Blogi

Valamon sukset

Kirjoittanut Aulis Koivistoinen 04.01.2019 21:04

Blogi >>


Jo ennen sotia toimi Sortavalassa Helylän suksitehdas. Suksien valmistus jatkui siellä sittemmin neuvostovallankin oloissa, jolloin Helylässä tuotettiin kansantalouden tarpeisiin Karjala-merkkistä suksea. Itsekin löysin ja ostin muinoin jostain divarista Neuvostoliiton aikaiset Karjalat ja kyllä niillä hiihtäminen kävi kuntoilusta.

 

Neuvostoliiton konkurssin jälkeen puhuttiin, että Karjaloita valmistanut tehdas olisi myös mennyt konkurssiin eikä sen merkkisiä suksia ole missään pitkään aikaan näkynytkään. Mutta nyt on alkanut näkyä. Sortavalalaisessa urheiluliikkeessä oli pitkä rivi paikallisia lasikuitusuksia.

 

Merkkejä näytti olevan Karjala, Sortavala ja Sorsu. Luulen, että kaikki ovat saman tehtaan valmisteita. Epäilen, että Sorsu-merkki saattaa olla lyhennys vaikkapa Sortavalan suksesta. Kuten kuvakin todistaa, niin kyllä kaikki merkit suksiksi tunnistaa ja miksi ei tunnistaisi, koska ne on tiettävästi valmistettu Karhun tehtaan vanhoilla koneilla. Tuotteet eivät olleet hinnankiroissa, koska ne maksoivat noin 30 euroa.

 

Karjala-merkkisten hiihtimien eräs malli on nimeltään Valaam, eli suomeksi Valamo. Valistunut arvaukseni on, että Sortavalan Valamot olisivat kysytty tuote Suomessakin, jossa sekä hiihto että luostarimystiikka ovat nosteessa. Uusi Valamon luostari voisi vallan mainiosti viskin lisäksi alkaa myydä myös Valamo-suksia.

 

Muistelen, että tulevana loppiaisena hiihdetään maamme vanhin maakuntaviesti eli Pohjois-Savon maakuntaviesti ja senkin muistan, että kun Suonenjoen Vasama voitti viimeksi vuonna 1968, sijoittui kisan viimeiseksi Kuopion Nuorten Miesten Kristillisen Yhdistyksen joukkue noin valovuoden Suonenjoelle hävinneenä. Niinpä suonenjokelaiset hiihtomiehet arvelivat KNMKY:n porukalla olleen virsikirjat mukana ladulla.

 

Mikäli Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys vielä harrastaa hiihtourheilua, voisi se mielestäni suosia Valamo-mallisia suksia.


Takaisin

Kommentit

Ei löytynyt

Kommentoi