Blogi

Autuaankannas

Kirjoittanut Aulis Koivistoinen 18.10.2018 17:51

Blogi >>

 Autuaankannas ei ole maailman kaunein paikka, mutta paikannimenä se on maailman kaunein. Tämä kannas sijaitsee juuri Karttulan ja Suonenjoen välisen tien puolimatkassa, ja niinpä se on hyvä taukopaikka satunnaiselle matkailijalle.

 

Autuaankannas ei siis ole maamme kaunein maisema, kuten jo aimmin totesin  - kyllä vaikkapa Puumala, Punkaharju ja Pulkkilanharju sen hakkaavat, jos kansalta kysyttäisiin. Kuitenkin Sisä-Savon paikoista se on maisemallisilta arvoilta ykkönen. Satunnaisen matkailijan kannattaa tarkastaa asia käymällä paikanpäällä. Samalla kannattaa myös kävellä polkua pitkin kannaksen viereisen pitkän ja kapean Lintuniemen kärkeen. Sieltä avautuu vaikuttava näkymä.

 

Kesäisin Autuaankannaksella toimii hyvä kahvikioski, josta voi ostaa vaikkapa munkin ja kahvin, joita nauttien voi seurata luonnon suurta kirjaa. Itsekin bongasin joskus Virmasvedellä uiskentelevan valtavan koskeloparven. Näitä lintuja oli peräti tasan ventti eli 21 kpl. Ne olivat lyöttäytyneet yhteen kalastelemaan ja uskoivat näköjään joukkovoimansa turvin parhaiten selviävänsä olemassaolon taistelussa. Ihmeellinen on luonto.

 

Autuaankannas -nimen alkuperää en osaa selittää. Ainakin yksi autuaaksi luokiteltava ihminen on tiettävästi näillä main joskus asunut, koska merkittävän uskonnollisen ajattelijan Paavo Ruotsalaisen tytär vallan Nilsiästä asti muutti miniäksi Pentti Korhosen taloon, joka on sijainnut jossain näillä main.


Takaisin

Kommentit

Ei löytynyt

Kommentoi