Uukuniemen vappu

 Yllä olevassa kuvassa lainehtii karjalaisten Pyhäjärvi Uukuniemellä vappuaattona 2007. Otoksesta tulee mieleen, että saattaisi sittenkin olla parempi, että neljän vuodenajan sijasta meillä olisikin vain yksi vuodenaika.


Sää ei suosinut Uukuniemen vappua, mutta kaiken korvasi näyttely, jonka paikalliset Martat järjestivät seurojen talolla; voiko vapunaattoa aloittaa räväkämmin, kuin tutustumalla Uukuniemen Marttojen esiliinanäyttelyyn. Maailmassa on vielä paljon viattomuutta jäljellä.


Kaikki ei ole aina ollut paikkakunnalla yhtä viatonta. Kuvassa lainehtivan Pyhäjärven vastarannalla sijaitsi vielä 1640-luvulla vireä karjalaiskylä, jolla oli rantakalliolla oma kirkkonsakin. Kylän raunioita ovat arkeologit viime vuosina tutkineet ja havainneet, että rakennukset ovat palaneet. Alkuperäinen ortodoksinen karjalaisväki muutti jostain syystä itään Moskovan lähelle nykyiseen Tverin Karjalaan ja tilalle tuli savolaisia lännestä.


Ortodoksikirkon muhkea alttaripetäjä oli pystyssä vielä 1950-luvulla ja kun sitä ei muuten saatu nurin, niin se räjäytettiin dynamiitilla. Korostettakoon, että tämä ei tapahtunut missään Balkanin vuorilla taisteltaessa, vaan Itä-Suomessa ihan vähän aikaa sitten.