Blogi

Katyni

Kirjoittanut Aulis Koivistoinen 08.01.2022 15:16

Blogi >>

Sosialistisessa mediassa eräs Suomen Antifasistisen ryhmän edustaja ilmoitti minulle, että Wikipediaan ei voi luottaa ja että kenraalimajuri Vasili Blohin ei ole osallistunut Katynin puolalaisten joukkomurhaan, vaan natsit sen tekivät. Antifasistin mediakriittinen asenne on ihan oikea ja vallan kauhistuttaa, että Wikipedian valheet ovat levinneet jopa Venäjän duumaan, joka antoi vuonna 2010 julkilausuman, jonka mukaan Stalin on syyllinen Katynyn kauheuksiin. Kannanotto ei ollut yksimielinen, koska duuman kommunistit vastustivat julkilausumaa ja pitivät sitä myyttinä.

 

Duuman julkilausumalla oli kuitenkin se merkitys, että huhtikuussa 2010 järjestettiin joukkomurhan 70-vuotismuistojuhla, josta sitten tuli suunniteltua huomattavasti suurempi surujuhla, koska tapahtumaan matkalla olleet Puolan presidentti ja kymmenet muut korkeat Puolan viranomaiset saivat surmansa lento-onnettomuudessa Länsi-Venäjällä. Tästä tapauksesta voisi oppia ainakin sen, ettei valtion korkeimpien johtajien tule matkustaa samalla lennolla.

 

Antifasistisen näkemyksen mukaan Neuvostoliitto ei ollut vastuussa noin 21.000 puolalaisen murhaamisesta Katynissa, koska uhrit ammuttiin todistettavasti saksalaisilla pistooleilla. Wikipedia, jonka tietoja kannattaa tietysti epäillä, selittää asian sillä, että Stalinin pääpyöveli Vasili Blohinilla oli käytössään salkullinen saksalaisia Walther-pistooleja, koska hän ei pitänyt neuvostoliittolaisista Tokareveista. Ammattimiehenä Blohin osasi arvostaa hyviä työkaluja.

 

Epäluotettavaksi epäilty Wikipedia kertoo Katynin tapahtumista mm. seuraavaa myös Suomea koskevaa asiaa:

Verityö eli surmaamiset toteutettiin kuulustelun ja henkilötietojen tarkistuksen jälkeen erityisessä ja äänieristetyssä teloitussellissä suurelta osin. Kuulusteluselliä sanottiin Punaiseksi selliksi ja Lenin-selliksi. Uhreja ammuttiin lähietäisyydeltä päähän, joko niskaan tai ohimoon saksalaisvalmisteisella 7,65 mm Walther-taskuaseella. Venäläisiä pistoolimalleja ei juurikaan käytetty, sillä ne eivät olleet yhtä toimintavarmoja ja ne olivat raskaampia käsitellä. Eräs merkittävimmistä teloittajista oli Vasili Blohin.[8]

 

Katynin teloituksilla on myös yhteys talvisotaan: Venäjän tiedeakatemian historioitsija Natalia Lebedeva on esittänyt, että teloituksia Katynissa aikaistettiin, koska vankileireille haluttiin saada tilaa mahdollisia suomalaisia ja Baltian maista saatavia sotavankeja varten.[9]

 


Takaisin

Kommentit

Ei löytynyt

Kommentoi