Vienan kuu

NÄIN NAAPURISSA

Veikko Erkkilän kirja Vienan kuu vie lukijan vuoden ajaksi seuraamaan vienankarjalaisten elämää. Kirja on ajatuksia herättävä. Kun Suursuomesta haaveilevat tutkivat aluetta 1920-luvulla, todettiin sen olevan kehityksessä 100 vuotta Suomesta jäljessä. Se oli aikoinaan sellainen takapajula, että siellä olivat säilyneet Kalevalan runotkin. Nyt alueen kehitystason määrittely on vaikeampaa; voi hyvinkin olla, että se on päinvastoin muutaman vuosikymmenen Suomea edellä. Myös meidän syrjäseutuja saattaa uhata Vienan kehitys.

Kirjan perusvire on surullinen. Vienan-Karjalan talous on romahtanut. Kun neuvostovallan aikaan syrjäseuduilla toimivat ainakin jotkut palvelut, on siellä nyt siirrytty tuotantojärjestelmään, jota voi hyvinkin kutsua perunataloudeksi. Ihmiset kasvattavat itse ruokansa ja sinnittelevät siten eteenpäin. Elämä pyörii perunantuotannon ympärillä, ja sen viljely on kehitetty huippuunsa. Sikäläisiä ihmisiä ei voi moittia laiskuudesta tai yritteliäisyyden puutteesta. Luontaistaloudessa eläminen vaatii sellaisia ponnistuksia, että suomalaisilla peräkammarin pojilla olisi vaikeuksia selvitä näissä oloissa.

Eivätkä kaikki vienalaisetkaan pärjää. Kirjan hallitseva asia on kuolema. Vaikuttaa siltä, että varsinkin miehet poistuvat tuon ilmaisiin saatuaan tärkeän biologisen tehtävänsä, eli uuden (juoppo)sukupolven siitettyä maailmaan. Elämä jatkuu kylissä ahkerien ja kunnollisten naisten varassa, jotka korostavat, että vaikka ollaankin köyhiä, niin huoria ei olla.

Jotain kannattavaa tuotantoa Vienassa vielä on. Metsää siellä riittää ja sitä hakataankin paljon, mutta puu viedään jalostettavaksi muualle. Voi hyvinkin olla, ettei seudun roimille metsuriprikaateille kannata tässä tilanteessa juurikaan puhua aarnimetsien suojelusta tai ikimetsien merkityksestä luonnonmonimuotoisuuden säilyttämisessä ja maapallon hiilinieluina. Tosin luonnonsuojelu ei heidän työpaikkojaan niinkään uhkaa, vaan suurempi vaara ovat suomalaiset monitoimikoneet.

Matsätöiden lisäksi riuskoilla miehillä näyttää olevan vielä toinenkin vaihtoehto sosiaaliseen nousuun, nimittäin sodankäynti. Tsetsenian sota on tarjonnut hyväpalkkaista työtä monelle yritteliäälle nuorelle miehelle. Yllättävää kyllä Venäjä käy sotaa pääasiassa vapaaehtoisvoimin. Minkäänlaista myötätuntoa Tsetsenia ei Vienasta saa, vaikka alueiden sortohistoriassa on yhteisiä piirteitä. Muutenkin Vienan miehistä saa sotaisan kuva. Afganistanin veteraaneja löytyy seudulta paljon. Yllättävää kyllä kaikista ystävyyspuheista huolimatta vielä 1980-luvulla seudulla valmistauduttiin sotaan Suomea vastaan. Nyt maamme armeijaa ei enää pidetä vaarallisena; mikä armeija se sellainen on, josta miehet pääsevät viikon välein äidin helmoihin itkeskelemään.

Sen neuvon sikäläisille voisi antaa, että heidän kannattaisi panostaa nykyistä paljon enemmän matkailuun, onhan seudulla vielä runsaasti erämaita. Lisäksi siellä on tarjota satunnaiselle turistille muitakin elämyksiä. Ainakin kuvista päätellen Vuonnisen kylän vesitornissa olisi ainesta vaikka kansainvälisen tason matkailunähtävyydeksi. Pisan tornin tavoin se on vinossa, mutta lisäksi rakennelma on hakeutunut rakennustaiteellisesti ja -teknisesti hämmästyttävään S-kirjaimen muotoon.

Veikko Erkkilä: Vienan kuu
WSOY 2003, 354 s.