pellinen vaimoineen.

Nätti-Villen nimen selitys on minulle arvoitus, osaisikohan joku sen kertoa? Ville ei valokuvassa näytä mitenkään poikkeuksellisen nätiltä tai rumalta - enemmänkin hän vaikuttaa riskiltä mieheltä, kuten Suonenjoen pitäjän pitkäaikaisen poliisin 1900 luvun alkupuolella kuuluikin olla. Ilmeisesti Nätti-Ville ei ollut kovinkaan virkaintoinen. Isäni on kertonut, että kerrankin kieltolakiaikaan, hän oli ollut partioimassa kirkonkylän kujilla ja eräästä vinttihuoneesta kantautuvat äänet kertoivat siellä vietettävän ns. hauskaa elämää, joka tietenkin herättää muissa pahennusta.

Villen partiokollega oli ilmeisesti nollatoleranssi-linjalla ja vaati, että tilanteeseen on välittömästi puututtava, varsinkin kun vinttihuoneen ikkuna oli auki ja ikkunalle vielä johtivat houkuttelevasti tikapuut. Ville ei ollut halukas rynnäköimään, jolloin kollega lausui, että "sinähän nyt lammas olet, kun et uskalla" ja singahti itse tikkaita pitkin keskeyttämään paheksuttavan elämän vietto.Sekunttia myöhemmin hän kuitenkin lensi pääedeltä takaisin ikkunasta. Otsaan oli kohonnut suuri sarvi ja sen nähtyään Nätti-Ville totesi rauhallisesti, että "sieltähän se pässikin tulloo."

Muuten minun lapsuudessani kuria ja järjestystä yleisissä huvitilaisuuksissa edusti Mörkö-Kalleksi kutsuttu iso ja musta järjestysmies, jonka väitettiin olleen syntyisin Pielavedeltä ja presidentti Kekkosen lapsuuden kavereita.Muistan, että meillä kärkkääläisillä oli joskus nappulaliigassa potkupallo-ottelu kirkonkyläläisiä vastaan ja Kalle oli ainut yleisön joukossa, joka kannusti meidän joukkuetta. Kalle oli ollut nuorempana pitkään työmiehenä Kärkkäälässa ja sympatia meitä kohtaan juonsi varmaan siltä ajalta.Kun hävisimme ottelun, poistui Kalle paikalta ja jupisi kirkonkylän notkahteleville nuorille, että "mänkeepäs Kärkkäälän talavella, niin ette kyllä pärjee". Ja siinä hän oli aivan oikeassa. Kalle tiesi, että opettaja Suomela oli kouluttanut meistä ennen kaikkea kilpahiihtäjiä.

Mörkö-Kalle liikkui eläkepäivinään Suonenjoen keskustassa aina siellä missä jotakin tapahtui, esimerkiksi junat saapuivat tai lähtivät. Kallen seurassa takavasemmalla kuljeskeli pitkä ja hoikka harmaahapsinen pappa, joka vaikutti aivan seurueen johtajan adjutantilta. Syystä, jota tarina ei kerro, kutsuttiin adjutanttia Porno-Puroseksi, koska siihen aikaan täytyi kaikilla olla lisänimi.

 

Lisää nimistä

 

Iso-Pekan kanssa olemme kommenttipalstalla vaihtaneet mielipiteitä Kärkkäälän kylän paikannimistä. Kipinä ja Lapsilahti arvoitukset on ratkaistu, mutta esimerkiksi Rokkalahti on vielä mysteeri; ehkäpä sen rannalla on ammoin viljelty hernettä.

Eräät kylän nimet ovat vielä tutkimustyön työn alla, tosin ratkaisu ei ole kaukana. Palkeena tunnettu Kaken ja Taimin entinen asuinpaikka on viralliselta nimeltään Palehonka ja se tarkoittaa salaman pirstomaa petäjää - ilmeisesti paikalla on joskus ollut tällä tavalla invalidisoitunut puu.

Omaa kotipaikkaani kutsutaan Kostinmökiksi, virallinen nimi on Ahola. Kost on ollut sukupolvien ajan Ruotsin armeijan antama ruotsinkielinen sotilasnimi tälle Koivistoisten sukuhaaralle ja periytyy 250 vuoden takaa, mutta vielä vaarini oli ajatellut lyhentää kohtuuttoman pitkän sukunimensä Kostiksi. Kost tarkoittaa ruokaa ja ehkäpä Mikko Koivistoinen kuusi sukupolvea sitten saapui huomattavin muonavaroin varustettuna armeijan rulliin.

Seudulla on muitakin ruotsalaisperäisiä nimiä, jotka ehkä periytyvät sotilasnimistä. Isäni pikkuserkun edesmenneen ravivalmentaja Evert Ryytterin (suomeksi ratsumies) esi-isä lienee ollut hevosvalmentajana jo suurvalta Ruotsin armeijassa ja ehkäpä Pomell-nimikin periytyy sotatantereilta. Kröger-nimi lienee saksalaisen merimiehen peruja, sillä sota-ajan saksalaisessa elokuvassa Kultainen kaupunki sanotaan, että kaikki Krögerit ovat merimiehiä.

Pönkä-talon virallinen nimi taitaa olla rovastila ja sen nimi periytynee piispan tarkastuskäyntien ajalta, jolloin rovasti majoittui tähän taloon ja piispa Piispalan taloon, josta on myös korkea Piispalanmäki saanut nimensä. Pönkä muuten Veikko Matilaisen kertoman mukaan tarkoittaa porstuatonta mökkiä.

