Blogi

Puupäät

Kirjoittanut Aulis Koivistoinen 03.04.2021 19:03

Blogi >>

Tänään päivällä näytettiin lankalauantain ratoksi telkkarissa sarja Puupää-filmejä. Niitä pidetään harmittomina ja hauskoina koko perheen elokuvina, mutta itse en niitä katsonut, koska niihin liittyy synkkiä asioita. Ensiksikin Puupäät tuovat mieleeni  Puupää-sarjakuvan piirtäjän Ola Fogelbergin vävyn Urpo Viinikan murhan.

 

Urpo Viinikka oli sotilaslääkäri, joka ainoana suomalaisena upseerina teloitettiin rintamakarkuruudesta. Teloitus tapahtui syksyllä vasta aselevon solmimisen jälkeen ja teloitus oli lainvastainen, eli se oli murja. Viinikka tuomittiin pikaoikeudessa eikä sotaoikeudessa, jossa juttu olisi pitänyt käsitellä ja jossa kuolemantuomiota ei todennäköisesti olisi langetettu varsinkin, kun sota oli jo ohi ja hyvistä lääkäreistä oli huutava pula.

 

Opiskelutoverinsa lastenlääkärin ja kansanedustaja Ole Vashöckertin mukaan Viinikka oli kurssinsa fiksuin ja äärettömän älykäs, mutta ilmeisesti juuri fiksuutensa vuoksi hän ei kestänytkään kannaksen lihamyllyä, vaan lähti käpykaartiin. Oma isäni näki, kun sotilaslääkäri Viinikka pakeni linjoilta ja hän oli sitä mieltä, ettei lääkäri ollut järjissään vaan mielenhäiriössä. Lähtiessään Viinikka oli vain hokenut, että "nyt tämä elämä meni vituiksi" ja arvio oli varmaankin siinä tilanteessa ihan oikeaan osunut.

 

Synkkä oli myös Pekka Puupäätä esittäneen Esa Pakarisen elämä. Kun hän pula-aikana pääsi armeijasta siviiliin, niin hänellä oli juuri sen verran rahaa, että sai sillä ostettua metrin köyttä, jonka avulla hän ajatteli rakentaa ns. kaulakeinun. Hän ei kuitenkaan päättänyt päiviään, vaan hänestä tulikin suuri humoristi. Muistelmissaan hän kertoo, että kun köyhä mies rikastui Puupää elokuvilla, istui hän jouluaattona, jossain ravintoa Tornissa avioeron jälkeen yksikseen ja itkeskeli mielessään, että syö nyt Esa, nyt siulla on rahhaa.

 

Hyvin ei käynyt myöskään Pätkää esittäneelle Masa Niemellä. Hän alkoholisoitui pahasti Puupää-filmien menestyksen myötä ja kun sitten ohjaaja maisteri Särkkä kävi ilmoittamassa, että Puupää-sarja loppuu, teki Pätkä unilääkkeillä itsemurhan Tampereella Pyynikin retkeilymajassa. Kahvilakuittiin jätetyssä jäähyväisviestissä luki: ”Hyvä on olla, kun on nolla. Hyvästi. -T. Masa”

 

 


Takaisin

Kommentit

Kirjoittanut ak 03.04.2021 19:04
Tässä vähän asiaa Pakarisen ja Rautavaaran suhteesta: http://www.koivistoinen.net/pages/posts/ihan_taeyspaska1925.php?p=3004
Kirjoittanut Larry Holmes 03.04.2021 18:41
Esa Pakarinen meni Masa Niemen hautajaisiin, mutta ei sen jälkeen mennyt kenekään hautajaisiin, tietenkin omiin. Ei mennyt Rautavaarankaan maahanpanijaisiin, jätti väliin. Varmaan draakiset muistot miten huumorilla yritetiin pitää elintaso yllä tuli monesti muulloinkin mieleen.

Kommentoi