Blogi

Asialinjalla

Kirjoittanut Aulis Koivistoinen 12.08.2017 15:48

Blogi >>

Nähtäväksi jää vankistaako Suomi tänä iltana, jolloin on mömmönkisojen keihäsfinaali, asemaansa Pohjoismaiden, ellei peräti koko sivistyneen maailman huonoimpana yleisurheilumaana. Suomen ainoaa maailmanluokan yleisurheilijaa Tero Pitkämäkeä haastateltiin Urheiluruudussa aiheesta ja mies katsoi tulevaisuuteen luottavaisesti.

 

Hän totesi, ettei mitaliin ole mahdollisuuksia, mutta ehkä hyvän päivän sattuessa kahdeksan parhaan joukkoon, eli peräti pistesija saattaa olla tulossa. Se olisikin tervetullut piste, koska silloin ohittaisimme maidenvälisessä pistetilanteessa ainakin Päiväntasaajan Guinean ja saattaa suurvalta Intiakin olla helisemässä kanssamme.

 

Haastattelussa Pitkämäki teki suomalaismaisen luotettavan vaikutuksen. Hänen hiljainen nöyryytensä ja alakulonsa olivat samaa luokkaa kuin  pääministeri Sipilällä, joka myös on koulutukseltaan insinööri. Insinöörimäisen asiallisesti Pitkämäki oli tilanteen anaalisoinut. Hieman häiritsi miehen kalvakas olemus, ettei vain anemia vaivaa miestä.

 

Jos haastateltavana olisi ollut jokin punaposkinen norjalainen hiihto- tai yleisurheilutähti, olisi tämä vain karjahdellut, hyppinyt yläpystyä ja takonut rintaansa ja kertonut, että voittoon tähdätään ja lopulta norjalainen olisikin voittanut kisan ylivoimaisesti. Jos Suomessa urheilija käyttäytyisi norjalaismaisesti, hänen lääkitystään vaihdettaisiin.

 

 


Takaisin

Kommentit

Ei löytynyt

Kommentoi