Blogi

Melkein täydellinen rikos

Kirjoittanut Aulis Koivistoinen 05.01.2021 16:15

Blogi >>

Liika raha ei välttämättä tuo onnea ja lisäksi se voi tuoda haltijalleen paljon huolta sekä murhetta. Esimerkiksi reilut kymmenen vuotta sitten eräs turkulainen edunvalvojana toiminut oikeustieteen lisensiaatti oli sotkenut omat ja valvottavansa rahat siinä määrin, ettei nähnyt muuta mahdollisuutta asian selvittämiseksi kuin, että hän kidnappasi Herlinin suvun naispuolisen edustajan ja vaati tästä suvulta yhdeksän miljoonan euron lunnaita.

 

Rikos oli erinomaisen hyvin suunniteltu ja toteutuskin meni melkein putkeen. Kaappaaja säilytti uhriaan viikkoja äänieristetyssä puukopissa, jonka oikeustieteen lisensiaatti oli koulutuksestaan huolimatta itse tehnyt. Suku suostui helposti maksamaan rahat, mutta sen verran Herlinit uskalsivat uhmata kaappaajan kieltoja, että he ilmoittivat asiasta poliisille.

 

Jonkinlainen pikkuvirhe kaappaajalle kuitenkin sattui. 30 kilon setelikuorma luovutettiin hänelle vaatimusten mukaisesti eräässä parkkihallissa, jossa tämä oli niitä vastaanottamassa juuri samanlaisella taittorunkoisella polkupyörällä, jollainen minullakin on ja minulla on myös juuri samanlainen pyöränperäkärrikin, jollainen kyseisellä oikeustieteen lisensiaatilla oli hankittuna rahakasan kuljetusta varten. Kun kidnappaaja poistui tapahtumapaikalta vimmatusti polkien, yksi muovikassillinen sadan euron seteleitä juuttui pyörän pinnojen väliin. Muutama sata tuhatta euroa levisi sitten pitkin parkkihallia. Suomalaisten rehellisyydestä kertoo se, että vain 400 euroa jäi kateisiin, muut palautettiin kuuliaisesti poliisille.

 

Toinen kohtalokkaampi virhe lisensiaatille oli se, ettei hän täysin ollut perillä siitä, miten hyvin poliisi pystyy kännykkä- ja sähköpostiviestejä seuraamalla selvittämään rikoksia. Poliisi pääsi niiden avulla tekijän jäljille ja suoritti lopulta reippaanpuoleisen pidätyksen. Jälkeen päin tekijää kuulusteltaessa ilmeni, että pidätystilanteessa eräs poliisi oli syyllistynyt virkavirheeseen, koska oli nimittänyt pidätettävää mulkuksi. Pidätetty oikeustieteen lisensiaatti kuitenkin myönsi kuulusteluissa, että olosuhteet huomioon ottaen mulkku-nimitystä voi pitää perusteltuna.


Takaisin

Kommentit

Kirjoittanut ak 05.01.2021 19:13
Ei ollut tekijä idiootti, vaan pikemminkin liian viisas. Luepa Mika Mölsän kirja Operaatio ullakko.
Kirjoittanut Larry Holmes 05.01.2021 19:05
Olen useasti miettinyt tätä rikosta. Alunperingin se tuntui ääliön tekemimisiltä. Olikohan se koko juttu poliiseilta heti selvitetty. Otettiin kunniaa itselle. Mukana oli myös Jari Aarnio, joka teki tässä asiassa hyvän työn. Olisikohan juttua turhaan venytetty. No, rosvo otettiin kiinni. Tuomio on kärsitty ja uudella nimellä jätkä viilettää edelleen työelämässä, vaikka teidän lukijain esimiehenä.











Kommentoi