Ultimate Blogging Championship

Suomen kansa odotti paljon Lontoon olympialaisten 10.000 metrin kisasta, koska olihan Suomi ennen sotaa hallinnut kestävyysjuoksua suvereenisti. Alkumatka menikin hyvin, vaikka kuumuus oli Pohjolan miehille hirmuinen. Sitten vahva ennakkosuosikki Viljo Heino suoritti kovan nykäyksen jättäen kanssakilpailijansa selvästi  ja kaartoi pois radalta kenttäkäymälän suuntaan. Hän ei enää sieltä palannut mukaan kilpailuun, toisin kuin eräs tamperelainen työläisjuoksija 30 vuotta myöhemmin piirinmestaruuskisoissa voittaessaan tällä ainutlaatuisen ylivoimaisella tavalla piirinmestaruuden. Muut suomalaiset sen sijaan jatkoivat sitkeästi ulkomaalaisten seuraamista. Sitten Evert Heinström sai auringonpistoksen ja läksi juoksemaan väärään suuntaan. Korkeushyppääjä ja myöhempi kansanedustaja ja suurlähettiläs Kuuno Honkonen yritti kääntää miehen oikein päin. Evert ei enää asiaa ymmärtänyt, vaan puuttui Honkosen parlamentaariseen immuniteettiin ja diplomaattiseen koskemattomuuteen lyömällä tältä silmän mustaksi. Vain Salomon Könönen jaksoi meikäläisistä maaliin asti ja sijoittui Zatopekin voittamassa kisassa yhdeksänneksi. Nykyisen mittapuun mukaan se olisi ihan hyvä tulos valkoiselle miehelle. Juoksuansioiden perusteella tästä suonenjokelaisesta renkipojasta tulikin sitten kotkalainen poliisi. Vielä jokin aika sitten törmäsin ItäHämeessä opettajaan, joka muisti vuosikymmenien takaa konstaapeli Könösen auton rekisteritunnuksen. Kotkalaisten nuorten miesten oli hyvä tuntea huoltopoliisin auto hakiessaan laivoista pimeitä pulloja. Tämä Urheilumuseon kuva on otettu Lontoossa ennen kympin juoksua, koska Kuuno Honkosella ei ole vielä mustaa silmää. https://www.bing.com/images/search?view=detailV2&ccid=GfjqW9cq&id=EDEF6F08A12EA50C9E6ED63ABC9A5D88AA0C7A2F&thid=OIP.GfjqW9cqgrtMvF60l3JAxwHaFW&mediaurl=https%3a%2f%2fverkkokauppa.tahto.com%2fwp-content%2fuploads%2f2016%2f06%2f3791_4-scaled.jpg&cdnurl=https%3a%2f%2fth.bing.com%2fth%2fid%2fR.19f8ea5bd72a82bb4cbc5eb4977240c7%3frik%3dL3oMqohdmrw61g%26pid%3dImgRaw%26r%3d0&exph=1852&expw=2560&q=salomon+k%c3%b6n%c3%b6nen&FORM=IRPRST&ck=A4B4BF9BB12BFE14005C250AFEDF078F&selectedIndex=0&itb=0&ajaxhist=0&ajaxserp=0

Viljam Kolehmainen on Suomen kestävyysjuoksun isä. Hänen Amerikasta hankkimillaan valmennusopeilla Suomi nousi hetkessä maailman ylivoimaisesti parhaaksi kestävyysjuoksumaaksi. Ennen Kolehmaisen Amerikan matkaa meikäläiset olivat kansainvälisissä kilpailuissa sijoilla yms., mutta uudet valmennusmenetelmät nostivat suomalaisten menestyksen  vähintään nykyisten nandiheimon juoksijoiden tasolle.   Viljam oli hyvä valmentaja, mutta osasi hän itsekin juosta. Hän alitti ensimmäisenä maratonilla 2 t 30 minuutin haamurajan…

Haikeaksi veti mielen, kun katsoin aika monennen kerran Arvo Tuomisen hienon dokumentin Äänisen vettä, kun taas muistin, että moni mielenkiintoinen paikka jää minulta tässä elämässä Karjalasta näkemättä, koska ensin tuli taudit, sitten tuli sota ja seuraavaksi odotan huolestuneena Suomenlahden sulkeutumista ja siitä seuraavaa nälkää. Ehdin käydä itärajan takana noin 30 kertaa, mutta Äänisen rantakallioiden 6000…

