Blogi

Budapest 1966

Kirjoittanut Aulis Koivistoinen 09.08.2018 18:08

Blogi >>

Nuo eilen mainitsemani mitalittomat Budapestin yleisurheilun EM-kisat ovat piirtyneet painajaismaisena tapahtumana syvälle mieleeni. Olin silloin vielä niin lapsellinen, että en ymmärtänyt, että elämä on vain pieni osa yleisurheilua, vaikka yleisurheilu onkin urheilumuodoista jaloin.

 

Vieläkin muistan selvästi, olisiko se Viikko- tai jossain muussa aikakausilehdessä, julkaistun kuvan, jossa Mikko "Vilkastus" Ala-Leppilampi lepää kaikkensa antaneena polvillaan juoksuradan vieressä keskeytettyään, kun ulkomaalaiset kanssakilpailijat ohittavat hänet kierroksella 10.000 metrin kilpailun loppupuolella.

 

Mutta Mikko nousi siitä sisuuntuneena, vaihtoi valmentautumismenetelmänsä samanlaisiksi kuin muuallakin maailmassa ja muutaman vuoden kuluttua hän olisi juossut esteissä maailmanennätyksen, ellei olisi kääntynyt loppusuoralla taakseen katsomaan, mitä tulostaulun kello oikein näyttää.

 

Ja koko Suomen yleisureilujoukkue sisuuntui Budapestin kokemuksistaan niin paljon, että voitti yleisurheilumaaottelussa Neuvostoliiton sen omalla kotikentällä, vaikka vastustajaa pidettiin maailman parhaana yleisurheilumaana. Eikä joukkueen tarvinnut kilpakentällä edes antaa ihan kaikkeaan,  koska jaksoi vielä kisan jälkeen pistää Sotsilaisen hotellin remonttikuntoon. Ainakin hyvän tarinan mukaan Ala-Leppilampikin tanssitti päätösjuhlassa bassoviulua niin vauhdikkaasti, että partnerilta katkesi kaula. 

 

 

 

 


Takaisin

Kommentit

Ei löytynyt

Kommentoi