Blogi

Suomi - voittoisa jalkapallomaa

Kirjoittanut Aulis Koivistoinen 10.06.2018 19:05

Blogi >>

Seurasin äsken kansainvälistä yleisurheilua ja kyllä nyt ahistaa. Viime talven aikana maailman, ja varsinkin rakkaan naapurimme Ruotsin,  yleisurheilun taso on noussut huimasta ja lähentelee jo 70-luvun tasoa, kun taas vastaavasti Suomen yleisurheilu on romahtanut 60-luvun alkupuoliskon tasolle. Ruotsissa joku pikkupoikakin hyppää seivästä kuusi metriä ja juuri lajia vaihtanut entinen kymmenottelija nakkaa kiekkoa 65 metriä. Tuollaista menoa eivät hermoni kestä. Palaan yleisurheilun seuraamisen pariin sitten, kun K-P Kyrö on palkattu maamme rata- ja kenttälajien pelastajaksi.

 

Sen sijaan maamme jalkapalloilun kansainvälinen taso saa mieleni keittämään mettä. Mikäli olen pysynyt rätingeissäni ajantasalla, on Suomi pelannut uuden valmentajansa johdolla kymmenen maaottelua ja hävinnyt vain kerran. Ei pysty Saksa tai edes Brasilia moiseen. Eilenkin kaatui urheilumaana lähes DDR:n tasoa oleva Valko-Venäjä puhtaasti. En onnistunut edes internetin avulla näkemään tuota peliä, mutta lehdistä olen lukenut, että maajoukkueemme voitto oli selviö, kuten urheilukielellä puhutaan.

 

Muutama päivä sitten onnistuin sen sijaan internetin välityksellä näkemään, kuinka Suomi hävisi Romanialle vieraskentällä 2-0, mutta silloinkaan poikamme eivät pelanneet huonosti; marginaalit olivat hyvin pienet. Arvioni mukaan, jos Suomi ja Romania kohtaisivat kymmenen kertaa viime ottelun pelaajilla, voittaisi Suomi kahdesti, kolme peliä menisi tasan ja viidesti maamme häviäisi.

 

Tilanne tulee kuitenkin radikaalisti muuttumaan ensi lokakuussa, jolloin Suomen paras jalkapalloilija Roman Jeremenko vapautuu kokaiinipannastaan ja palaa vahvistamaan maajoukkuettamme. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että mies oli ennen käryään supertähti rakkaassa naapurimaassamme Venäjällä ja oli Venäjän ylimmän sarjatason toiseksi paras maalintekijä, vaikka ei häntä oltu miksikään kärkimieheksi palkattu. Jeremenkon vuosipalkka oli 2,2 miljoonaa euroa eikä siitä tietääkseni Venäjällä maksetaan liiemmälti veroa. Jeremenko saattoi hyvinkin olla parhaiten palkattu suomalaisurheilija maailmalla, mikäli autohurjastelua ei lasketa urheiluksi.  


Takaisin

Kommentit

Ei löytynyt

Kommentoi