Blogi

Ulkopoliittinen realismi

Kirjoittanut Aulis Koivistoinen 03.10.2018 18:08

Blogi >>

Lukaisin tuossa Lasse Lehtisen uutuusjärkäleen nimeltään Minä ja Kekkonen. Vaikka maailman tilanne on tosi synkkä, päästin kirjaa lukiessani monjaita selkäkeikkanauruja. Paras juttu liittyy Kuopion kaupungin harjoittamaan kansainväliseen ystävyystoimintaan ja vasta selkäkeikkanaurun päästettyäni ymmärsin käyttäytyneeni todella sopimattomasti, koska invaliideille ei saa nauraa.

 

Oletan, että joskus 1970 -luvun iloisinavuosina vieraili kaupungissa jokin neuvostoliittolainen laulu- ja tanssiryhmä, jonka valuuttatilanne oli heikko. Kaupunginjohtaja Juhani Koskinen, joka oli muuten Suonenjoen lahjoja Kuopiolle, kuten moni muukin kaupungin merkkihenkilö, toi kaupunginvaltuustolle esityksen, jonka mukaan vieraille tulisi myöntää avustus.

 

Eräs kokoomuslainen naisvaltuutettu ei lämmennyt ajatukselle, vaan ihmetteli sitä, että kaupunki oli juuri kieltäytynyt tukemasta erästä partiolaisten tapahtumaa rahanpuutteen vuoksi, mutta jonkun Puna-armeijan kuoron vierailua sen sijaan tuetaan.

 

Silloin eräs etunimeltään Onni-niminen valtuutettu pyysi puheenvuoroa ja heti sen myös sai. Hän kannatti lämpimästi avustuksen myöntämistä perustellen näkemystään sillä, että niin kauan kuin Puna-armeija haluaa tulla kaupunkiin vain laulamaan, niin kyllä myö se mielellämme maksetaan. Valtuusto taipui Onnin ulkopoliittiset realiteetit ymmärtävälle kannalle.

 

Onni oli sotaveteraani, jonka mielipiteen painavuutta lisäsi se, ettei hän ollut mikään ohiammuttu veteraani, vaan sotavamman vuoksi sotilaskirurgi oli joutunut tekemään miehelle uuden nenän tämän perskannikasta. Koska siirrännäisen oli tehnyt sotilaslääkäri, se ei ainakaan Lehtisen mielestä ollut mikään sotilaskirurgian helmi.


Takaisin

Kommentit

Ei löytynyt

Kommentoi