Viipuri 1944

Luinpa juuri professori Heikki Ylikankaan synnyttämän kohun innoittamana kirjan Viipuri 1944 ( Eero Elfengren, Eeva Tammi). Kirja yrittää selvittää, miksi 20.6.1944 Viipuri luovutettiin venäläisille lähes taistelutta. Kirjan keskeinen henkilö on A F Airo, joka on historiamme merkittävin Heinolaan liittyvä suurmies  157 cm:n pituudestaan huolimatta. Hän johti maamme sotatoimia toisin kuin marsalkka Mannerheim, joka keskittyi itse sodan johtamiseen.

Airo tunnettiin vaikenevana kenraalina, koska hän ei kirjoittanut muistelmia eikä selitellyt tekemisiään jälkeenpäin. Tosin kirjasta paljastuu, että kyllä kenraali kuitenkin avautui ainakin Heinolan rotareille, joille hän myönsi senkin, ettei Viipuria edes ollut tarkoitus puolustaa. Ja hyvä niin, koska kaupunki säilyi suhteellisen ehjänä. Missäpä muualla lähialueilla onkaan pystyssä 1200-luvulla rakennettuja taloja. Ja vaikka sotahistorioitsijoiden näkemyksen mukaan Viipuria puolustanut prikaati syyllistyi sotahistoriamme suurimpaan skandaaliin, täytyy muistaa, ettei se kuitenkaan syyllistynyt sotahistoriamme suurimpaan katastrofiin. 5000 miestä säästyi sankarikuolemalta.

Koko sodanjohto ei kirjan perusteella näytä olleen tietoinen Airon strategisesta valinnasta, koska ainakin osa upseereista yritti vimmatusti järjestää vastarintaa kaoottisissa oloissa, joista ei puuttunut tragikoomisiakaan piirteitä. Esimerkiksi sikäläinen ammusvarikon päällikkö (siis suomalainen)  teki inhimillisessä mielessä kaiken mahdollisen estääkseen joukoilta ammushuollon, lopulta puutteelliset lupalaput täytyi korvata konepistooleilla.

Kirja väittää, ettei ainakaan tästä Viipuria puolustaneen joukko-osasto ketään teloitettu salaa Huhtiniemen salaisessa sotaoikeudessa. Kaikki kaatuneet ja kadonneet luetellaan nimillä. Itse tutkin kirjan erityisellä mielenkiinnolla, koska haluan selvittää Heinolan vuosinani kuulemani tarinan todenperäisyyden. Sen mukaan eräs nimeltä mainittu Heinolan puolen mies olisi ampunut erään huomattavan korkea-arvoisen upseerin, kun tämä oli ilmestynyt keskeyttämään Viipurin viinakaupan evakuoinnin. Erityisperusteena ampumisessa vedottiin siihen, että upseerilla itsellään oli autossaan huomattava määrä saman liikkeen tuotteita.

Heikki Ylikankaalle olisikin seuraava mielenkiintoinen tutkimuskohde upseerien murhat ja epäselvät kuolemantapaukset rintamalla. Olen kuullut edesmenneiltä veteraaneilta, että eräskin kotikylän mies, jolla oli sama sukunimi kuin itselläni, olisi ns. polttanut nallin luutnanttiin, joka ei muistanut tunnussanaa. Tätä tapausta pidetään pelkkänä onnettomuutena.