Blogi

Pikkuleijonat voitti vain vaivoin maailmanmestaruuden

Kirjoittanut Aulis Koivistoinen 07.01.2019 18:35

Blogi >>

Maamme asiantunteva media oli jälleen kerran oikeassa, kun se epäili Suomen nuorten maajoukkueen mahdollisuuksia mm-kisoissa. Alusta alkaen poikiemme peli takkuili. Maalinteko oli tehotonta, älyttömiä jäähyjä tuli aivan liikaa, alivoimapeli oli alkusarjassa turnauksen kolmanneksi huonointa ja  ylivoimapeli kerrassaan luokatonta. Joukkueen paljon puhutut supertähdetkään eivät tehotilastoissa liiemmälti  loistaneet.

 

Jos nyt jotain hyvää täytyy väkisinkin pikkuleijonien esityksestä keksiä, niin maailmanmestaruuden joukkue kuitenkin voitti. Tosin paljon onnea ja vastustajien epäonnea mestaruuteen tarvittiin. Finaaliottelussakin voittomaali tuli aivan loppuhetkillä eikä se todellakaan ollut mikään tekomaali vaan selkeä räkämaali. Eikä tilastojenkaan valossa Suomen voitto ollut mikään yllätys, koska joka kerta, kun nuorisomaajoukkueemme on finaaliotteluun selvinnyt, se on poistunut voittajana.

 

Lopuksi kannattaa muistaa se, että maailmanmestaruus oli pikkuleijonille vasta viides. Sekä Kanada että eri nimillä esiintynyt Venäjä ovat molemmat voittaneet peräti 17 kertaa.  Ja Pohjois-Amerikan Yhdysvallatkin hengittävät tilastoissa ihan Suomen niskaan neljällä mm-kullalla. Eikä varmaan mene montaakaan vuotta, kun sekä Ruotsi että Tsekki uhkaavat Suomen asemaa kolmanneksi parhaana, koska molemmilla on kasassa jo kaksi maailmanmestaruutta.


Takaisin

Kommentit

Kirjoittanut LV 06.01.2019 21:15
Niin, ja voittomaalinkin teki sitten joku turkulainen! Savolaisenhan se olisi pitänyt sössiä maaliin.

Kommentoi