Blogi

Uusia poliisisarjoja

Kirjoittanut Aulis Koivistoinen 22.11.2021 16:37

Blogi >>

Tavallaan tämäkin juttu liittyy eilen kertomiini valtion talouden ongelmiin, joihin olen kuumeisesti miettimässä ratkaisua. Tässä yhteydessä kannattaa palauttaa mieliin, että arvioni mukaan Ruotsi, Norja ja Tanska hankkivat nettovientituloja suunnilleen yhtä paljon poliisisarjojen viennillä kuin Suomi sellun viennillä. Olen jyrkästi sitä mieltä, että Suomenkin tulee sellunkeiton sijasta panostaa poliisisarjoihin.
 
Nyt tuntuu siltä, että alankin eläkepäivinä harrastamaan suunnittelemani aarteen etsinnän sijasta harrastamaan poliisisarjojen tuottamista. Mielenkiintoinen teema olisi esimerkiksi sodan jälkeen Helsingissä toiminut homopoliisiosasto. Siihen aikaan virkavallan resurssit riittivät jopa homostelun ehkäisyyn.
 
Varsinkin Helsingin lukuisat yleiset käymälät olivat ongelmallisia, sillä ne suosivat homostelua. Senaikaiset yleiset käymälät olivat pienehköjä rakennuksia, joiden sisällä oli pieniä koppeja. Näitä koppeja toisistaan erottaviin seinämiin oli tehty pieniä reikiä. Niistä miehet saattoivat tarvittaessa työntää ns. etuveitikkansa toisen vessankopin puolelle. Jos toisessa kopissa ollutta asia kiinnosti, hän saattoi tarttua tilaisuuteen.
 
Poliisit taistelivat Helsingissä yleisten käymälöiden siveysongelmaa vastaan melko kehittynein teknisin menetelmin. He maalasivat väliseinien reiät tahraavalla maalilla, jonka avulla oli jälkeenpäin tarvittaessa helppo selvittää, missä aikeissa pahennuksen pömpelissä oli vierailtu.
 
Luin tuossa juuri Mikko Moilasen järkälemäisen teoksen nimeltään Kohtalona mestauslava, joka käsittelee maamme 1600-1800-lukujen teloituksista ja siitä paljastui toinen yhteiskuntarauhaa uhannut siveettömyyden muoto, jota vastaan virkavalta taisteli pontevasti ja joka asia myös olisi oivallinen aihe poliisisarjalle. Nimittäin eläimiin sekaantuminen oli ennen hyvin suosittu harrastus Suomen maaseudulla varsinkin aikamiespoikien keskuudessa, vaikka harrastuksesta kiinnijäänyttä uhkasi kaulankatkaisu ja sama kohtalo oli myös rikoskumppanilla, joka yleensä oli lehmä.
 
Tosin eläimeen sekaantumista oli siihen aikaan vaikea näyttää toteen, koska valvontakameroita tai edes sähkövaloja ei sen ajan navetoissa ollut ja yleensähän nämä riiuureissut tapahtuivat yöaikaan. Kuitenkin muutama asianharrastaja saatiin todistettua syyllisiksi, vaikka asiantutkinta tapahtui ihan maalaisjärjellä, koska poliisiammattikorkeakouluja ei vielä tunnettu.
 
Niinpä eräskin aikamiespoika menetti päänsä, koska hänen lehmäpartnerillaan oli paha ripuli, jonka seurauksena nautapartnerin takaa löydetyltä tukinpätkältä löytyivät myös syylliseksi epäillyn lapikkaan lantaiset jäljet ja suoritetuissa tarkoissa anatomisissa mittauksissa myös ilmeni, että tukinpätkä oli juuri sen korkuinen, että epäillyn mittainen mies pystyi siltä käsin harrastamaan hyvin eläimeen sekaantumista.
 
Sitten kun teen tästä tapauksesta rikoselokuvan, niin loppukohtauksessa soi taustalla  Peltoniemen Hintriikin surumarssi. Moilasen kirjassa nimittäin kerrotaan, että kun Kaustisilla suoritettiin mestaus, niin paikalle hälyytettiin sikäläinen kansanpelimanni soittamaan viululla surumarssia. Kaustisilla ovat pitkät kansanmusiikkiperinteet.


Takaisin

Kommentit

Ei löytynyt

Kommentoi