Aulis Koivistoinen -Blog - Blogi

Blogi

Neuvostohippi

Kirjoittanut Aulis Koivistoinen 15.06.2018 18:56

Blogi >>

Eilen tuli Teemalta ohjelma Neuvostoliiton hippiliikkeestä. Se palautti mieleeni, että tapasin VI B-luokan luokkaretkimatkalla noin 5.3.1974 aidon neuvostoliittolaisen hipin silloisen Leningradin Kivskaja-hotellissa. Kivskaja toimii edelleenkin. Se sijaitsee lähellä Aleksanteri Nevalaisen luostaria ja siellä kahdenhengenhuone nykyään maksaa 52 euroa, nykyään junamatka Kuopiosta nykyiseen Pietariin maksaa 38 euroa ja niinpä todennäköisesti luokkaretkemme uusitaan 50 vuoden tauon jälkeen maaliskuussa 2024. Lähtö tulee tapahtumaan nyt jo puretun paloaseman takaa, kuten myös pari sukupolvea sitten tapahtui.

 

Hotellissa meitä suomalaisnuoria tuli jututtamaan ja kanssamme iltaa istumaan pitkäpartainen ja -tukkainen kitaraa kanniskeleva hippi, joka lienee ollut ulkonäöstä päätellen juutalaistaustainen. Hän oli kotoisin Odessasta, kuten myös hänen kaunis poikaystävänsä. Neuvostohippi soitti ja lauloi hyvin Bob Dylanin kappaleita, ja vasta vuosikymmeniä myöhemmin sain selville, että Dylankin oli taustaltaan Odessan juutalaisia ja oikealta nimeltään Robert Allen Zimmerman. Minulla ei ole yhtään kappaletta syitä epäillä, etteikö tapaamani neuvostohippi ollut Dylanin serkku.

 

Täysin pyyteettä tämä erittäin ystävällisen ja sivistyneen oloinen neuvostohippi ei meitä lähestynyt, vaan kyseli nöyrästi, että hän haluaisi hankkia aurinkolasit ja voisimmeko me suomalaisystävät häntä auttaa. Ikävä kyllä kenelläkään meistä ei ollut aurinkolaseja. En silloin tiennyt, että neuvostoteollisuus oli kyllä jo siihen aikaan onnistunut kehittämään aurinkolasit, koska vieraillessani jokunen vuosi sitten Pietarin poliittisen historianmuseossa, huomasin, että Talvisodasta kertovassa huoneessa, olivat vitriinissä näytillä sodan aikaiset Puna-armeijan aurinkolasit. Ne olivat aika hippimalliset.


Takaisin

Kommentit

Ei löytynyt

Kommentoi