Jouni Tossavaisen Amerikan lentävistä suomalaisjuoksijoista kertovassa kirjassa mainitaan ohimennen myös eräs meikäläinen suurjuoksija, joka kärsi kiusallisesta kleptomanian vaivasta. Tossavaisen kirjassa miehestä käytetään sukunimeä Raunio, mutta Ville Ritolan muistelmissa puhutaan varasteluun taipuvaisesta kestävyysjuoksija Ilmari Primistä. Etsin Internetistä selitystä kaksinimisyysasiaan ja vaikuttaa siltä, että Raunio muutti jostain syystä , jota voi vain arvailla, nimensä Usa:ssa Rauniosta Primiksi.…

Vaikka eilen kirjoitin, että Ville Ritola saattaisi hyvinkin olla ihmiskunnan historian paras kestävyysjuoksija, mikäli hän olisi ehtinyt kirvesmiehen kiireiltään Antwerpenin olympialaisiin, niin aina hän ei ollut huippukunnossa. Kuopiolainen kirjailija Jouni Tossavainen kertoo kirjassaan New Yorkin lentävä suomalainen, että savolaisjuoksijat hallitsivat sata vuotta sitten Amerikan rahakkaita katujuoksuja samaan tapaan kuin nandiheimon miehet nykyään. Parhaimmillaan lentävät savolaiset,…

Eilen mainitsemani Ville Ritola muutti jo 17-vuotiaana Etelä-Pohjanmaan Peräseinäjoelta Amerikkaan rakennustöihin. Amerikassa suomalaiset olivat siihen aikaan kovia urheilemaan ja Ville huomasi olevansa erinomaisen hyvä juoksija, joka voitti pitkillä matkoilla kenet tahansa leikiten. Kunto nousi, koska työmatkat tehtiin jalan ja kirvesmies joutui rakennuksillakin liikkumaan vilkkaasti. Ritolan kestävyyttä lisäsi sekin, että hyväjalkaiseksi tunnettuna hänen piti tarpeen tullen hakea juoksemalla viinaa työnjohtajille. Antwerpenin…

Mietin edelleenkin urheilijoiden suhdetta kieltolakiin. Eilenhän jo kerroinkin, että esimerkiksi jalkapalloilija Algoth Niska ja Mäkelän pyöräilijäveljekset löivät isoiksi rahoiksi kieltolain avulla. Sen sijaan ilmeisesti kaksinkertainen painin olympiavoittaja Väinö Kokkinen, joka urheilu-uransa jälkeen siirtyi menestyksellä ravintola-alalle, ei lyönyt rahoiksi kieltolain kiertämisellä, vaikka häntä salaa mielessäni siitä tutkimusteni alkuvaiheessa epäilinkin. Kokkisen kansatiedettä opiskellut pojanpoika oli opiskeluaikaan solunaapurina…

Jollekulle itsensä pöhköksi lukeneelle historian lisenssille annan nyt sen vihjeen, että maamme urheilijoiden suhde kieltolakiin olisi mainio väitöskirjan aihe. Nimittäin eilen mainitsemani Mäkelän työläispyöräilijäveljekset huolehtivat kieltolakiaikaan Turun seudun pirtuhuollosta lentokoneen moottorilla varustetulla pikaveneellään. Käsittääkseni muun Suomen pirtuhuollosta vastasi maamme jalkapallomaajoukkueen hyökkääjä Algot Niska, jonka tyttärenpoika Danny on.  Algot Niska oli mukana Tukholman olympialaisissa, joissa Suomi…

Näpsäytinpä äsken telkkarin auki ja hämmästyin suuresti. Nimittäin muistin, että vuosia sitten silloisella blogillani kirjoitin, että sekä maamme urheilun että politiikan historiaan perehtyneen hyvän kirjailijan Kjell Westön tulisi kirjoittaa romaani Hjalmar Mäkelästä, joka minulle kerrotun tarinan mukaan yhdessä identtisen kaksoisveljensä Ilmari Mäkelän kanssa hallitsi kieltolakiaikaan sekä maamme kilpapyöräilyä että pirtukauppaa. Mutta ei ole Westö toivomaani…

Ensimmäisiä muistojani tästä elämästä on se, kun kylällä puhuttiin, että Pauli Nevala on luvannut heittää maailmanennätyksen, mikäli saa mopedin. Ymmärsin silloin, miten urheilun avulla köyhistä oloista lähtöisin oleva nuorukainen voi parantaa elintasoaan. Tämä tapahtui varmaankin kesällä 1963, jolloin Nevala 22-vuotiaana heitti sen kauden maailman kärkituloksen ja muistaakseni maailman kaikkien aikojen toiseksi pisimmän heiton 86,33. Nevalan…