 

Kärkkäälä on perinteistä körttiläisaluetta ja Iso-Pekka kertoi Ukko-Paavon herätysliikkeen antaneen nimensä Kipinä-talolle. Pipliakangas, jossa omakin mummoni on syntynyt, on kuulema saanut nimensä siitä, että raamattu eli biplia on ollut osana kauppahintaa tilaa ostettaessa kauan kauan sitten.

Kartiska

Kartiska-nimisen järven nimen arvoitus on ratkennut. Vähän fiksumpi olisi jo sanan onematopoeettisesta olemuksesta sen arvannut, mutta minä tarvitsin Wikipediaa asian selvittämiseen ja sen mukaan kartiska on liistekatiska.

Liistekatiska eli sälekatiska eli kartiska tehtiin petäjästä pintapuusta kiskotuista liisteistä, näistä n 1 cm paksuisista ja 3 cm leveistä säleistä lyötiin pohjaan pyöreähkö pesä ja sen nieluun rannasta johtava aita. Liisteet vitsastettiin toisiinsa koivuvitsaksin. Liisteiden väli oli 25 mm ja siteiden väli 150 mm. Liistekatiska ulottui veden yläpuolelle noin puolimetriä ja kalat poimittiin sieltä lippoamalla. Pesän malleja oli useita ja lokeroitakin saattoi olla useampia. Aita tehtiin usein havuista. Pyydyksen pystytys aloitettiin kevätjäiltä ja kevään kutukalat olivat pääsaalis.

Pitäisi joskus rakentaa moinen vehje samoin kuin muinaisten esi-isiemmemme muutkin pyydykset. Pajumerran osaisin ehkä tehdä, vaikka Suomelan Ville-vainaa ei sitä kyllä uskoisi (Nähtyään tekemäni vasaran varren, hän hetken mietittyään kehoitti minua vakavsti harkitsemaan opintojen jatkamista niin, että pääsisin sisätöihin.) Loukku, jonka vielä edellisen sukupolven miehet hallitsivat, on minulle sen sijaan täysi mysteeri. Perminkin virittäminen on vielä opettelematta.

Muuten jo Kalevalassa kerrotaan, miten tuhat vuotta sitten taattomme osasivat tehdä komposiittijousia. Petäjä ja koivuviiluja liimattiin yhteen kalanruotoliimalla ja päällystettiin tuomen kuorella Sillä ammuttiin vaikka hirviä. Kymmenentuhatta vuotta sitten oli vielä Suomessakin suurriistaa eli mammutteja ja näitä norsuja suurempia eläimiä muinaiset esi-isämme kaativat vipukeihäillä. Se on pieni joustava keihäs, joka heitetään matkaan jonkinlaista keppiä vipuna käyttäen ja sillä on hirmuinen voima.

Nurmen Kaisun siskon poika Risto Järvisalo on erikoistunut muinaisiin pyyntivälineisiin ja kansalaisopisto voisi järjestää kurssin aiheesta. Itse ainakin osallistuisin.

Mansikka, kuokka ja Aulis

Löysin yllä olevan rikkinäisen raivauskuokan terän, vyötin sen lujasti kepin varteen nykyaikaisesti ja suorastaan nerokkaasti nippusiteellä ja ryhdyin uudisraivaajaksi. Tehokas työasehan kuokasta tulikin eikä vienyt montaakaan päivää, kun olin jo työstänyt usean neliömetrin suuruisen viljelmän. Tosin sivut siinä kipeytyivät ja kovasti otti tappaisista. Arvostan entistä enemmän esi-isien työtä. Heillä oli vielä rankempaa, koska silloin ei ollut edes nippusiteitä elämää helpottamassa.

Heinikosta löysin 24 villiintynyttä Senga Senganan tainta ja perustin viljelmän, joka jo alkuvaiheessa on suuruudellaan lyö kaksinkertaisesti halolanmäkeläisen opettajan Olavi Leskisen vastaavaan yrityksen, jonka hän perusti 20-luvulla. Siitä alkoi suonenjokelaisen mansikanviljelyn menestystaru, joka parhaina aikoina työllisti luultavasti saman verran ihmisiä, kuin maamme paperitehtaat tai laivatelakat.

1980-luvun alussa mansikan hinnat romahtivat. Viljelijät syyttivät asiasta erästä radio-ohjelmaa, jossa paljastettiin se hirveä asia, että pelloilla käytetään erilaisia kemikaaleja. Syytös ohjelman merkityksestä myyntihintoihin oli varmaankin liioiteltu, sillä markkinatalouteen kuuluu, että kannattavaa bisnestä laajennetaan siihen asti, kunnes markkinat kyllästyvät.

Ihmettelen, etteivät 80-luvun kemikaalisyytösten aikaan suonenjokelaiset viljelijät kaivaneet esille vanhaa mainettaan aitoina luomutuottajina. Olavi Leskinen nimittäin kehitti jo alkuvaiheessa mansikoille todella luonnonmukaisen ravinteen, jota kutsuttiin putsettilannaksi. Kemialliselta koostumukseltaan se oli vettä ja ihmispaskaa. Puhutaan, että eräs ensimmäisistä mansikkaisännistä houkutteli ohikulkijoita tukemaan hänen elinkeinoaan kaikin käytettävissä olevin keinoin.