Blogi

Perhetragedia

Kirjoittanut Aulis Koivistoinen 10.07.2018 18:03

Blogi >>


Ihmeellinen ja ihmeellisen julma on luonto. Verannallamme pesineen pienen siivellisen nisäkäsystävämme pesintä sai traagisen lopun. Pesään kuoriutui neljä noin herneen kokoista pirtsakkaa poikasta, jotka kasvoivat viikossa ulkoisilta mittasuhteiltaan moninkertaisiksi ja kaikki näytti olevan hyvin, mutta ne sitten joutuivat luopumaan ainutkertaisista elämistään inhimillisesti katsoen liian varhain väkivallan uhreina.

 

Tapaus oli traaginen. Yhtenä yönä pian ravintoloiden sulkemisajan jälkeen kuulin pesältä selviä avunhuutoja, elikkä ihan lintukirjan mukaisesti peukaloiseksi määrittämäni lajin lajityypillisiä tsäk,tsäk, tsäk-avunhuutoja, mutta en uneliaana ihmisenä reagoinut niihin tarvittavalla ripeydellä. Aamulla pesä oli tyhjä. Syyllisestä minulla ei ole tietoa tutkimusten tässä vaiheessa. Huonosti siis kävi yksinhuoltajaäidin au-lapsille.

 

Työpaikan lintumies vilkaisi pesän kuvaa ja totesi välittömästi, ettei se mikään peukaloisen pesä ole, vaan harmaasiepon. Itse, joka olen myös lintuihin perehtynyt ja erotan esimerkiksi pikku-, paska-, ja räähkälinnut toisistaan, voin vakuuttaa, ettei kyseinen yksinhuoltajalintu ollut harmaata nähnytkään. Ihan se oli tyypillinen ruskea peruslintu.

 

Samainen lintumies tiesi kertoa, että kyllä eräät lintunaiset osaavat pitää parisuhteessa puolensa, toisin kuin edellä kerrottu yksinhuoltajalintu. Nimittäin kahlaajanaiset ovat todella lintumaailman feministejä; ne jättävät heti kuoriutumisen jälkeen poikaset isän vastuulle ja lentävät jo heinäkuulla kahlailemaan etelän hiekkarannoille. Näinhän tapahtuu monta kertaa myös meidän ihmisten maailmassa.

 

 


Takaisin

Kommentit

Ei löytynyt

Kommentoi