Blogi

Karttulalaisia mestariurheilijoita

Kirjoittanut Aulis Koivistoinen 11.01.2018 17:53

Blogi >>

Lukaisinpa tuossa Arto Terosen ja Jouko Vuolteen kirjoittaman Urheilun nousuja ja laskuja, jossa läpi käydään eräiden maamme urheilijoiden urheiluvaikuttajien elämäntarinoita. Tämä kirja on laskujeni mukaan noin neljäs teos, joka perustuu miesten Yleisradiolle tekemään mainioon Kiveen hakatut-sarjaan.

 

Tällä kertaa pisti kirjassa silmääni karttulalaisten urheilijoiden näkyvä rooli, olenhan itsekin melkein karttulalainen. Kaikki suomalaiset, jotka yleensä jotain tietävät, tietävät luonnollisesti Aulis Rytkösen, joka on yksi maamme jalkapalloilun kirkkaimmista tähdistä. Rytköstä pidetään kuopiolaisena, mutta kyllä hän syntyi Karttulan Syvänniemellä.

 

Minusta eniten Rytkösen arvostuksesta kertoo, että nykyään Kupsin ja Hjk:n ottelujen kahdeksannella peliminuutilla katsojat spontaanisti osoittavat Rytköselle kunnioitusta seisomaan nousten minuutin kestävillä aplodeilla. Aalishan pelasi uransa aikana numerolla 8 sekä Kupsissa että Hjk:ssa.

 

Huonommin karttulalaisista mestariurheilijoista muistetaan Eevi Huttunen. Hänkin syntyi Karttulassa, vaikka muutti kypsemmällä iällä Kuopioon. Eevi Huttunen voitti yhteispisteissä luistelun maailmanmestaruuden 1951 Eskilstunassa ja olympiapronssia 38-vuotiaana Squaw Valleyssä  1960 3000 metrillä. Hänet valittiin neljänä vuotena maamme naisurheilijaksi, joka on melkoinen saavutus, koska naishiihtäjämme olivat niihin aikoihin maailman parhaita.

 

Eevi Huttusen nimi muuttui urheilu-uran jälkeen naimisiinmenon seurauksena Eevi Piriseksi. Hän kuoli reilut pari vuotta sitten 93-vuotiaana ja testamenttasi suuren osan huomattavasta omaisuudestaan Karttulan nuorisotyölle sekä Kuopion Luisteluseuralle. Ongelmallista testamentin täytäntöönpanossa on se, että Karttula liitettiin Kuopioon vuoden 2011 alussa.


Takaisin

Kommentit

Ei löytynyt

Kommentoi