Blogi

Täivaltiot

Kirjoittanut Aulis Koivistoinen 04.06.2021 16:10

Blogi >>

Koska olen sovinnollisuuteen pyrkivä ihminen, niin pääsin eilen myös itseni kanssa sovintoon siinä asiassa, että katsoako pienpuolueiden vaalikeskustelu vain Suomi-Tsekki-ottelu. Katsoin yhtä aikaa molempia, mutta ääni oli pelkästään vaalikeskustelun ääni.Ihan hyvin asia onnistui niinkin.

 

Ilmeisesti maamme mielenterveyspotilaiden avohoitojärjestelmä on jo niin pitkälle kehittynyt, että pienpuolueidenkin johtajat vaikuttivat jokseenkin normaaleilta kansalaisilta. Ja perinteiseen suomalaiseen tapaan myös itse vaalikeskustelu oli puuduttavan tylsä. Sellaisiahan ne tahtovat nykyään olla. Viimeisen kunnon mielipiteiden vaihdon näin noin kaksikymmentä vuotta sitten Heinolan torin vaalimainosten äärellä. Jäin vallan seuraamaan paikalle kerääntyneen miesjoukon vilkkaana vellovaa keskustelua, mutta sitten totesinkin, etteivät miehenpuolet väitelleet sittenkään politiikasta vaan viinapullosta.

 

Urheilukielellä oli minusta jo etukäteen selviö, että perinteistä ruotsalaista jääkiekkoa harrastavan Suomen joukkue voittaa niukasti mutta varmasti, kuten se yleensä tekee ja niinhän se tekikin. Kiekkoleijonia katsellessa tulee mieleen Kalle Päätalon erään kirjan keskeinen vaikuttajahenkilö Pyrjähtämätön Einari. Siinä oli mies, joka ei hermostunut mistään ja sellaisia miehiä on maamme jääkiekkomaajoukkue nyt täynnä. Ainut säännön vahvistava poikkeus näyttää olevan Iiro Pakarinen, mutta hänhän onkin Suonenjoen poikia - ei tosin Kärkkäälästä, sillä vain hänen tätinsä asuu Kärkkäälässä.

 

Eilen jännitin varsinkin Venäjän ja Kanadan peliä ja toivoin hyvän itäisen naapurimme voittoa, jotta välieriin olisivat selvinneet Suomi, Saksa, Usa ja Venäjä, sillä sitten olisin voinut sunnuntai-iltana kirjoittaa, että täivaltio Suomi kukisti suur- ja supervallat jääkiekossa. Nimittäin muistelen, että ainakin huomattava saksalainen yhteiskunnallinen toimihenkilö kutsui eräitä Euroopan pieniä maita täivaltioiksi ja eiköhän se Stalin ja Rooseveltkin olleet samoilla linjoilla ainakin salaa mielessään.


Takaisin

Kommentit

Kirjoittanut Hannu M 04.06.2021 16:14
MM-kisat ovat kokeneet ”inflaation” kun ne pidetään joka vuosi. Kolme tai neljä vuotta olisi sopiva väli. En katso yhtäkään jääkiekon ottelua. Jalkapallon Veikkausliigan pelit sais näyttää ylen kanavilla. Onhan kuningas jalkapallo viheriöllä upeata seurattavaa.

Kommentoi