Blogi

Esa Anttalan tarina

Kirjoittanut Aulis Koivistoinen 04.04.2021 14:05

Blogi >>

Tänään selvisi, että olen joskus aiemmin pinttyneen tapani mukaisesti kirjoittanut ropakantaa, ja että sosialistiseen mediaan ei voi paljoa luottaa. Olen nimittäin aiemmin arvellut, että kaukopartiokirjailija Esa Anttalan kuolemaan liittyisi jotain hämärää. Hänhän kuoli pian sen jälkeen, kun oli julkaissut Yli rautaesiripun-teoksen, jossa kerrottiin eräiden suomalaisten kaukopartiomiesten jatkaneen vakoilumatkojaan itärajan yli vielä pitkään sodan jälkeenkin.

 

Huimimmat reissut tehtiin CIA:n kustantamilla kuumailmapalloilla. Sosiaalisessa mediasta löytyy juttuja, joiden mukaan Anttala murhattiin, koska hän paljasti Yli rautaesiripun kirjassaan julkisuuteen asioita, jotka oli sovittu salassa pidettäviksi. Sosiaalisessa mediassa jopa tiedetään, että Anttalan kuolema olisi lavastettu itsemurhaksi ja tapauksen kummallisena piirteenä osataan kertoa sekin, että vasenkätinen mies olisi käyttänyt asettaan oikealla kädellä. Jälleen kerran näyttää ilmeiseltä, että liian monta kertaa hyvä tarina on ristiriidassa todellisuuden kanssa.

 

Eilisessä Helsingin Sanomissa kerrotaan kuitenkin, ettei Anttalan kuolemassa ollutkaan mitään hämärää. Mies kuoli sydänkohtaukseen, joka oli sodan käyneille miehille hyvin tavallinen kohtalo. Se Anttalan tapauksessa oli hieman kummallista, että mies oli kokenut muutaman infarktin jo aiemmin, mutta ei ollut vanhan liiton miehenä viitsinyt vaivata lääkäriä moisten pikkuvaivojen vuoksi.

 

Se uusia ja yllättävä tieto lehden jutussa oli, että Anttala sai sodan jälkeen peräti kaksi kertaa linnatuomion. Ensimmäisen katteettoman shekin kirjoittamisesta ja toisen kerran rattijuoppoudesta, kun hän ajoi humalassa 84-vuotiaan mummon kuoliaaksi. Anttala ei kuitenkaan ole ollut ainut sotasankari, jolla oli sotimisen jälkeen ongelmia rauhanajan lainsäädännön kanssa. 


Takaisin

Kommentit

Kirjoittanut Hannu M 04.04.2021 20:09
Alkoholi taisi maistua Juutilaisen veljeksillekin?
Kirjoittanut ak 04.04.2021 19:29
Monien sotasankareiden oli vaikea sopeutua siviiliin. Kaksinkertaisesta ritarista Hans Windistä kertoo kansallisbiografia seuraavaa: Siviilielämä ei ankaran sodan käyneeltä mieheltä onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla. Opinnot Kauppakorkeakoulussa eivät johtaneet tutkintoon, ja työurastakin tuli katkonainen sodasta johtuvien painajaisten ja niitä lievittämään tarkoitetun alkoholin leimatessa elämää. Kaiken lisäksi Wind sai 1959 tuomion asiakirjan väärentämisestä ja tuomion vuoksi menetti upseerinarvonsakin. Kapteenin arvo tosin palautettiin 1968.
Kirjoittanut Hannu M 04.04.2021 14:18
Lauri A Törnikin ”kärähti” ratista Amerikan raudallaan Helsingissä, ei tietääkseni saanut linna tuomiota? Katkaisuhoidossa oli kyllä Suomessa.

Kommentoi