Blogi

Mig-15 ja Uukuniemi

Kirjoittanut Aulis Koivistoinen 17.07.2021 15:03

Blogi >>

Tietooni on saatettu, että Uukuniemelle ollaan perustamassa kotiseutumuseota, jonne kerätään pitäjän historiaan liittyvää esineistöä. Tavallaan tuo Annin kuva liittyy hankkeeseen, vaikka tyhmempi ei sitä heti huomaakaan, mutta minäpä kerron.

 

Kuvan Anni on Keski-Suomen ilmailumuseon pihalla oleva Mig-17-merkkinen lentolaite, jonka museo on saanut lahjoituksena. Paikkakunnan päiväkotilapset saivat sen maalata ja valita sille nimen ja nimeksi valittiin jostain syystä Anni. Mig-17 ei liity Uukuniemeen, mutta hyvin paljon samannäköinen Mig-15 liittyy. 

 

Nimittäin tammikuussa 1954 syystä jota voi vain arvailla erän neuvostoliittolainen Mig-15-hävittäjä harhautui Suomen puolelle ja syöksyi polttoaineen loppumisen vuoksi Rautjärvellä metsään. Lentäjä kuitenkin pelastautui heittoistuimen avulla. Hevosmiesten tietotoimisto on tiennyt kertoa, että maahan syöksyneen koneen suomalaiset havaitsivat ja löysivät heti, mutta venäläisille koneen löytymisestä kerrottiin vasta päivien kuluttua, jolloin kone oli ehditty perusteellisesti tutkia ja muun muassa oli havaittu, että koneen tykissä olivat kovat piipussa.


 
Senkin hevosmiesten tietotoimisto on kertonut, että heittoistuimella pelastautunut koneen lentäjä Gennadi Perezhokin sai yöpyä viimeisen yönsä maassamme herrasmiehen lailla ja arvonsa mukaisella tavalla Imatran upseerikerholla ennen itänaapurin noutopartion saapumista. Puhutaan, että venäläinen noutopartio mukiloi epäonnisen lentäjän jo suomalaisten nähden. Ehkä miehen epäiltiin yrittäneen loikkausta. Pahaa pelkään, että Imatran mukilointi oli urheilukielellä vasta verryttelyä.

 

Vähän myöhemmin neuvostoliitosta tuli neljä rekka-autoa noutamaan hävittäjän kappaleita. Minulle kerrotun tarinan mukaan suomalaiset rajavartijat olivat valvomassa koneen palasten etsintää ja silloin eräs uukuniemeläinen rajavartija oli ilmeisessä epähuomiossa polkaissut erään koneen mittarin niin syvälle hankeen, että se jäi etsijöiltä löytämättä.

 

Ainakin hyvän tarinan mukaan uukuniemeläinen rajavartija naulasi löytämänsä Mig-15-mittarin saunansa seinälle, jossa se on vieläkin. Saattaa olla, että kyseessä oli jonkinlainen lämpömittari, joka sopiikin hyvin saunan seinälle. Olen kuitenkin jyrkästi sitä mieltä, että nyt olisi hyvä aika siirtää tuo mittari Uukuniemen kotiseutumuseoon. Luulen, ettei asiaan enää liity mitään ulkopoliittisia ongelmia.

 

Tosin esimerkiksi 1970-luvulla tilanne oli toinen. Muistanpa, miten eräs savolainen pienviljelijä-metsuri oli löytänyt maastosta neuvostoliittolaisen tekokuun palasen. Hän ajatteli muuttaa löytönsä rahaksi ja yritti myydä sitä USA:n suurlähetystölle. Amerikkalaiset innostuivatkin asiasta ja jopa niin paljon, että ilmoittivat asiasta maamme Suojelupoliisille. Viimeinen saamani tieto tapauksesta on, että asiasta nostettiin maanpetossyyte, ja oikeudenkäynti pidettiin suljetuin ovin. 

.


Takaisin

Kommentit

Ei löytynyt

Kommentoi