Blogi

Kahdeksan surmanluotia

Kirjoittanut Aulis Koivistoinen 07.03.2019 16:00

Blogi >>

Tänään tulee kuluneeksi päivälleen 50 vuotta siitä, kun pihtiputaalainen pienviljelijä Tauno Pasanen tuli naapuriinsa kertomaan, että "soita nimismiehelle, että tulee hakemaan nuo raatonsa pois, siellä on neljä poliisia syrjällään." Muistan nuo poliisimurhat selvästi ja senkin muistan selvästi, että siihen aikaan Suomessa ei vielä poliisia arvostettu samalla tavalla kuin nyt. Muistanpa, miten naapurissa ainakin Maukos-Heikki ihasteli avoimesta Pasasen aseenkäsittelytaitoa.  

 

Tarkka pyssymies Tauno Pasanen olikin. Todistajien kertoman mukaan hän pystyi luodikollaan pudottamaan lentoon lähteneen sorsan 100 metriltä ilman kiikaritähtäintä. Poliisit hän ampui 30 metristä. Sen lisäksi, että hän oli kokenut metsämies, hän oli myös kokenut juoppo. Tekohetkellä hän oli 1,5 promillen humalassa.

 

Luin juuri Miika Viljakaisen ja Lauri Silvanderin kirjan Helvetinkone ja 49 muuta suomalaista rikosta. Olen ollut siinä uskossa, että Pihtiputaan tragedian taustalla olisi ollut se, että Pasanen olisi aiemmin piesty paikkakunnan putkassa, kuten maantapa siihen aikaan oli, mutta kirjan mukaan sellaisesta ei ole näyttöä. Murhaaja vakuutti oikeudessa, ettei hänellä ollut mitään henkilökohtaista ampumiaan poliiseja kohtaan.

 

Tauno Pasanen tuomittiin elinkautiseen vankeuteen, josta presidentti Koivisto hänet vapautti 13 vuoden istumisen jälkeen vuonna 1982, kuten siihen aikaan oli tapana.  1990-luvun puolivälissä Pasanen kuristi entisen vaimonsa kuoliaaksi ja hänet tuomittiin sillä kertaa taposta. Hän vapautui 2000-luvun alkuvuosina ja elää nykyään eräässä vanhustentalossa. Tauno Pasanen täyttää ensi kuussa kunnioitettavat 85 vuotta.


Takaisin

Kommentit

Ei löytynyt

Kommentoi