Blogi

Presidentin tekijä Matti Huutola

Kirjoittanut Aulis Koivistoinen 11.10.2020 14:49

Blogi >>

Entisen kansanedustajan ja SAK:n toisen puheenjohtajan Matti Huutolan muistelmakirja, jonka Vesa Somppi on kirjoittanut, herätti ilmestyessään huomiota varsinkin sen vuoksi, että siinä kerrotaan eduskunnan kuppilassa sattuneesta konfliktista, jolla saattoi olla ratkaiseva merkitys maamme poliittisen kehityksen kannalta.

 

Nimittäin joskus ihan joulun alla, jolloin eduskunnassa budjettikiireet ovat pahimmillaan ja jolloin myös jouluglögia tarjoillaan kansanedustajille joulumielen nostattamiseksi, kävi niin, että silloinen kokoomuslainen valtiovarainministeri Sauli Niinistö ja silloinen vasemmistoliiton varkautelainen, eli siis lupsakka savolainen, kansanedustaja Jorma Vokkolainen istuivat samassa pöydässä ja vaikka konsensus on maassamme sangen pitkällä, kiihtyi miesten poliittinen keskustelu sangen äänekkääksi ja siinä vaiheessa, kun lupsakka savolainen Vokkolainen huusi, että nyt Niinistölle tulee lähtö, ryntäsi isokokoinen Huutola miesten väliin.

 

Eikä turhaan, sillä Vokkolaisen Niinistöön suuntaama nyrkinisku osuikin vain Huutolan takaraivoon. Sillä, että Vokkolaisen nyrkki osui vain Huutolan takaraivoon, saattoi olla se seuraamus, että Sauli Niinistö on nykyään maamme arvostettu presidentti. Jos isku olisi osunut alkuperin tarkoitettuun kohteeseen, olisi siitä helposti alkanut kiertämään kentällä juttuja, että siellä eduskunnan kuppilassa se valtiovarainministeri Niinistökin vain kännipäissään tappelee.

 

Ilmeisesti varkautelaiset Vasemmistoliiton äänestäjät ottivat Vokkolaisen poliittisesta epäonnistumisesta opikseen ja ovat Vokkolaisen jälkeen  valinneet eduskuntaan Matti Semin, joka oli nuoruudessaan yksi maamme parhaista nyrkkeilijöistä sarjassa alle 71 kiloa.

 

 


Takaisin

Kommentit

Ei löytynyt

Kommentoi