Suomalaisen hiihdon ja Kärkkäälän historiaa

Suomi on taas palannut maailman hiihtourheilun huipulle. Ja kuka tietää vaikka ihan puhtailla menetelmillä. Ainakin Hannu Mannisella on mahdottoman rehelliset kasvot. Häneltä ostaisi käytetyn auton melkein yhtä helposti kuin Kari-Pekka Kyröltä, jota ei ihme kyllä ole värvätty eduskuntavaaliehdokkaaksi, vaikka hän on niin rehdinoloinen ihminen, että läpi menisi heittämällä.

 


Kuitenkin olen jostain syystä viime tuntien aikana varovasti kurkistellut teksti-tv:n uutisia - ettei sinne vain ilmaannu virtsanvärisin kirjaimin, että suomalaisten näytteissä ongelmia, esimerkisi, että sinkkiämpärin pohja irtosi suomalaisia testattaessa.


Muuten vuonna 1998 ilmestyneessä Pentti Jussilan ihanteellisessa ja Mikä Myllylää ylistävässä kirjassa “Suomen hiihto” sivulla 38 kerrotaan, että 1890-luvulla Suomeen alettiin perustaa hiihtoseuroja mm. Helsinkiin, Kuopioon, Viipuriin ja tietenkin myös Suonenjoen Kärkkäälän kylälle.

 


Tietääköhän kukaan asiasta enempää?