Blogi

Jättiläisten peli

Kirjoittanut Aulis Koivistoinen 31.03.2021 19:08

Blogi >>

Ei tullut Kuopioon lentopallon Sm-kultaa, vaikka kovasti siihen uskoin. Nyt sitten pitää koettaa kannustaa Kalpa ja sekä Kupsin miehet että naiset Suomen mestareiksi. Tällä hetkellä tilanne on se, että vaikka Kuopio onkin eittämättä maamme johtava palloilukaupunki, niin ainoastaan amerikkalaisen jalkapallon hallitseva mestari on kalakukkokaapungista.

 

Eilinen ratkaiseva lentopallo-ottelu oli melkoinen jättiläisten taisto. Vammalalla oli viisi yli kaksimetristä pelaajaa ja savolaisilla kolme. Joukkueista löytyi yhteensä neljä yli 210-senttistä miestä, joten aikoihin on eletty. Muistanpa, miten iloisella 1960-luvulla Kuopion Naminkan 201-senttistä Mauri "Elva" Rissanen pidettiin melkoisena luonnonoikkuna.

 

Otavan Suuressa Tietosanakirjassa vuodelta 1960 kerrottiin lapsuudessani, että koripallo oli todellinen jättiläisten peli ja että USA pystyi juoksuttamaan kentälle viisikon, jonka kaikki pelaajat olivat yli kaksimetrisiä. Nyt vastaavaan pystyy jo Vammalan lentopallojoukkuekin.Toisaalta  amerikkalaiset koripalloilijat ovat kummasti pienentyneet, sillä MM-kisoissa USA:n maajoukkue oli selvästi Suomen joukkuetta lyhyempi ja kyllähän sillä oli varmasti vaikutusta lopputulokseen. Amerikkalaiset voittivat Susijengimme jotain 120-60.

 

Jossain 1930-luvun koripallon EM-turnauksessa Liettuan joukkue oli kutsunut riveihinsä Amerikasta asti vallan kaksimetrisen pelaajan ja sitä pidettiin silloin erittäin epäurheilijamaisena tekona. Liettua voitti niihin aikoihin EM-kisoissa Suomen muistaakseni pistein 182-2, joten marginaali ei ollut pieni. Niihin aikoihin Suomen Koripalloliitto päätti, että mestaruussarjajoukkueen pisin pelaaja saa olla korkeintaan 192-senttinen hujoppi, joten sillä saattoi olla osavaikutus maamme koripalloilun silloiseen tasoon.

 

 


Takaisin

Kommentit

Ei löytynyt

Kommentoi