Blogi

Maailman 1468. rikkain

Kirjoittanut Aulis Koivistoinen 04.01.2021 17:00

Blogi >>

Eilen ihastelin jääkiekkotyöläisten palkkatasoa, joka monessa tapauksessa ohittaa jopa Jorma Ollilan tulotason. Mutta suorastaan persaukeisia jätkiä ovat jääkiekkopoikamme vaikkapa Herlinin suvun edustajien rinnalla. Luin tuossa ihan mielenkiintoisen 30-vuotiaan valtiotieteen ylioppilas Heikki Herlinin Tuollapäin on highway-nimisen muistelmateoksen isästään Niklas Herlinistä ja tajusin, että suomessakin on sangen vakaavaraisia kansalaisia.

 

Asiaa tuntevan Forbes -lehden mukaan Niklas Herlinin varallisuus oli lokakuussa 2017 arvoltaan 1,4 miljardia dollaria, ja hän oli tuona vuonna Suomen neljänneksi ja maailman 1468. rikkain henkilö. Uskoakseni hän oli esimerkiksi selvästi USA:n presidentti Trumpia vakavaraisempi. Mutta onnea vakavaraisuus ei Niklas Herlinille tuonut eikä terveyttäkään, vaan hän poistui tuonilmaisiin jo 53 vuoden iässä. Hänen elintapansa eivät olleet kovinkaan terveyttä edistäviä. Monille ihmisille olen kateellinen, mutta Niklas Herliniä kohtaan tunnen enemmänkin sääliä ja myötätuntoa.

 

Sen verran yhteistä minulla, syömäköyhällä jätkällä, on Niklas Herlinin kanssa, että molemmat olemme taipuvaisia sairaalloiseen säätäväisyyteen. Herlininkin eräs mökkireissun lähtö lykkääntyi poikansa mukaan, koska jossain Valintatalossa oli jauheliha erikoistarjouksessa. Tuossa tapauksessa törmäämme huumorin parhaaseen, vaikkakin vaikeimpaan muotoon, eli tahattomaan komiikkaan, kun 1.400 miljoonan dollarin arvoisen omaisuuden haltija mättää erikoistarjous jauhelihapaketteja ostoskärryynsä.

 

Niklas Herlin oli harvinaisen viisas mies. Muistanpa kuinka Nalle Wahlroos joskus mainosti sitä, että rikkaiden verotusta olisi alennettava, jotta he voisivat entistä enemmän käyttää rahaa hyväntekeväisyyteen. Heikki Herlinin mukaan hänen isänsä sen sijaan oli sitä mieltä, ettei yhteiskunnan toimintojen ­pidä olla riippuvaisia hyväntahtoisista rikkaista yksilöistä, kuten hänestä. Resurssien olisi ensisijaisesti tultava verotuksen kautta, ei hyvänteke­väisyydestä. Ei saa olla niin, että varakkaat henkilöt määrittävät yhteiskunnan toimintoja omien mieltymystensä mukaan. Hän halusi antaa ­tämän vallan demokratialle. Hänelle tärkeimmät asiat eivät saisi vaarantua, esimerkiksi silloin, kun hän kuolee.

 

 


Takaisin

Kommentit

Ei löytynyt

Kommentoi