Blogi

Tärkeitä sääntöuudistuksia

Kirjoittanut Aulis Koivistoinen 19.11.2020 16:48

Blogi >>

Vähän on mieli paha ja tunnelma pilalla, koska eilinen Suomen jalkapalloilun kannalta ratkaisevan tärkeä peli ratkesikin sitten tuomarin tulkinnanvaraiseen ratkaisuun. Urosen ulosajo ei ollut suuri vääryys, mutta joku tuomari olisi voinut tulkita asian niinkin, että se oli walesilainen, joka aloitti lievän käsirysyn, joka päättyi rysyn aloittajan valitettavaan kaatumiseen. Ottelu ratkesi siihen jo heti pelin alkuvaiheissa, koska ei tuolla tasolla voi vajaalukuisena voittaa.

 

Itse, joka olen innokas uudistamaan jalkapallon sääntökirjaa, vaikka en ole sitä koskaan lukenutkaan, esitän Fifan herroille, että lievissä tapauksissa ulosajon sijasta tuomitaankin tulevaisuudessa vain kymmenen minuutin jäähy. Se uudistus palvelisi myös tuomareiden hengen ja terveyden säilymistä, koska nyt ottelun oikeudenjakajat joutuvat liian tärkeään rooliin peleissä - eilenkin yhdellä pillin vihellyksellä ratkaistiin miljoonien eurojen kohtalo.

 

Pyytäisin Fifan herroja kunnioittavasti harkitsemaan edelleenkin jo aiemmin tekemääni sääntöuudistusaloitettani, jonka mukaan tahattomasta käsivirheestä seuraisi aina vain epäsuoravapaapotku, vaikka se tapahtuisi rangaistusalueella. Nykyinen käsivirhesääntö on kohtuuttoman monimutkainen ja jättää liikaa tilaa korruptiolle ja muulle vilungille.

 

Ja vähintäänkin yhtä kunnioittavasti esitän Fifan herroille, että nykyisestä mahdottomasta paitsiosäännöstä luovutaan joko kokonaan tai jos se ei jostain syystä ole mahdollista, muutetaan sitä siten, että paitsio vihelletään vain silloin, kun pelaaja ylittää vastustajan kenttäpuoliskon puolivälin ennen palloa. Kenttäpuoliskon puolivälin merkitsemiseen ei välttämättä tarvita kalliita kalkkiviivoja, vaan merkintä voidaan tehdä myös ruohonleikkurilla.


Takaisin

Kommentit

Ei löytynyt

Kommentoi