Blogi

Agitaattori Puntarpää

Kirjoittanut Aulis Koivistoinen 05.12.2018 20:20

Blogi >>

Ilmari Kiannon Punainen viiva -kirjan agitaattori Puntarpään persoona on minua kiehtonut. Nykyaikanakin toivoisi harmaata poliittista keskustelua värittävän jonkun pöydällä tanssivan Puntarpään. Mutta ei ole muutosvoimilla marssittaa esiin uutta Puntarpäätä. Jussi Halla-ahon, Lee Anderssonin tai Pekka Haaviston levittämä kuivakas poliittinen sanoma ei sytytä samalla tavalla kuin Puntarpään sanoma. Timo Soinissa on jotain samaa, mutta hänen ketteryytensä ei riitä pöydällä tanssimiseen.

 

Luin juuri Tieto-Finlandialla palkitun Seppo Aallon kirjan Kapina tehtaalla ja siitä selviää, että Puntarpäällä oli aikoinaan selvä esikuva, eli Juho Viheriälaakso, joka kiersi sosialidemokraattien vaalipuhujana Kainuussa ensimmäisten eduskuntavaalien alla. Jostain mies ilmestyi pian kapinan alkamisen jälkeen innostamaan joukkoja myös Kuusankoskelle ja samalla tavalla hän myös katosi jonnekin vähän ennen kapinan kukistumista.

 

Samalla katosi myös kahden kassan rahat, sillä oikeasti Viheriälaakso ei ollut mikään aatteellinen työväenliikkeen mies, vaan vallan oikeudessa tuomittu huijari, joka käytti ilmiömäisiä puhujanlahjojaan poliittisen toiminnan lisäksi myös ihmisten huijaamiseen. Työväenlehdistökin oli varoitellut lukijoitaan miehestä, mutta Kuusankoskelle asti tieto ei ollut kiirinyt.  

 

Wikipedia väittää, että Juho Viheriälaakso olisi kadonnut kapinan jälkiselvittelyissä, mutta Seppo Aallon mukaan näin ei tapahtunut, vaan tämä eli Suomessa vuoteen 1928 asti, johon tiedot miehestä päättyvät. Mies asui 920 -luvun Riihimäellä ja hän yritti saada sosialidemokraattisista järjestöistä töitä ja kiersi työväentaloja agitoimassa kommunisteja vastaan.

 

Jonkun itsensä pöhköksi lukeneen lisenssin tulisi laatia tohtorin väitöskirja aiheesta Juho Viheriälaakson elämä ja teot. Oma arvaukseni on, että mies loikkasi pula-aikana itärajan yli ja niinpä KGB:n arkistot saattaisivat kertoa miehen lopullisen kohtalon.  

 

Agitaattori Puntarpään puhujanlahjoihin voi tutustua tästä linkistä; Matti Kassilan elokuva Punainen viiva on yksi niistä harvoista vanhoista elokuvista, joita pystyy vieläkin katsomaan myötähäpeää tuntematta:

https://www.youtube.com/watch?v=wFwp2vvrdy0

 


 

 


Takaisin

Kommentit

Ei löytynyt

Kommentoi