Blogi

Tyrannia - tyypillisin hallintojärjestelmä

Kirjoittanut Aulis Koivistoinen 07.11.2018 19:36

Blogi >>

Kyllä ei hyvältä näytä Venäjän tulevaisuus, mikäli yhtään on uskominen Masha Gessenin kehuttua ja palkittua kirjaa Venäjä vailla tulevaisuutta. Gessenin näkemyksen mukaan oikeaa demokratiaa tai ihmisoikeuksia ei saada hyvässä itäisessä naapurissa vähään aikaan toimimaan, vaan valta säilyy gangstereilla.

 

Samaa mieltä oli jokin aikaa sitten tv:n Itseasiassa kuultuna -ohjelmassa myös vuorineuvos Tauno Matomäki, joka nähtyään Jeltsinin demokraattisella hallintokaudella satojen metrien mittaiset eläkeläisjonot kaduilla kaupittelemassa taloustavaroitaan henkensä pitimiksi, epäili, ettei tässä valtakunnassa demokratiaa tulla kokeilemaan lähimpään sataan vuoteen. 

 

Itse toivon Putinille terveyttä ja monia armorikkaita vuosia ja että hänen jälkeensä tyrannin virkaan astuu virolaistaustainen Anton Vaino, sillä virolaisethan ovat tervejärkistä ja raitista kansaa. Saattaa hyvinkin olla, ettei Venäjä minun elinaikanani vajoakaan sille tyypilliseen sekasortoon.

 

Toisaalta Masha Gesseniltä puuttuu hieman suhteellisuudentaju. Nimittäin vajaat 10 % ihmiskunnasta nauttii liberaalista länsimaisesta demokratiasta ja ihmisoikeuksista. Ne ovat uusia länsimaisia keksintöjä. Muualla maailmassa tyrannia on ihan normaali hallintojärjestelmä, joka saattaa jollain tavalla toimiakin. Esimerkiksi Libya ja Irak olivat vähää vaille länsimaisia hyvinvointiyhteiskuntia silloin, kun valta oli kahden julman yksinvaltiaan käsissä.

 

Nyt molemmat ihmishirviöt ovat päässeet ainoastaan ja tilanne on näissä valtioissa vain pahentunut. Arvo Tuominen kertoi vähän aikaa sitten Kuopiossa käydessään, että Libyassa ollaan palattu 1000 vuotta ajassa taaksepäin ja ihmisiä myydään siellä nykyään parkkipaikoilla orjiksi. 


Takaisin

Kommentit

Ei löytynyt

Kommentoi